Miksi yritykset tulevat Jyväskylään?

Yritykset arvostavat Jyväskylässä monialaista osaamista ja korkeasti koulutettua työvoimaa. Runsaasti kiitosta saa myös jyväskyläläisten kyky tehdä yhteistyötä niin keskenään kuin kumppaneiden kanssa. Jyväskylä on väestörakenteeltaan nuorekas ja tunnelmaltaan ennakkoluuloton yliopisto- ja opiskelijakaupunki: täydellinen kokeilu- ja kasvualusta rohkeille ideoille ja luoville ratkaisuille.

Keskellä Suomea

Jyväskylä on sopivan kokoinen kaupunki keskellä Suomea. Kävelykeskustasta ja sen lähialeilta löytyvät kaikki tarvittavat palvelut niin yrityksille kuin yrittäjän perheen arkeen. Jyväskylään on helppo tulla kaikista ilmansuunnista, ja siksi kaupungissa on mutkatonta järjestää kansainvälisiä tapahtumia, hallita yrityksen toimipisteverkostoa tai tehdä itse liikkuvaa työtä. Kolmasosa jyväskyläläisistä työpaikoista sijaitsee kahden kilometrin säteellä Kankaalta.

Turvallinen ja viihtyisä kaupunki koko perheelle

Jyväskylän vireä kaupunki- ja tapahtumakulttuuri, toimivat arjen palvelut, erinomaiset oppilaitokset ja sujuvat liikenneyhteydet saavat koko perheen viihtymään. Jyväskylän seudulla on aivan omanlaisensa tunnelma, koska kaupunki on yhtä aikaa avoin ja kansainvälinen, mutta myös turvallinen, kodikas ja viihtyisä koko perheen asuinpaikka.

Puhdas luonto lähellä

Jyväskylä sijaitsee puhtaiden keskisuomalaisten vesistöjen ja harjumaisemien välissä. Keskusta rajoittuu Harjun virkistysalueeseen, Tourujokeen ja Jyväsjärveen, josta on suora yhteys Päijänteelle. Myös muut luonto-, kulttuuri- ja urheiluharrastusmahdollisuudet ovat laajat. Onhan Jyväskylä suomalaisen liikuntaosaamisen ykköskaupunki!

* Lue lisää Jyväskylästä Business Jyväskylän sivuilta