Toimenpiteet 2

2.1 Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto selkeytetään erityisesti mielenterveys- ja päihdepalvelujen osalta mm. nuorisotyöverkosto, nuorisovastaanotto, ohjaamo, j-nappi jne.

- Nuorisolain (2016) 9 §:n mukaan jokaisessa kunnan on nimettävä paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten ohjaus- ja palveluverkosto tai muu vastaava yhteistyöryhmä. Verkoston kohderyhmänä ovat kaikki kunnassa asuvat nuoret. Verkoston tai muun yhteistyöryhmän tulee toimia vuorovaikutuksessa nuorisoalan järjestöjen, seurakuntien ja muiden nuorten palveluja tuottavien yhteisöjen kanssa. Verkosto ei käsittele yksittäistä nuorta koskevia asioita.

1) koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi;

2) edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista, yhteisiä menettelytapoja nuoren palveluihin ohjaamisessa sekä tiedonvaihdon sujuvuutta;

3) edistää yhteistyötä nuorisotoiminnan toteutumiseksi.

- Uusi koottava verkosto aloittaa kehittämistyö 2017 - 2018, jonka aikana terävöitetään verkoston toimintaa siten, että saadaan erilaiset nuorten palveluihin ja ohjaukseen liittyvät palvelut kuvatuksia. Lähtökohtana nuoren ohjautuminen palveluissa. Kehittämistyön aikana pureudutaan erityisesti nuorten mielenterveyspalvelut.
- Verkoston toiminnasta vastuussa nuorisopalveluiden palvelupäällikkö


2.2 Parannetaan lääkäriaikojen saamista opiskeluterveydenhuollossa avaamalla akuuttivastaanottoaikoja

Asia
Opiskeluterveydenhuollossa on ollut niukasti tai ei lainkaan lääkärin akuuttiaikoja tarjolla. Tarkoituksena on parantaa lääkäripalvelujen saatavuutta akuuttiaikoja avaamalla.

Kuka
- Opiskeluterveydenhuolto

Missä
- Palvelupiste on keskitettynä Sepänkatu 3 B

Mitä
- Lääkärin akuuttivastaanottoaikoja on tarjolla kymmenen aikaa viikossa.

Milloin
- Toimintaa käynnistetään syksyn 2017 aikana ja se vakiinnutetaan vuoden 2018 alusta.

Yhteistyötahot


2.3 Nuorten ja heidän vanhempiensa osallisuus toiminnassa toteutuu

2.3.1 Nuoret osallistuvat palvelujen kehittämiseen

Nuorisopalveluiden toiminnassa on perinteisesti toimittu ns. nuorilähtöisesti eli nuoret itse ovat toiminnan keskiössä. Tämä koskettaa kaikkea toimintaa, jossa nuoret ovat mukana.
Käynnistetään prosessi vuoden 2018 alussa, jonka aikana kuvataan miten nuoret osallistetaan heille suunnatun toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja toteuttamisen.
Prosessista vastaa nuorisopalveluiden johtotiimi.

2.3.2 Kokemusasiantuntijuutta ja vertaistoimintaa työmenetelmänä vahvistetaan mm. nuorten äitien ja isien toiminta, vapaaehtoistoiminnan vahvistaminen palveluissa jne.

Nuorten äitien perjantaitapaaminen - Avoin ryhmä

Nuorten äitien perjantaitapaamiset ovat avoin kohtaamispaikka alle 25-vuotiaille nuorille äideille lapsineen sekä äidiksi tuleville. Paikalle voi tulla tapaamaan muita nuoria äitejä ja juttelemaan kahvittelun merkeissä. Avoin ryhmä on sananmukaisesti avoin, eli mukaan voi tulla silloin kun haluaa, ehtii ja jaksaa. Mukana voi olla yhden kerran tai vaikka joka kerta. Tapaamisten sisältö muodostuu äitien toiveista. Äitiryhmän ajankohtaisista asioista ilmoitellaan facebook-ryhmässä. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä Jyvälän Setlementin Nuoret Perheet –hankkeen kanssa.

2.3.3 Osallisuuden polun konkretisoiminen

Lapset ja nuoret pääsevät vaikuttamaan itseään koskevien palvelujen, oppimisympäristöjen ja toiminnan toteuttamiseen kaikissa ikävaiheissa. He myös osallistuvat ikänsä ja kehitysvaiheensa mukaisesti toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja arvointiin sekä saavat kokemuksia kuulluksi ja arvostetuiksi tulemisesta yhteisön jäsenenä. Toimintaympäristö ja siellä oleva yhteisö kannustaa vuoropuheluun ja osallistumiseen sekä luo uusia toimintatapoja ja -rakenteita.

Lue lisää…
http://www.jyvaskyla.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskylawwwstructure/79886_osallisuudenpolku-rollup-100x200cm-fix.pdf

2.3.4 Sijoitettujen nuorten vertaistoimintamallia kehitetään

Kehittämistyötä tehdään yhdessä Pesäpuu ry:n kanssa
http://www.pesapuu.fi/toiminta/nuoret-lastensuojelussa/