Skip to main content
Image
Liikunnanohjaaja selkäpuolelta kuvattuna

26.1.2021

Image
Nainen ja mies kahvakuulan kanssa valkokankaan edessä

Jos arkinen liikkumisen määrä on liian vähäinen ja motivaatio liikkumiseen on hukassa, voi apu löytyä maksuttomasta liikuntaneuvonnasta. Koronatilanne on tuonut omat haasteensa liikkumiseen ja fyysisen kunnon ylläpitämiseen, mikä olisi tärkeää myös kotioloissa. Koulutetut liikunnanohjaajat vastaanottavat kaiken ikäisiä asiakkaita koronatilanteen turvallisuussuositukset huomioiden liikuntaneuvontapisteillä tai etäyhteyksin. Palvelun järjestää Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut. 

Liikuntaneuvonnan sisältö ja tavoitteet räätälöidään asiakkaan henkilökohtaisten tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan. Liikuntaneuvonnasta saa vinkkejä itselle sopivan liikunnan turvalliseen aloittamiseen, tukea mahdollisessa elämäntapamuutoksessa tai painonhallinnassa sekä motivointia ja kannustusta liikunnan lisäämiseksi. Painonhallinnan tukena tarkastellaan myös syömistottumuksia ja terveellistä ruokavaliota.

Image

Liikuntaneuvontaan on mahdollisuus tulla lääkärin, sairaanhoitajan tai muun ammattihenkilön lähetteellä. Ajan voi varata myös itse puhelimitse tiistaisin kello 15–16 ja torstaisin kello 8–9 numerosta p. 014 266 4264.  Puhelimessa voi myös kysyä liikuntaan liittyviä vinkkejä. Liikuntaneuvontaa järjestetään Monitoimitalolla, vesiliikuntakeskus AaltoAlvarilla, Kuokkalan Graniitissa, Vaajakosken uimahalli Wellamossa, Huhtasuon- Palokan ja- Korpilahden terveysasemilla sekä Tikkakoskella nuorisotila NuoTikassa. Liikuntaneuvontaa voidaan tehdä pyydettäessä myös etäyhteyksin.  

Katso lisätietoja liikuntaneuvonnasta 

Lisätietoja 

Liikunnanohjaaja Sirkku Hiljanen-Coutts 
p. 014 266 4264, sirkku.hiljanen-coutts[a]jyvaskyla.fi  

Keywords: