Skip to main content
Image
Kesäinen järvimaisema saarineen korkealta kuvattuna.

15.6.2021

Image
Vanha kirkko kesämaisemassa.

Unescon maailmanperintökohteessa Petäjäveden vanhassa kirkossa pilotoidaan kesällä tulevaa Keski-Suomen maailmanperintökeskusta. Vanhan kirkon piha-alueen näyttelyssä esitellään tänä kesänä Keski-Suomen molempia Unesco-kohteita ja pilotoidaan digitaalista opastuskonseptia. Näyttely ja digitaalinen opastuskonsepti liittyvät Petäjävedelle suunniteltuun maailmanperintökeskukseen, jonka on tarkoitus avautua kesällä 2023.

– Tulevassa Keski-Suomen maailmanperintökeskuksessa tullaan esittelemään kahta keskisuomalaista maailmanperintökohdetta, joista toinen Petäjäveden vanhan kirkon lisäksi on Struven ketjun mittauspiste Korpilahden Oravivuorella. Pilotoinnilla tavoitellaan kävijäkokemuksia, joita voidaan hyödyntää varsinaisen maailmanperintökeskuksen suunnittelussa. Keräämme parhaillaan lahjoituksia keskuksen rakentamiseksi, hanketyöntekijä Sofia Peltonen Petäjäveden vanhan kirkon säätiöstä kertoo.

Tänä kesänä muiden opastusten lisäksi reittisovelluksessa on mahdollista tutustua digitaalisesti yhteensä 27 eri kohtaan kirkon ja mittauspisteen välillä, esimerkiksi hautausmaahan ja pappilan alueeseen. Lisäksi reitillä kerrotaan Oravivuoren mittauspisteen ympäristöstä.

Kulttuurimatka Keski-Suomessa jatkuu museoissa, tapahtumissa ja erilaisissa käyntikohteissa

Keski-Suomi on pullollaan myös muita kiinnostavia kulttuurikohteita. Alvar Aallon töihin voi tutustua Jyväskylässä laajasti, sillä kaupungissa on maailmankuulun arkkitehdin teoksia eniten koko maailmassa – yhteensä 29 kohdetta. Joukkoon mahtuu kiinnostavia kohteita Aallon uran ensitöistä aina loppuvaiheen aikaansaannoksiin asti. Kesällä esimerkiksi meloen voit tutustua Fennoskandian laajimpiin, Saraakallion kalliomaalauksiin, Laukaassa. Lisäksi Korpilahden satamassa sijaitseva Höyrygalleria taidenäyttelyineen on kiinnostava kohde, vaikka vesiltä käsin.

Museot, kuten Suomen käsityön museo ja Keski-Suomen museo Jyväskylässä kätkevät sisäänsä mielenkiintoisia näyttelyitä. Keitele-Museo on Äänekosken Suolahdessa sijaitseva erikoismuseo, joka tallentaa Keiteleen vesialueen sekä Suolahden seudun rautatieliikenteen perinnettä. Tänä kesänä museossa on mahdollista majoittua makuuvaunussa. Hankasalmen Museokylässä eri kyläkulmilta kootut rakennukset, esineet, valokuvat ja tekstiilit kertovat kylien ja pitäjäläisten elämästä satojen vuosien ajalta.

Myös mielenkiintoisia kirkkokohteita maakunnassa on useita. Arkkitehti Alvar Aallon kädenjälkeä edustavat italialaistyylinen Muuramen kirkko sekä Korpilahden kirkko, jonka muutostyön Aalto suunnitteli. Vaikuttava nähtävyys on myös Toivakan kirkko värikkäine pop-tyylisine kattomaalauksineen. Keuruun vanha kirkko, Pihlajaveden erämaakirkko ja Vanha Keuruu ovat mieleenpainuva elämys. Kirkkojen lisäksi kesäpäivää voi viettää myös kesäteatterissa. Tänä kesänä maakunnassa nähdään esimerkiksi musiikkinäytelmä Matti Nykäsestä Jyväskylässä, Arto Paasilinnan Onnellinen Mies Äänekoskella ja Korkeuskammoa Kuusniemellä Laukaassa.

Kesä on myös musiikin juhlaa. Jyväskylän kulttuuripalveluiden tapahtumasikermässä Lounaispuiston kesässä on puistotansseja, yhteislaulua ja muita tapahtumia. Suomen vanhin kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesä on täynnä mielenkiintoista koettavaa. Saunamaakuntaviikon yhteydessä järjestettävä Lauteilla-keskustelutilaisuus tuo yhteiskunnallisen keskustelun saunan lauteille.

- Myös esimerkiksi Joutsan kulttuurikesä tarjoaa tänä kesänä kiehtovia taidenäyttelyjä, kulttuuria, konsertteja sekä Suomen suurimmat kyläfestarit. Keski-Suomi on mielenkiintoisia kulttuurimatkailukohteita pullollaan, sisällöntuottaja Hanna Kansanen Visit Jyväskylä Regionista mainitsee.