Hyppää pääsisältöön
Kuva
Säynätsalon kunnantalo. Kuva Maija Holma
Pääsisältö

Jyväskylä on tunnettu Alvar Aallon arkkitehtuurista. Kaupungissa ja sen lähialueilla sijaitsee kaikkiaan 29 Aallon suunnittelemaa kohdetta, joista merkittävin on Säynätsalon kunnantalo. Muita Aallon suunnittelemia kohteita ovat mm. Muuramen kirkkoJyväskylän yliopiston kampusalue sekä Alvar Aalto -museo.

Säynätsalon kunnantalo

Kuva
Säynätsalon kunnantalo ilmasta kuvattuna. Kuva Jiri Halttunen
Kuva Jiri Halttunen

Säynätsalon kunnantalo on yksi Aallon pääteoksista. Kunnantalo on toteutettu vuonna 1949 pidetyn kutsukilpailun pohjalta. Linnamaisen punatiilirakennuksen keskellä on korotettu sisäpiha, josta on käynti kunnan hallinnollisiin tiloihin ja kirjastoon. Kunnanvaltuuston istuntosali kohoaa muuta rakennusryhmää korkeammalle ja hallitsee juhlavasti aluetta.  Rakennuksessa on myös asuntoja, liiketiloja ja vierashuoneita. Alvar Aalto suunnitteli kunnantalon kokonaistaideteoksena, mikä näkyy pientenkin yksityiskohtien ja nimenomaan tähän rakennukseen tarkoitettujen huonekalujen suunnitteluna.

Muuramen Kirkko

1920-luvulla suunniteltu Muuramen kirkko on yksi Aallon seitsemästä toteutuneesta kirkkosuunnitelmasta. Kirkon Campanile-tyylinen kellotorni, pienet korkealle sijoitetut ikkunat, siipirakennuksen aurinkokatos sekä kirkon väritys ovat saaneet vaikutteita italialaisesta arkkitehtuurista. Aluksi Muuramen seurakunnalla oli tarkoitus järjestää suunnittelukilpailu kirkon toteuttamiseksi, mutta lopulta se päätyi tilaamaan työn jo aiemmin Jyväskylän alueella toimineelta Aallolta. Kirkko kunnostettiin vuonna 1979 ja peruskorjattiin 2016, jolloin se palautettiin taas alkuperäiseen asuunsa. Peruskorjauksen myötä kirkko palautua alkuperäiseen väriinsä, alttarikaide palautettiin suorakulmaiseen muotoonsa ja ruusutarhan muuri rakennettiin uudelleen. Kirkon palauttaminen alkuperäiseen asuun toteutui hyvin. Peruskorjauksessa kirkkoon jäi 1979 kunnostuksen jäljiltä vain penkkien istuinosat, kirkkosalin kattolamput ja kirkon sivusalin erottava lasiovi. Sivusalin alakertaan vievien rappujen paikka on vastakkaisessa nurkassa kuin se oli alun perin.

Jyväskylän yliopiston kampusalue

Opiskelijamäärän lisääntyessä Jyväskylän yliopiston aluetta oli laajennettava, jolloin Seminaarinmäen alueella järjestettiin arkkitehtuurikutsukilpailu. Aalto voitti kilpailun ja hänen suunnittelemat rakennukset toteutettiin vuosina 1951-1970. Aallon suunnittelema  kokonaisuus perustui amerikkalaiselle campus-ajattelulle. Seminaarinmäki toimii edelleen Jyväskylän yliopiston pääkampuksena. Kampuksella sijaitsevista rakennuksista Aalto on suunnitellut mm. yliopiston päärakennuksen (C), ravintolana toimivan Lozzin ja lyhdyn, Liikuntatieteellisen tiedekunnan urheiluhallin (U), Ylioppilastalon (Y) sekä Aaltoalvarina tunnetun kaupungin uimahallin.

Alvar Aalto -museo

Alvar Aallon nimikkomuseo toimii Aallon itse 1970-luvun alkupuolella suunnittelemassa rakennuksessa. Aallon suunnittelemin huonekaluin kalustetun museon perusnäyttely esittelee Aallon elämää ja laajaa tuotantoa. Rakennuksen julkisivu on Arabian valkoista Halla-tiiltä ja vaaleaa posliinisauvaa. Pääovet on päällystetty kuparilla ja ovien vetimet ovat – luonnollisesti – messinkiset Aalto-vetimet. Aalto -museon vieressä sijaitseva Keski-Suomen museo on myös Alvar Aallon käsialaa ja se valmistui vuonna 1961.

Tutustu kaikkiin Aallon kohteisiin

Lähde opastetulle kierrokselle tai valitse juuri sinulle sopiva teemareitti!
Lisätietoa tutustumismahdollisuuksista löydät Visit Jyväskylän verkkosivuilta.

Asiasanat:  
arkkitehtuuri