Hyppää pääsisältöön
Pääsisältö

Sivulle on koottu eri palveluita ja toimijoita, jotka tarjoavat tukea ja neuvontaa harrastamiseen. Ajantasaisin tieto kannattaa aina tarkistaa palvelun tarjoajalta erikseen.

Tukea harrastamisen kuluihin

Hope ry:n avustus alle 18-vuotiaille

Minela Säätiön avustus nuorille.

Pelastakaa Lapset ry:n tuki.

SOS-Lapsikylän Unelmista totta -avustus. Perhe voi hakea tukea yhdessä kuraattorin, perhesosiaalityöntekijän kanssa tai itsenäisesti. Tuki on tarkoitettu 7–17-vuotiaille.

Tukikummit-säätiön avustus haetaan paikallisseurakunnan diakoniatyöntekijän kautta.

Tukilinjan harrastusapuraha myönnetään henkilöille, joilla on pitkäaikainen fyysinen tai psyykkinen toimintarajoite, joka vaikeuttaa arjessa toimimista.

Täydentävä toimeentulotuki. Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä.

Harrastustoiminnan järjestäjien omat avustukset. Kannattaa myös kysyä vapaaoppilaspaikkoja, tukirahastoja tai alennuksia suoraan harrastusten tarjoajilta. Taloudellista tukea tarjoavat ainakin nämä toimijat:

Mitä tukia yhdistykset voivat hakea? 

Jyväskylän kaupungin avustukset

Keskimaan Ilo auttaa -kampanja

Lapsen Aika Säätiön Avustus

Minela Säätiön avustus

Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustukset

Harrastusvälineet ja -olosuhteet

Jyväskylän pääkirjaston soitonharjoitteluhuoneetPääkirjaston 3. kerroksessa musiikkiosastolla on neljä varattavaa asiakaskäyttöön tarkoitettua äänieristettyä soitonharjoitteluhuonetta. Harjoitteluhuoneita voi varata enintään kahdeksi tunniksi päivässä ja korkeintaan kahden viikon päähän. Tiloja voi käyttää yksityiseen soitonharjoitteluun. Harjoitteluhuoneiden käyttö on maksutonta.

Keski-kirjastojen lainattavat liikuntavälineet ja soittimet. Eri kirjastoista voi lainata eri soittimia tai liikuntavälineitä. Välineet pitää palauttaa siihen kirjastoon, josta ne on lainattu. 

Synsamin #samallaviivalla-kampanja tarjoaa ilmaiset urheilulasit näönkorjausta tarvitseville 5–12-vuotiaille lapsille.

Veturitallien musiikki- ja mediatilat. Bänditiloja (8kpl) vuokrataan 13–29-vuotiaiden kokoonpanoille tilahakemusta vastaan. Käyttökausi on tammikuusta joulukuuhun. Lisäksi Veturitalleilla on soittimilla varustettu Pannuhuone aloitteleville soittajille, Konehuone elektroniselle musiikille ja hip hopille, podcast-studio, Singa-karaoke sekä studio- ja mediapaja.

Harrastuskaverit ja -kummit

Jyväskylän kaupungin liikuntaluotsit, kulttuuriluotsit ja ympäristöluotsit. Yli 18-vuotiaille.

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Meijän kaveri -toiminta15–35-vuotiaille mielenterveystoipujille – myös ilman diagnoosia.

MLL:n tukihenkilötoiminta. Kaveritoiminta 6–17-vuotiaille, tukihenkilö 7–18-vuotiaille lastensuojelun asiakkaille, perhekummit lapsiperheille, ystävätoiminta maahanmuuttajaäideille, ZempPari-vertaistoiminta yläkoululaisille.

Paralympiakomitean Valtti-ohjelma6–23-vuotiaille erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille, joilla ei ole liikuntaharrastusta.

Pelastakaa Lapset ry:n Sporttikummi

Yllä olevat kohderyhmät kertovat, kenelle tarjotaan tukea. Jos haluat itse toimita tukihenkilönä, löydät edellytykset sivuilta.

Neuvonta

Keski-kirjastojen lukuneuvonta. Lukuneuvojat etsivät sinulle sopivia kirjoja toiveidesi ja lukutottumustesi perusteella. Voit pyytää vinkkejä myös äänikirjoista, e-kirjoista ja elokuvista. Lukuneuvojien vinkit voivat innostaa tutustumaan vaikkapa uuteen kirjallisuuden lajiin, aihepiiriin tai aikakauteen. Saat myös kirjavinkkejä unohtuneen lukemisharrastuksen herättelyyn.

Koulujen harrastusohjaajat. Peruskoulujen harrastusohjaajat ohjaavat harrastuksia aamuisin ja iltapäivisin kouluissa sekä vastaavat  harrastustoiminnan järjestelyistä kouluilla ja sen viestinnästä. Harrastusohjaajalta saa lisätietoa oman koulun ja lähialueen lasten ja nuorten harrastuksista. Suurimmassa osassa kouluja harrastusohjaajan työ on yhdistetty koulunkäynninohjaajan, kasvatusohjaajan tai koulunuorisonohjaajan työhön. Harrastusohjaajien yhteystiedot löytyvät koulujen peda.net-sivuilta.

Liikuntapalveluiden liikuntaneuvonta. Haluaisitko lisätä arkiaktiivisuuttasi tai löytää liikunnallisen harrastuksen? Jos vastasit kyllä, varaa aika maksuttomaan liikuntaneuvontaan.

Ilmoita tukivaihtoehdosta

Ota yhteyttä lisätietojen antajaan, jos sinulla on tiedossa tukivaihtoehto, jota ei vielä löydy tältä sivulta!

Lisätietoja

Hankekoordinaattori Reeta Jääskeläinen, 
reeta.jaaskelainen[a]jyvaskyla.fi, p. 040 662 0085

Vinkit maksuttomaan tekemiseen

Maksuttoman tekemisen vinkkeihin on koottu erityisesti 13–29-vuotiaille sopivia tai suunnattuja vaihtoehtoja.

Asiasanat:  
harrastus