Loppunäytös: Teatteri tarvitsee remonttia

VANHAN TALON AIKA 1961–1982

1961-1965 Matti Tapio
1965-1972 Tauno Lehtihalmes
1972-1977 Lauri Tarkiainen (vt.) & Jotaarkka Pennanen
1977-1984 Jarmo Inkinen (vt.) & Ari Kallio

UUDESSA TALOSSA 1982–

1984-1989 Aimo Hiltunen
1989-1992 Kurt Nuotio
1993-1997 Rauli Jokelin
1997-2000 Vesa Raiskio
2001-2007 Aila Lavaste
2007-2010 Reino Bragge
2010-2011 Anssi Valtonen (vt.)
2011-2015 Kari Arffman 
2015 Anssi Valtonen (vt.) 
2016- Hilkka Hyttinen

 

 

 

 

Historiikin on koonnut Maija-Liisa Westman

Vuoden 2016 alussa Jyväskylän asukasluku lähestyy 140 000 rajapyykkiä, kun se kaupunginteatterin perustamisvuonna oli runsaat 30 000. 1960-luvun alussa muodostettu Keski-Suomen lääni on lopetettu ja liitetty Länsi-Suomen läänin yhteyteen. Kasvatusopillisesta korkeakoulusta kasvoi vahva, monitieteinen yliopisto.

Jyväskylän kaupunginteatteri on selvinnyt äkkinäisistä johtajanvaihdoksista, talouden heilahteluista ja kunnallispolitiikan koukeroista. Muuttanut se on ainoastaan kerran: yhdestä Alvar Aallon suunnittelemasta rakennuksesta toiseen. Teatteri on esityksillään halunnut lunastaa paikkansa maakunnan teatterina, jonne myös muualta tullaan hyvien esitysten houkuttelemina.

Kaupunginteatteri seuraa edelleen valppaasti teatterikentän ja yhteiskuntaelämän virtauksia. Se tarttuu ennakkoluulottomasti uuteen traditioita unohtamatta. Haasteena on löytää sellaisia tekstejä ja tehdä niin vahvaa draamaa, että myös uudet sukupolvet löytävät tiensä teatteriin.

Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta joitakin muutoksia on tulossa. Yksi sellaisista lienee teatteritalon remontti, jonka tarpeellisuuden kaikki tunnustavat. Kuten niin monesti aiemmin, on toteutus 2000-luvullakin kiinni rahasta.

Historiikin on koonnut Maija-Liisa Westman