Hyppää pääsisältöön
Kuva
Katusuunnitelma. Kuva Jyväskylän liikenne- ja viheralueet
Pääsisältö

Suunnitelman lähtökohtana on liikenneturvallisuuden parantaminen Vaajakummun yhtenäiskoulun liittymässä Lepolantien, Harjutien sekä Haapatien risteyksessä. 

Vaajakummun koulun edustalla katujen risteysaluetta muokataan muuttamalla Harjutien linjausta kohtisuoraan Lepolantiehen liittyväksi. Reunalinjoja muodostetaan reunakiveyksiä rakentamalla. Muodostuvat saarekkeet päällystetään betonikiveyksin. Lepolantielle rakennettava yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä - väylän ylitys Harjutiellä korotetaan. Suojatie Lepolantieltä poistetaan ja Haapatien ylittävän suojatien sijaintia muutetaan koulun pihaan johtavaksi. 

Hulevesikaivoja rakennetaan Harjutiellä ja Lepolantiellä rakennettavan korotuksen tai uusien reunakivilinjojen mukaan. 

Liikenteenohjausta varten rakennetaan liikennemerkit.

Vaajakummun koulun risteysalueella muutetaan yhden valaisimen sijaintia.

Vaiheessa 2 Lepolantietä kavennetaan yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän (3,5 m) rakentamiseksi. Vaiheen 2 suunnitelma ulottuu Vaajakoskentielle saakka.   

Vaiheen 1 rakentamisen kustannusarvio on noin 22 000 euroa.

Suunnitelma oli julkisesti nähtävillä palvelupiste Hannikaisessa os. Kivääritehtaankatu 6, ovi A1, I-kerros 28.5.2019 – 11.6.2019.

Lisätiedot: suunnittelurakennusmestari Jouko Manninen, puh. 014 266 2483

Sijaintipaikkakartta (pdf)

Asemapiirustus (pdf)