Kuokkalan tori
Kuokkalan Tahkonkaaren torialue on tarkoitettu torimyyntipaikaksi. Torikauppiailta ei alueella peritä paikkamaksuja, vaan paikat ovat vapaasti käytettävissä. Kauppiaiden käytössä ei ole sähköä.
Myyntialue on rajattu kevyen liikenteen väylän puoleiselle aukion osalle ja sen sijainti ilmenee Jyväskylän karttapalvelusta. Alueella sijaitsevien liikerakennusten tuntumaan ei myyntikojuja tai -ajoneuvoja saa sijoittaa, koska palo- ja pelastustoimelle pitää turvata riittävät kulkureitit. Turva-alue on kahdeksan metriä rakennusten puoleisista istutuksista ja puustosta.
Kartta myyntialueesta (pdf)
Ohjeet
- Alueelle on moottoriajoneuvoilla ajo kielletty, huoltoajo on sallittu. Huoltoajoksi katsotaan myyntipaikan pystyttämistä ja purkamista sekä myytävien tavaroiden purkamista ja lastaamista varten alueelle ajaminen. Mikäli myynti tapahtuu suoraan autosta, ilman erillistä torikatosta, on ajoneuvon pysäköinti torialueelle perusteltua. Muussa tapauksessa ajoneuvo on vietävä pois alueelta välittömästi purkamisen tai lastaamisen päätyttyä. Alueen läheisyydessä on maksuton pysäköintialue.
- Myyjien on itse siivottava myyntipaikkansa ja vietävä roskat mukanaan.
- Myyntiajan ulkopuolella alueella ei saa varastoida mitään .
- Myyntipaikkaa ei voi varata etukäteen, eikä toiselle voi pitää paikkaa varauksessa.
- Alueella on noudatettava kaupungin jätehuoltomääräyksiä.
- Aluetta käyttävät vastaavat itse kaikista haitoista ja vahingoista, joita toiminnasta voi aiheutua kaupungille tai kolmansille osapuolille.
- Viisumituristit eivät saa myydä toreilla.
Eri viranomaiset valvovat toritoimintaa ja tekevät sitä koskevia tarkastuksia.
Yhteystiedot: Kaupunkirakenteen neuvonta puh. 014 569 5000, kaupunkirakenne[at]jyvaskyla.fi