Hyppää pääsisältöön
Pääsisältö

Haluatko tarjota ohjauspalvelua lasten ja nuorten harrastuksiin?

Jyväskylän kaupunki tarjoaa monipuolisesti taide-, kulttuuri- ja liikuntaharrastuksia lapsille ja nuorille yhteistyössä eri toimijoiden kanssa koulujen tiloissa ja eri liikuntapaikoissa. Harrastustarjonta kootaan lasten ja nuorten toiveiden mukaisesti. Ryhmät löytyvät sähköisestä HarrastusLaturi-kalenterista.

Harrastusten järjestäjinä voi toimia urheiluseuroja, yksittäisiä taiteilijoita ja taidekasvattajia tai ammattimaisia taide-, kulttuuri-, ja liikuntatoimijoita. Prioriteettina valinnoissa on ohjaajien ammattimaisuus omalla osaamisalueellaan sekä kokemus lasten ja nuorten parissa toimimisesta. Tavoitteena on saada luotua mukana olevien palveluntuottajien kanssa vuosittain jatkuvaa yhteistyötä.

Palveluntuottajilta saatu palaute ohjauksesta maksettavasta korvauksesta on otettu huomioon ja alustavasti on päätetty korottaa ohjaustunnista (60 min) maksettavaa korvausta 50 euroon (+ mahd. alv).

Harrastustoiminta koulupäivien yhteydessä 

Koulupäivien yhteydessä järjestettävä toiminta on osa Harrastamisen Suomen mallin mukaista toimintaa, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön ja kaupungin rahoittama valtakunnallinen toimintamalli. Jyväskylässä toiminta kulkee nimellä Jyväskylän harrastamisen malli. Toiminnan tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia ja osallisuutta harrastamisen kautta. Harrastamisen Suomen malli on pysyvä toimintamuoto, joka on kirjattu nuorisolakiin tammikuussa 2023. Lue lisää valtakunnallisesta mallista opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla.

Koulupäivän yhteydessä olevia taide-, kulttuuri- ja liikuntaharrastuksia tarjotaan kaikille peruskoululaisille 1.–9.-luokkalaisille lapsille ja nuorille. Harrastustoiminta on koko lukuvuoden kestävää toimintaa, joka alkaa syyskuussa ja loppuu toukokuussa. Harrastusten tulee olla säännöllisiä, viikoittain tapahtuvia ja laadukkaasti toteutettuja. Harrastuksia järjestetään lasten ja nuorten harrastustoiveiden pohjalta, joita on kerätty lukuvuoden aikana. Harrastustoiminnan tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittäminen ja tukeminen, oman yhteisön löytäminen, syrjäytymisen ehkäisy sekä eriarvoisuuden vähentäminen.

Toiminta iltaisin ja viikonloppuisin

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut toteuttavat koulupäivien yhteydessä olevien harrastusten lisäksi liikunnallista toimintaa lapsille, nuorille ja perheille myös iltaisin ja viikonloppuisin osana LiikuntaVeturia ja -Laturia. Iltaisin ja viikonloppuisin järjestettävä toiminta voi olla joko koko lukuvuoden tai lyhyemmän ajan kestävää, kuten esimerkiksi kurssimuotoisesti toteutettuna.

Miten pääsen mukaan palveluntarjoajaksi?

Harrastuspalveluiden tuottajat valitaan kilpailutuksen avulla. Kilpailutus toteutetaan hankintalain periaatteiden mukaisella dynaamisesta hankintajärjestelmästä (DPS) mukautetulla menettelyllä, jossa on kaksi vaihetta: osallistumisvaihe ja tarjousvaihe.

1.Ilmoittaudu DPS-rekisteriin

Ilmaise osallistumisvaiheessa (ensimmäinen vaihe) 30.4.2024 mennessä kiinnostuksesi toimia palveluntuottajana ilmoittautumalla DPS-rekisteriin (dynaaminen hankintajärjestelmä) julkisten hankintojen Tarjouspalvelussa.

Hankintajärjestelmä sisältää kolme erillistä osa-aluetta: 

  1. liikunnallinen harrastustoiminta, 
  2. taide-, kulttuuri- ja muu harrastustoiminta, 
  3. erityistä tukea tarvitseville suunnattu harrastustoiminta. 

llmoittaudu yhteen tai useampaan osa-alueeseen, joiden harrastussisältöä pystyt toimittamaan. Tämä vaihe ei vielä sido toimituksiin. 

Koko hankintajärjestelmän kesto on 29.3.2024–31.12.2028 ja osallistumishakemuksia voi jättää koko hankintajärjestelmän keston ajan. Päästääkseen varmasti mukaan ensimmäiselle tarjouskierrokselle koskien tulevan lukuvuoden 2024-2025 palveluja, osallistumishakemus tulee toimittaa määräajassa 30.4.2024 mennessä. 

