Suoraan sisältöön

KESKUSTAN KEHITTÄMINEN

Jyväskylän kaupunkikeskustan kehittämisen www-sivut löytyvät täältä.


Keskustavisio 2030

Jyväskylän keskustavisio 2030 on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 23.4.2018. Keskustavisiossa on neljä pääteemaan:

  • Asukkaiden määrän kaksinkertaistaminen
  • Ylivoimainen ajanvieton ja erikoiskaupan keskus
  • Keskusta kulttuurin kehitysalustana
  • Saavutettavuus kaikilla kulkumuodoilla sujuvaa

Keskustavisio 2030 [pdf]


Pysäköinnin hallintamalli ja uudet pysäköintinormit

Ehdotus pysäköinnin hallintamallista ja uusista pysäköintinormeista on nähtävillä 4.-18.5.2018 välisen ajan ja siihen on mahdollista antaa palautetta.


Meidän keskusta - keskustan kaupunkirakenteen strateginen suunnitelma

Keskustan kaupunkirakenteen strateginen suunnitelma (koko suunnitelma)

1. Täydentyvä keskusta

Pääkartta tiivistää keskustan täydennysrakentamisen strategian: Täydennysrakentamisen suuret tulevaisuuden mahdollisuudet sijaitsevat keskustan reunamilla, ja niiden tutkimiseen tulee kohdistaa erityistä huomiota ja resursseja. Ruutukaava-alueen täydentämisessä on tärkeää ottaa huomioon alueiden luonne, eli omaleimaisella ja arvokkaalla yläkaupungilla lisärakentaminen on harkitusti sovitettava ympäristöön, kun taas kaupalliselle keskustalle on ominaisempaa jatkuva muutos. Kehä Vihreän virkistys-, kulttuuri- ja viherympäristökokonaisuutta kehitetään tulevaisuuden keskuspuistoksi. Lähellä keskustaa sijaitsevat korkeakoulukampukset ovat Jyväskylälle erityinen vetovoimatekijä. Keskusta on yksi kaupungin neljästä strategisesti merkittävästä täydennysrakentamisen kaupunkikehitysalustasta.

2. Vihreä ja viihtyisä keskusta

Kaupunkivihreä virkistää ja elvyttää. Samalla se on hyödyksi muun muassa tulevaisuudessa runsastuvien sadevesien hallinnassa. Keskustassa vihertehokkuutta parannetaan istuttamalla lisää puita ja hyödyntämällä kattopintoja, sisäpihoja ja katutiloja viherympäristöinä. Kaupunkitiloja kehittämällä keskustaan luodaan viherverkosto, jossa puistot, taskupuistot, aukiot ja viihtyisät kävelyreitit muodostavat urbaaneja viherkäytäviä keskustan halki. Samalla syntyy oikopolkuja Kehä Vihreän laidalta toiselle. Leikin, liikunnan ja luonnon kokemusten lisäksi kävely-ympäristöä värittävät kaupunkikulttuuri ja taide, jotka sisällytetään osaksi kaupunkirakennetta. Jyväskylä on myös kaupunkivalaistuksen edelläkävijä, Valon kaupunki, jonka pimeän ajan kaupunkikuvaa rakennetaan pitkäjänteisesti yleissuunnitelmaan nojautuen.

3. Elävä ja sujuva keskusta

Keskustan liikennejärjestelmässä kävely, pyöräily ja joukkoliikenne ovat etusijalla, mutta myös autolla asioinnin oltava sujuvaa (JYSELI 2025 aiesopimus). Ruutukaava-aluetta sekä yhteyksiä Kankaalle, Lutakkoon, Hippokselle ja Seminaarinmäelle kehitetään kävelypainotteisina alueina, ja ajoneuvoliikennettä ohjataan keskustan liikennesuunnitelman mukaisesti keskustan kehälle. Pysäköintijärjestelmää kehitetään tulevaisuuden täydentyvän keskustan tarpeisiin ja joukkoliikenteen houkuttavuutta parannetaan. Jalankuluympäristöä pyritään rikastuttamaan luomalla mahdollisuuksien mukaan uusia reittejä kortteleiden halki. Kävely- ja pyöräily-yhteyksiä parantamalla edistetään samalla kaupunkilaisten arkiliikuntaa.

