Rikos- ja riita-asioiden sovittelu
Sovittelu tarjoaa rikosten ja riitojen osapuolille mahdollisuuden kohdata toisensa ja käsitellä tapahtuman aiheuttamia haittoja. Sovittelu on vapaaehtoista, maksutonta, puolueetonta ja luottamuksellista. Eniten sovitellaan väkivaltarikoksia, omaisuusrikoksia ja ilkivaltaa sekä erilaisia riita-asioita.
Sovitteluun tarvitaan aloite ja suostumus
Aloitteen sovitteluun voi tehdä poliisi, syyttäjä, sosiaaliviranomainen tai muu taho. Osapuoli voi myös itse tehdä aloitteen rikos- tai riita-asian sovittelemiseksi. Lähisuhdeväkivallan sovittelusta voi aloitteen tehdä ainoastaan poliisi tai syyttäjä.
Sovittelu edellyttää osapuolten suostumusta sovitteluun. Alaikäisten asioissa tarvitaan nuoren lisäksi suostumus myös huoltajilta. Suostumukset tarkistetaan osapuolilta aloitteen saavuttua toimistolle.
Vapaaehtoiset sovittelijat auttavat rakentamaan sovintoa
Sovitteluneuvottelussa osapuolet pyrkivät löytämään asiaansa heitä tyydyttävän ratkaisun, puolueettomien, koulutettujen vapaaehtoissovittelijoiden avustuksella. Sovittelussa käsitellään tapahtumia ja pyritään löytämään keinoja tapahtuneen sopimiseksi. Osapuolet voivat sovittelussa sopia tapahtuneen hyvittämisestä ja vahinkojen korvaamisesta. Sovittelu tarjoaa myös mahdollisuuden osapuolille kohdata toisensa asian tiimoilta sekä käsitellä tapahtuneeseen liittyviä tunteita. Jos osapuolet pääsevät sovintoon, laaditaan sopimusasiakirja, jonka sovittelijat varmentavat allekirjoituksillaan.
Keski-Suomen sovittelutoimisto organisoi sovittelutoimintaa Keski-Suomen maakunnan alueella, selvittää aloitteiden soveltuvuuden sovitteluun sekä kouluttaa ja ohjaa vapaaehtoisia sovittelijoita tehtävässään. Sovittelutoimisto neuvoo sovitteluun liittyvissä asioissa. Toimisto seuraa sopimusten toteutumista sekä tiedottaa sovittelun tuloksesta viranomaistahoja, kuten poliisia ja/tai syyttäjää sekä alaikäisten kohdalla oman alueen sosiaalitoimistoa.
Katso Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen video: Sovittelu kannattaa rikos- ja riita-asioissa.
Keski-Suomen sovittelutoimisto
Väinönkatu 7 c 3
40100 Jyväskylä
sovittelu[at]jkl.fi
Vastaava sovittelun ohjaaja
Heidi Nieminen, p. 040 027 8158, heidi.m.nieminen[at]jkl.fi
Sovittelun ohjaaja
p. 040 027 8280
Sovittelun ohjaaja
p. 050 361 5933
Sovittelun ohjaaja
p. 040 027 8290
Hyödyllisiä linkkejä
- Sovittelun aloitelomake (tulostettava pdf)
- Sovittelun valtakunnallinen sivusto (THL)
- Laki rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta
- Vahingonkorvauslaki
Yhteistyötahoja