Hyppää pääsisältöön
Kuva
Mustikoita ja vadelmia rasioissa
Pääsisältö

Torialue (sijainti Jyväskylän karttapalvelussa) on tarkoitettu torikauppiaille myyntipaikaksi, torimyyntiaika on maanantaista sunnuntaihin klo 7-17 pois lukien kesälauantait, katso lisätietoa alta.

Torialueelta ei peritä torikauppiailta paikkamaksuja, vaan ne ovat vapaasti käytettävissä. Kauppiaiden käytössä ei ole sähköä. Mikäli aukioloaikoja ja myyntipaikkarajoituksia ei noudateta, järjestetään toritoiminta maksulliseksi ja valvotuksi toiminnaksi.

Ohjeet

  • Myyntialue on punaisilla pihakivillä kivetty alue - sen ulkopuolella kauppa ei saa käydä.
  • Myyjien on itse siivottava myyntipaikkansa ja vietävä roskat mukanaan.
  • Alueella ei saa varastoida mitään myyntiajan ulkopuolella.
  • Myyntipaikkaa ei voi varata etukäteen, eikä toiselle voi pitää paikkaa varauksessa.
  • Alueella on noudatettava kaupungin jätehuoltomääräyksiä.
  • Aluetta käyttävät vastaavat itse kaikista haitoista ja vahingoista, joita toiminnasta voi aiheutua kaupungille tai kolmansille osapuolille.
  • Viisumituristit eivät saa myydä toreilla.

Toritoimintaa valvotaan eri viranomaisten toimesta tehtävin tarkastuksin.

Yhteystiedot: Kaupunkirakenteen neuvonta, puh. 014 569 5000, kaupunkirakenne[at]jyvaskyla.fi

Asiasanat:  
torikauppa