6.2.2025
Valtakunnallinen Ohjaamoviikko tulee jälleen – työllisyysteema näkyy Ohjaamo Jyväskylässä

Ohjaamo Jyväskylän työntekijät jalkautuvat viikon aikana muun muassa oppilaitoksiin ja nuorten kohtaamispaikka Bostarille. Ohjaamolaiset järjestävät myös visuaalisia CV-pajoja ennakkoon sovituille ryhmille.
- Viikon aikana voit tulla vilkaisemaan kesätyöseinältämme vinkkejä haussa olevista paikoista. Walk in –palvelussa pääsee juttelemaan työnhakuun sekä kesätöihin liittyvistä kysymyksistä. Tarjolla meillä on muun muassa vinkkilistaa siitä, mitä tulee huomioida työhaastatteluiden kiperien kysymysten kohdalla, kertoo Nuorten talon koordinaattori Erika Nieminen.
Jyväskylän nuorisopalveluiden työpajatoiminnan ohjaajat aloittavat ohjaamoviikolla kuukausittain toistuvat pop-up hetkensä osana Nuorten talon walk in -palvelua. Nuoret voivat jutella suoraan työpajatoiminnan ohjaajan kanssa pop-up-hetkien aikana.
- Viikon päätteeksi perjantai-iltapäivänä tarjoamme ystävänpäivän kunniaksi kuumaa juotavaa talon ulko-ovilla. Lämpimästi tervetuloa juttusille, Nieminen vinkkaa.
Ohjaamo Jyväskylä on osa Nuorten taloa
Ohjaamo on alle 30-vuotiaiden matalan kynnyksen palvelu, josta saa ohjausta ja neuvontaa muun muassa koulutukseen, vapaa-aikaan, asumiseen, hyvinvointiin ja muihin arjen asioihin. Henkilökohtaisen neuvonnan ja ohjauksen lisäksi alle 30-vuotiaat voivat osallistua erilaiseen ryhmätoimintaan. Nuorten talo (Asemakatu 4, 2 krs.) on Jyväskylän kaupungin vastaus nuorten palveluiden sirpaleisuuteen. Nuorten talo kokoaa yhteen nuorten palveluja, jotta 13-29-vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten olisi helpompi löytää tarvitsemaansa apua ja tukea elämän eri tilanteisiin.
Lisätietoja:
Erika Nieminen
Nuorten talon koordinaattori
050 4683082