
Nuorisotyöntekijät auttavat nuoria tarvittaessa, pitävät tilat auki ja järjestävät mukavaa tekemistä sekä ovat kuulevana korvana ja tuovat nuorten äänen kuuluviin, mutta he, kuten jokainen meistä, toimii myös esimerkkinä muille.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi.
Voit hallinnoida evästeasetuksiasi klikkaamalla alla olevaa nappia.
Nuorisotyöntekijät auttavat nuoria tarvittaessa, pitävät tilat auki ja järjestävät mukavaa tekemistä sekä ovat kuulevana korvana ja tuovat nuorten äänen kuuluviin, mutta he, kuten jokainen meistä, toimii myös esimerkkinä muille.
Jyväskylän ennakkoväkiluku vuoden 2024 lopussa oli 149 269 asukasta. Tästä joukosta 33 188 on 15–28-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia. Monella nuorella menee onneksi hyvin. Mutta meillä on iso joukko nuoria, joilla ei mene hyvin.
”Uutisten viikko antaa lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, oman media-arjen peilaamiseen sekä aktiiviseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen.
Lähdimme innostuneina opintovierailulle Belgian Antwerpeniin Jyväskylän nuorisopalveluista yhdeksän etsivän nuorisotyöntekijän voimin. Vierailu toteutui 9.-13.6.2024. Kyseessä oli Erasmus+ -rahoituksella toteutettu vaihto.
Nuorisotyö on moninaista työskentelyä nuorten hyvinvoinnin eteen. Työ on ammattimaista ja luottamuksellista, minkä takia se ei pakosti aina näy ulkopuolisille.
Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden nuorten työpajatoiminta saa nuorilta erittäin hyvää palautetta, ja toiminta pärjää hyvin myös valtakunnallisessa vertailussa.
Nuorten taidetyöpaja on perustettu vuonna 2001. Ajatuksena oli saada nuorille työttömille uudenlaista, innostavaa ja eteenpäin suuntaavaa toimintaa. Ensimmäinen pajaryhmä käynnistyi kokeiluna. Pajapaikkoja vuodessa oli 24 ja työntekijöitä 3.
”Ei siellä oo nuorisotilaa.” Totesi nuori, kun kysyttiin, käykö hän alueensa tilalla.
Hänelle tieto siitä, että ankkuritoiminnan ja Bostarin erityisnuorisotyöntekijät voivat olla tavattavissa tilojen ulkopuolella oli yhtä vieras kuin ajatus siitä, miten opettaja ei asukaan kouluss
Jyväskylän ankkuritoimintaan ja ankkuritoiminta-hankkeeseen tulee tutustumaan kollegoita eri puolelta Suomea.
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Berqqvist kävi vierailemassa Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelujen ja liikuntapalvelujen toimintaan torstaina 6.6.2024.
Aloitetaan uutisella, joka koskettaa nimenomaan Jyväskylän koulumaailmaa.
Nuoret kertovat homottelusta yläkoulussa: ”En uskalla kellekään kertoo, et oon lesbo” | Uutisluokka | Yle
Ensin lyhyt asiaan puuttuminen, sitten käytöstavoista ja tilan säännöistä muistuttaminen. Osa nuorista provosoitui, että ”Mitään ei saa enää sanoa” ja osa hiljeni nopeasti selkeästi ymmärtäen, ettei kyseinen käytös kuulu kyseiseen tilaan.
Noh, kahvi on ensimmäinen, tärkein ja viimeinen asia, joka mainitaan nuorten kohtaamispaikka Bostaria esitellessä. On Bostarilla paljon muutakin (kuten teetä), vaikka ei se mikään perinteinen nuorisotila olekaan.
Keski-Suomen Nuorisotyöpäiviä vietettiin 25.-26.1.2024 Muuramen Riihivuoren hienoissa maisemissa. Läsnä Riihivuoressa oli torstaina noin 80 ja perjantaina noin 60 nuorisotyöntekijää ja -toimijaa, etäosallistujia oli molempina päivinä 10-15.
Tule lukemaan Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelujen työntekijöiden, yhteistyökumppaneiden sekä jyväskyläläisnuorten ajatuksia.