Keskustaan saapumisen tulee olla helppoa ja houkuttelevaa kaikilla kulkumuodoilla. Ihmiset tulee johdattaa ydinkeskustaan erityisesti läheisiltä tapahtumapaikoilta. Tavoitteena on, että tapahtumat, ostoskadut ja kokoontumispaikat muodostavat toisiaan tukevan verkoston, jossa toimiva opastus auttaa löytämään oikeaan paikkaan.

4. Kaunis ja laadukas keskusta

Keskusta on Jyväskylän käyntikortti maailmalle. Uuden rakentamisen tulee olla laadukasta ja tukea keskustan arvokasta kaupunkikuvaa. Kaupunkiympäristön laadulla ja katutason liiketiloilla voidaan vaikuttaa myös jalankulkuympäristön houkuttelevuuteen ja korostaa tärkeitä yhteyksiä ja reittejä. Uusien rakennusten tulee korkeudeltaan sopeutua merkittäviin kaupunkinäkymiin. Tulevaisuuden omaleimaisille kaupunkikokonaisuuksille on tilaa erityisesti keskustan reunamilla ja valtaväylien saapumisnäkymissä. Rakennusten korkeuksien suhteen kokeilevammalle otteelle sopii parhaiten keskustan maastollisesti alavin alue eli Alakaupunki. Mielenkiintoisia rakentamisen mahdollisuuksia on myös ullakoilla ja katoilla, etenkin kaupallisen keskustan tiiviiden umpikortteleiden alueella.

5. Arvokas keskusta

Keskustaa kehitetään jyväskyläläisyyttä kunnioittaen ja vahvistaen Jyväskylän asemaa kansainvälisesti tunnettuna modernin arkkitehtuurin kaupunkina. Keskustan tunnetuimmat arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt ja vanhat puukaupunkiajan rakennukset on jo pääosin suojeltu, mutta arkisemman modernin rakennusperinnön arvo ollaan vasta löytämässä. Keskustan kehittämisessä moderni rakennusperintö nostetaan kaupungin uudeksi vetovoimatekijäksi ja itsetunnon vahvistajaksi. Jo suojeltujen kohteiden lisäksi suunnitelmassa on tunnistettu erityisiä kokonaisuuksia, joiden kulttuuriperintöä hyödynnetään tulevissa muutoksissa voimavarana.

Meidän keskusta -kysely ja tulokset

Kaupunkilaisten mielipiteitä ja kehittämisideoita kerättiin 8.–30.9.2016 järjestetyllä verkkokyselyllä. Kyselyyn vastanneet (276 vastaajaa) olivat keskustan täydennysrakentamisesta pitkälti samoilla linjoilla nähtävillä olleiden suunnitelmaluonnosten kanssa: keskustassa nähtiin olevan tilaa uusille rakennuksille, mutta samalla toivottiin vihreyttä lisättävän ja viihtyisyyttä parannettavan. Kyselyssä jaettiin yli tuhat keskustaan liittyvää kokemusta ja kehittämisideaa.

Tutustu kyselyn tuloksiin


Ullakkorakentamisen selvitys ja ullakkorakentamisen edistäminen Jyväskylän keskustassa

Kaupunkirakennelautakunta päätti kokouksessaan 14.6.2016, että Jyväskylän keskustassa ullakkorakentamista edistetään vuoden 2021 loppuun asti kokeiluluontoisesti osana keskustan kehittämishanketta. Lautakunta hyväksyi viisi ullakkorakentamisen edistämisen periaatepäätöstä, joilla poistetaan rakentamisen tieltä niitä esteitä, joihin kaupunki voi omalla päätöksenteollaan vaikuttaa. Keskeisenä periaatteena on, että keskusta-alueella (tietyin ehdoin) rakennusten ullakkotilojen käyttöön otto asunnoiksi on mahdollista poikkeamismenettelyllä asemakaavamuutosten sijaan.


Kevennetyt maankäyttösopimusmenettelyt

Jyväskylän kaupunkirakennelautakunta hyväksyi 31.10.2017 kevennetyt maankäyttösopi-musmenettelyt keskustassa ja sen reuna-alueilla.

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 • Sivun alkuunTietoja sivustosta