Piippurannan Klubin kävijöiden suosituksia
Keväällä 2024 suomen kielen opiskelija Cezary Puolasta haastatteli Piippurannan Klubilla kävijöitä osana harjoitteluaan. Näin he kertoivat kokemuksistaan lähitalon toiminnasta:

Sisko
Sisko eli Sissi on käynyt Klubilla jo kuuden vuoden ajan eli alusta alkaen. Hän osallistuu toimintaan lähes joka päivä, mm. näissä ryhmissä: Laulu Klubi, Myötätuuli Klubi ja yhteisöllinen aamupala perjantaisin. Sisko toimii myös vapaaehtoisena vetäen Peli Klubia ja Koukku ja puikko Klubia.
”Klubin toiminta on mielenkiintoista ja hyvää kaikissa muodoissaan. Keskustelut erilaisten ihmisten kanssa ovat antoisia.”

Kimmo
Kimmo käy Klubilla 2–3 kertaa viikossa Äijä Klubilla, Laulu Klubilla ja kuntosalilla. Hänen mielestään Klubin toiminta on erittäin tarpeellista ja hän toivoo, etteivät kaupungin säästöpäätökset osuisi siihen. Kimmo myös laulattaa välillä Laulu Klubilaisia ja antaa digineuvontaa vapaaehtoisena.

Amos
Amos edustaa Klubin nuorimpia kävijöitä. Hän käy viikoittain vanhemman kanssa leikkitreffeillä kavereita tapaamassa ja perjantaiaamun yhteisöllisellä aamupalalla.

Mirja
Mirja on Klubin konkarikävijöitä ja hänet tapaa siellä 3–4 kertaa viikossa. Mirjan suosikkeja ovat Laulu Klubi, Myötätuuli Klubi ja konsertit.
”Minun mielestäni toiminta on hyvää ja monipuolista. Täällä voi tutustua myös suomen kielen opiskelijoihin eri maista, mikä on todella mielenkiintoista.”

Gunneli
Klubin toiminta on Gunnelin mielestä tarpeellista ja viihdyttävää. Hän on mukana Myötätuuli Klubissa, Seurakunta Klubissa, Tuolijumpassa ja kuntosalilla sekä käy katsomassa erilaisia esityksiä.

Marja
Marja on Piippurannan Klubin vakikävijä hän asuu Klubin lähellä joten sinne on helppo tulla. Tuolijumppa ja lihaskuntojumppa ovat Marjan juttuja Klubilla. Hän viihtyy siellä erittäin hyvin ja on tyytyväinen, kun saa toiminnasta syyn lähteä liikkeelle. Ystävien kohtaaminen Klubilla on tärkeää. Marja on myös vapaaehtoisena Sano se suomeksi -ryhmässä, jossa opiskellaan suomen kieltä. Marja käy ahkerasti Peli Klubilla hänen suosikki peli on Rummikub.

Kari ja Tuulikki
Kari ja Tuulikki osallistuvat viikoittain Klubin tasapaino- ja voimajumppaan sekä kuntosaliryhmään, jossa Kari on myös vapaaehtoisena ohjaajana. He toteavat, että toiminta on erinomaisen hienoa ja korvaamatonta ikääntyneille.

Salme
Salme on ahkera kävijä ja toimii myös vapaaehtoisena monissa ryhmissä. Hän osallistuu mm. Ruskien laulukööriin, Ruskat puikoissa -ryhmään, askarteluryhmiin, konsertteihin ja erilaisiin luentoihin. Salmen mielestä Klubi on erinomainen, yhteisöllinen, kotoinen ja siisti matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jonne kaikkien on helppo tulla. Hän suosittelee Piippurannan Klubia ystävilleen ja on heistä monta saanutkin houkuteltua mukaan.
Kevään 2025 kielenopiskelija Oksana Semyvolos haastatteli Piippurannan Klubin kävijöitä

Päivi Ala-Mutka
Päivi on käynyt Piippurannan Klubilla kaksi vuotta. Hän löysi paikan koordinaattorin suosituksesta. Päivi on eläkkeellä ja on tehnyt vapaaehtoistyötä jo parikymmentä vuotta. Piippurannassa Päivi pitää Tanssituulella -ryhmää ja kahta keskusteluryhmää. Lisäksi hän osallistuu Laulu Klubiin ja Runo Klubiin. Osallistumalla Piippurannan toimintaan ja olemalla ihmisten kanssa tekemisissä Päivi pysyy elämässä kiinni.

Antti Kiuru
Antti on käynyt Piippurannan Klubilla 2 vuotta. Hän löysi paikan Jyväskylän kaupungin verkkosivuilta. Antti käy pelaamassa Peli klubilla kerran viikossa sekä osallistuu vapaaehtoistoimintaan opettamalla kielen opiskelijoille suomen kieltä. Hän saa Klubilla käynnistä vaihtelua päiväohjelmaansa ja tapaa tuttuja.

Arja Huttunen
Arja on käynyt lähitaloilla syksystä 2024 saakka. Hän löysi paikan tullessaan konserttiin ja keskustellessaan koordinaattorin kanssa joka kertoi paikasta. Hän pitää paikasta koska täällä on paljon mukavia ihmisiä sekä paljon mielenkiintoisia tapahtumia kuten konsertteja. Arja toimii vapaaehtoisena kielenharjoittelijoiden opettajana ja tykkää keskustella ihmisten kanssa. Siitä tulee hyvä mieli.