2. Soveltuvuus palveluntarjoajaksi ja toiminnalle asetetut kriteerit

Ilmoittautumisvaiheessa tarkistamme ehdokkaan soveltuvuuden. Kaikki kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset täyttävät toimittajat valitaan mukaan DPS:sään. Palveluntarjoajan tulee olla juridinen toimija, jonka kanssa kaupunki voi tehdä hankintasopimuksen. Laskutusta varten palveluntarjoajalla on oltava Y-tunnus. 

Harrastustoiminnan tulee täyttää seuraavat kriteerit:

  • Harrastusten ohjaajien tulee olla koulutettuja ja heillä on oltava kokemusta lasten ja nuorten ohjauksesta. Ammattitaito on hankittu joko koulutuksen tai kokemuksen kautta.
  • Ohjaajien tulee olla vähintään 18-vuotiaita, avustajana voi toimia alle 18-vuotias.
  • Toiminta tulee olla lapsille ja nuorille maksutonta matalan kynnyksen harrastustoimintaa. 
  • Harrastukset järjestetään pääsääntöisesti kouluilla tai niiden läheisyydessä. 
  • Toiminnan on oltava kaikille avointa ja yhdenvertaista, jossa on huomioitu saavutettavuus ja esteettömyys.
  • Erityisryhmät huomioidaan harrastustarjonnassa.
  • Harrastukset perustuvat lasten ja nuorten toiveisiin.
  • Harrastustoiminnan tarkoituksena on mahdollistaa harrastamisen iloa, hyvää yhteishenkeä ja kaverisuhteiden syntymistä tukevaa toimintaa.
  • Koulupäivän yhteydessä oleva Harrastamisen Suomen toiminta järjestetään pääsääntöisesti ennen klo 17.00, muuta liikuntapalveluiden matalan kynnyksen muuta toimintaa voidaan järjestää myös iltaisin ja viikonloppuisin.  

3. Vastaa tarjouspyyntöön määräajassa

Tarjousvaiheessa (toinen vaihe) alkaa 1.5.2024, jonka jälkeen hankintayksikkö julkaisee tarjouspyyntöjä, joihin tarjouksia voivat jättää hankintajärjestelmään hyväksytyt tarjoajat. Tarjouspyyntö ja aikataulu lähetetään kaikille hankintajärjestelmään (DPS) hyväksytyille ehdokkaille tarjouspalveluun liitettyyn sähköpostiosoitteeseen. 

Hankintayksikkö tekee hankintapäätöksen vertailun tuloksista, lähettää sen tiedoksi tarjouksen jättäneille tarjoajille ja muodostaa toimijoista palveluntuottajarekisterit osa‐alueittain. 

4. Toteuta harrastus

Valittavat harrastukset perustuvat lasten ja nuorten toiveisiin. Valittujen toimijoiden kanssa laaditaan sopimus harrastustoiminnan järjestämisestä koko lukuvuoden ajalle. 

Harrastuksen järjestäjän vastuulla on harrastuksen ohjaamisen ja toteutuksen lisäksi kävijämäärien raportointi sopimuksen mukaisesti. Palveluntuottajan tulee toimittaa, heti sopimuksen tekemisen jälkeen, järjestämistään harrastuksista esittelytekstit (suomeksi ja englanniksi), jotta kaikki harrastusryhmät saadaan koottua sähköiseen HarrastusLaturi-kalenteriin Jyväskylän kaupungin toimesta. Lasten ja nuorten ilmoittautuminen harrastusryhmiin tapahtuu HarrastusLaturin kautta. 

Mahdolliset materiaalikustannukset esim. kuvataiteeseen, kokkailuun ja askarteluun sovitaan palveluntuottajan kanssa erikseen. Lisäksi maksamme matkakorvausta tietyin reunaehdoin.

Ohjaajilta vaaditaan myös rikosrekisterilain (505/2002) 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisterinote. Palveluntuottaja tarkastaa ohjaajien ammattitaidon ja rikosrekisteriotteet.  

Palveluntuottajalla tulee olla kattavat, koko sopimuskauden voimassa olevat lakisääteiset ja toiminnan kannalta tarpeelliset vakuutukset, kuten tapaturmavakuutus toiminnan ohjaajilla ja mahdollisilla vapaaehtoistyöntekijöillä sekä palvelun tuottamiseen liittyvien riskien nähden riittävä toiminnan vastuuvakuutus järjestäjällä ja ohjaajilla. Toimintaan osallistuvat lapset ja nuoret kuuluvat kaupungin vakuutuksen piiriin. 

Ajankohtaista

Jyväskylän kaupunki etsii palveluntuottajia lasten ja nuorten harrastustoimintaan lukuvuodelle 2024-2025. Kilpailutus on kaksivaiheinen. Osallistumisvaihe (vaihe 1) on käynnissä 30.4.2024 saakka.

Lisätietoja

Jyväskylän harrastamisen malli
Hankekoordinaattori
Reeta Jääskeläinen, reeta.jaaskelainen[a]jyvaskyla.fi, p. 040 662 0085

LiikuntaVeturi ja LiikuntaLaturi
Vastaava liikunnanohjaaja
Eero Simonen, eero.simonen[a]jyvaskyla.fi, p. 050 522 6829

Asiasanat:  
harrastus