Hyppää pääsisältöön
Kuva
Katusuunnitelma. Kuva Jyväskylän liikenne- ja viheralueet
Pääsisältö

Suunnittelualue sijaitsee Lehtisaaren kaupunginosassa noin 12,5 kilometriä linnuntietä Jyväskylän keskustasta etelään. Suunnittelukohde on Lehtisaaren pohjoisosassa Louhunsalmen sillan läheisyydessä. Katualueeseen rajautuva asemakaava on hyväksytty kolmessa eri vaiheessa vuosina 1979, 1982 ja 2016.

Katusuunnitelma

Asemakaavan mukainen katualueen leveys Löylytiellä on pääosin 11,55 metriä ja Latopolulla 8 metriä. Nykyiset kadut ovat sorapintaisia asuntokatuja, ajoratojen leveys vaihtelee 3,5-4,5 metriä.

Katujen kerrosrakenteet uusitaan ja ajoradat päällystetään. Löylytien ajoradan leveys on 5,0 metriä ja Latopolun 4,5 metriä. Löylytielle rakennetaan lisäksi kadunvarsipysäköintipaikat viidelle autolle, kiekkopysäköinti arkisin 4 h klo 8-18. Katurakenteeseen asennetaan salaojat. Katujen pintakuivatus hoidetaan rakennettavalla hulevesijärjestelmällä sekä avo-ojituksella. Hulevedet johdetaan maastoon.

Katujen valaistus uusitaan ja katujen vierialueet nurmetetaan. Kadut kuuluvat 30 km/h aluenopeusrajoituksen piiriin, kadulle asetetaan aluepysäköintikielto. Samassa yhteydessä parannetaan Saaritien suojatiejärjestelyjä rakentamalla keskisaareke sekä jalkakäytävä linja-autopysäkille.

Kustannukset ja aikataulu

Kunnallistekniikan investointiohjelmassa vuodelle 2022 on varattu 110 000 euron määräraha Lehtisaaren katujen rakentamiseksi. Hanke toteutetaan kesäkuukausien aikana 2022.

Nähtävilläolo

Suunnitelma oli julkisesti nähtävillä palvelupiste Hannikaisessa os. Hannikaisenkatu 17, I-kerros 25.1.–7.2.2022.

Sijaintipaikkakartta (pdf)

Asemapiirustus (pdf)

Pituusleikkaus Löylytie (pdf)

Pituusleikkaus Latopolku (pdf)
 

Lisätiedot

rakennuttajainsinööri Ilpo Irva, puh. 050 590 1034

Asiasanat:  
katusuunnitelma