Hyppää pääsisältöön
Kuva
Lohikosken päiväkoti. Kuva Jyväskylän kaupunki
Pääsisältö

Lohikosken uusi päiväkoti avautuu maanantaina 4.8.2025. 

Osoitteeseen Tyyppäläntie 20 valmistuvaan päiväkotiin tulee paikat noin 170 varhaiskasvatusikäiselle lapselle.

Päiväkoti on avoinna arkisin kello 6.30–17.  Lohikosken alueen esiopetusryhmät sijaitsevat läheisellä Lohikosken koululla.

Lohikosken päiväkodin verkkosivu päivittyy sitä mukaan, kun rakentaminen edistyy ja uutta tietoa on saatavilla.  

Asiakasperheillä on mahdollisuus tulla tutustumaan uuden päiväkodin tiloihin viikon 31 aikana. Perheet saavat tiedon tutustumisajoista Edlevo-viestillä tai puheluna/tekstiviestinä suoraan päiväkodin henkilökunnalta kesäkuun 2025 loppuun mennessä. Hyvä alku –keskustelut tarjotaan jokaiselle perheelle joko lapsen kotona, lähipuistossa tai Lohikosken väistöpäiväkodilla.

Toimintaa seitsemässä kotiryhmässä

Päiväkodissa lapsen päivä rakentuu oman kotiryhmän suojiin. Kotiryhmä on yksikkö, jossa lapsi toimii pienryhmässä läpi varhaiskasvatuspäivän. Kotiryhmässä lapsella on omat turvalliset ja tutut aikuiset. Kotiryhmässä luodaan ensiaskeleet uusille kaverisuhteille ja vahvistetaan jo olemassa olevia suhteita. Omassa tutussa kotiryhmässä harjoitellaan elämään, jakamaan, kokemaan uusia asioita turvallisesti yhdessä, osana ryhmää. Yhdessä kohdataan ja jaetaan monenlaisia tunteita, elämyksiä, oivalluksia, iloja ja pettymyksiäkin. Yhteensä Lohikosken uudessa päiväkodissa toimi seitsemän kotiryhmää.  

Kotiryhmä muodostuu neljän kasvattajan tiimistä, jossa työskennellään työpareina. Lapsia kotiryhmässä voi tällöin olla maksimissaan 16 alle 3-vuotiasta tai 28 yli 3-vuotiasta. Lapsen päivä toteutuu tämän kotiryhmän sisällä joko pienryhmissä tai työpariryhmänä riippuen toiminnan sisällöistä, lasten vireystilasta, tarpeista ja kiinnostuksen kohteista. 

Päiväkoti sijaitsee luonnonkauniilla, suojaisalla puutarhatontilla, jossa pihan alkuperäistä puustoa ja luonnontilaa on pyritty säilyttämään mahdollisimman paljon. Piha sisältää leikkiin ja aktiiviseen liikkumiseen kutsuvia leikkivälineitä ja luonnonmateriaaleja. 

Ryhmät ja yhteystiedot 28.7.2025 alkaen

Pisarat, puh. 040 6653197

Aallot, puh. 040 6655389

Laineet, puh. 040 6875079

Kuohut, puh. 040 6694619

Pärskeet, puh. 040 6650109

Väreet, puh. 040 6642409

Välkkeet, puh. 040 63 8236 

Kuva
Lohikosken päiväkodin seinäteos. Kuva Jyväskylän kaupunki

Lisätietoja

Päiväkodin johtaja Maija Kontro, puh. 050 3118453 

Kaupunginosa: