Hyppää pääsisältöön
Pääsisältö

Palvelukeskus Hanskan palveluja kehitetään yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Palvelukeskus Hanska on tarkoitettu jyväskyläläisille, yli 18-vuotiaille asunnottomille, päihteileville ja palveluiden ulkopuolella oleville henkilöille.

Hanska sijaitsee Hannikaisenkadun sosiaaliaseman 2. kerroksessa (sisäänkäynti postin puolelta). Hanskan toimitila on lämminhenkinen kohtaamispaikka, jonne kaikki arkeensa sisältöä, sosiaalisia kontakteja ja mielekästä tekemistä kaipaavat ovat tervetulleita sellaisena kuin he ovat. Asiakkaat voivat olla Hanskassa päihtyneinä, mutta päihteiden käyttö on sisätiloissa kiellettyä.

Yhteistyö Olohuone-hankkeen kanssa

Assi-hankkeen tavoitteena on kehittää monenlaista tukea tarvitseville Hanskan asiakkaille Sovatekin hallinnoiman (STEA) Olohuone-hankkeen ja aikuissosiaalityön kanssa sosiaalisen kuntoutuksen yhteistyöprosessi. Hanskassa käy vaikeimmassa asemassa olevia päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä sekä vankilasta vapautuvia monia palveluita tarvitsevia kuntalaisia.  Heillä ei ole useinkaan valmiutta ottaa tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluita vastaan. He kokevat usein palvelukynnyksen liian korkeaksi, eivät tunne palveluita riittävästi tai runsas päihteiden käyttö estää palveluiden saamisen.

  • Sovatek-säätiön Olohuone-hanke (STEA) vahvistaa erityistä tukea tarvitsevan asiakkaan uskoa asioiden järjestymiseen ja luottamusta julkisiin palveluihin
  • Tämä järjestötyönä tehtävä kuntoutus valmentaa enemmän tukea tarvitsevia asiakasta sosiaalihuoltolain mukaiseen sosiaaliseen kuntoutukseen (shl 17§). 
  • Olohuone-hankkeen asiakkaan kuntoutumista edistävä työskentely voi sisältyä myös sosiaalityön asiakkaan palvelusuunnitelmaan (= sosiaalisen kuntoutuksen yhteistä työtä)

Olohuone-hankkeen työntekijät tarjoavat Hanskassa kävijöille ruokaa ja palveluohjausta sekä mahdollisuutta lepoon, peseytymiseen ja vaatehuoltoon. Lisäksi he tukevat asiakkaita toiminnallisuuteen järjestämällä mahdollisuuksia asiakkaiden toiveiden mukaiseen mielekkääseen tekemiseen. Olohuone -hankkeen työntekijät kuuntelevat asiakkaiden huolia ja keskustelevat heidän kanssaan siitä, miten voitaisiin edetä kohti hyvää elämää ja mitä palveluita ja tukea heille on julkisella sektorilla olemassa. Tällä tavalla he vahvistavat asiakkaan uskoa asioiden järjestymiseen ja luottamusta julkisiin palveluihin. Tämä järjestötyönä tehtävä kuntoutus valmentaa enemmän tukea tarvitsevia asiakasta sosiaalihuoltolain mukaiseen sosiaaliseen kuntoutukseen (shl 17§), josta vastaa virassa olevat sosiaalityöntekijät. Olohuone hankkeen asiakkaan kuntoutumista edistävä työskentely voi sisältyä myös sosiaalityön asiakkaan palvelusuunnitelmaan. Kolmannen sektorin ja julkisen sektorin palveluilla olisi tässä asiakkaan kuntoutumisprosessissa omat erilliset toisiaan tukevat tehtävänsä.

Aikuissosiaalityön ja Hanskan yhteinen sosiaalisen kuntoutuksen palveluprosessi on kuvattuna Innokylässä: Sosiaalisen kuntoutuksen yhteistyöprosessi monenlaista tukea tarvitseville.

Asiakkaiden osallisuus

Hanskan asiakkaat osallistuvat palvelujen kehittämiseen viikoittaisissa yhteisökokouksissa ja arjen toimintojen yhteydessä henkilökunnan kanssa käytyjen keskustelujen kautta.  Hanska on mukana kaupungin osallistavan budjetoinnin kokeilussa asiakkaiden toimintaan liittyvien määrärahojen osalta. Asiakasosallisuus on vahvaa myös Hanskan arjen toiminnoissa, sillä koulutettu kokemusasiantuntija työskentelee Hanskassa. 
 

Asiasanat:  
Hanska
asunnottomuus
asuminen