Hyppää pääsisältöön
Kuva
Martti Ahtisaari -luento

Tallenteeseen lisätään tekstitys.

Viidestoista Martti Ahtisaari -luento järjestettiin Jyväskylän yliopiston juhlasalissa torstaina 14. lokakuuta 2021 kello 17.00. Pääpuheenvuoron pitivät Sveitsin puolustusministeriön ylijohtaja Pälvi Pulli (läsnä tilaisuudessa) ja ulkoministeri Pekka Haavisto (verkkoyhteys).

Martti Ahtisaari -luento, Kriisinhallintaa vai jälleenrakennusta – Puolueettoman maan näkökulmia kansainväliseen turvallisuuspolitiikkaan, käsitteli Suomea ja Sveitsiä yhdistäviä Euroopan turvallisuuteen ja rauhanvälitykseen liittyviä kysymyksiä.

Puheenvuorojen jälkeen kuultiin paneelikeskustelu, jossa puhuttiin Suomen, Sveitsin ja kansainvälisen yhteisön turvallisuuspolitiikasta. Mukana olivat johtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista, ylijohtaja Pälvi Pulli Sveitsin puolustusministeriöstä sekä etäyhteyden kautta ulkoministeri Pekka Haavisto. Keskustelua moderoi toimittaja Seija Vaaherkumpu.

Tilaisuuden avasi Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

Tilaisuuden lopussa kuultiin Keski-Suomen henkisen maanpuolustuksen yhdistys ry:n puheenjohtajan  Heikki Tervasen päätössanat.

Tilaisuudessa esiintyi Kipinät -kuoro kuoronjohtajanaan Kaisa Halmemies
* Alkuimprovisaatio, solistina Monika Wolfmayr
* Veden alla, sävellys Eero Heinonen, sanoitus Emma Salokoski, sovitus Reijo Aittakumpu

Seuraava Martti Ahtisaari -luento järjestetään 2023.
 


Martti Ahtisaari -luentoja vuodesta 2000 alkaen Jyväskylässä

Kaikille avoimet luennot ovat koonneet runsaasti yleisöä ja kiinnostaneet myös mediaa.

Suomen, Viron, Puolan, Liettuan ja Latvian tasavaltojen presidentit kokoontuivat presidentti Martti Ahtisaaren myötävaikutuksella Jyväskylässä kylmän sodan päättymisen kymmenvuotispäivänä 8. marraskuuta 1999. Viiden tasavallan presidentit 
arvioivat kansalaistilaisuudessa maansa ja Euroopan näkymiä. 

Keski-Suomen henkisen maanpuolustuksen yhdistys ryn, Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän yliopiston ja Keskisuomalaisen edustajat pyysivät vuonna 2000 tasavallan presidentti Martti Ahtisaarelta luvan vuotuisen nimikkoluennon järjestämiseen. Tästä tilaisuudesta sai alkunsa Martti Ahtisaaren nimeä kantava luento. 

Martti Ahtisaari valittiin Suomen tasavallan presidentiksi alkuvuonna 1994. Hän toimi tehtävässä alkuvuoteen 2000 asti. 
Ahtisaari on toiminut useissa kansainvälisissä rauhanneuvottelun ja sovittelun tehtävissä. Pitkäjänteisestä työstä rauhan 
ja sovinnon puolesta Martti Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin 
rauhanpalkinto vuonna 2008. 

Presidentti Martti Ahtisaaren nimeä kantavasta luennosta on 
muodostunut korkeatasoinen tapahtuma, jossa suomalaiset 
ja ulkomaiset eturivin vaikuttajat valottavat ajankohtaisia, 
lähinnä valtioiden väliseen turvallisuuteen liittyviä asioita.

Puhujina on ollut koti- ja ulkomaisia valtiollisia johtajia: ministeri Max Jakobson, valtioneuvos Harri Holkeri, Ruotsin 
pääministeri Göran Persson, Viron presidentti Arnold Rüütel, 
pääministeri Matti Vanhanen, Makedonian presidentti 
Branko Crvenkovski, Suomen tasavallan presidentti Tarja 
Halonen, presidentti Martti Ahtisaari, Turkin presidentti 
Abdullah Gül, Shellin ja Nokian hallitusten puheenjohtaja 
Jorma Ollila, pääministeri Mari Kiviniemi, pääministeri Jyrki 
Katainen, komissaari Olli Rehn ja puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg. 

Luennon järjestäjät ovat Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopisto, Mediatalo Keskisuomalainen sekä 
Keski-Suomen Henkisen maanpuolustuksen yhdistys ry.

Luennot on järjestetty Jyväskylän yliopiston tiloissa.

Kuva
Martti Ahtisaari -luennon kumppanit