Tekisitkö sinä elämäntapamuutoksen?

Tekisitkö sinä elämäntapamuutoksen?

Arjen kiireissä liikkuminen jää usein vähäiseksi tai se vaatii ennalta suunnittelua onnistuakseen. Näin käy useilla meistä. Esimerkiksi työ, lasten harrastukset, omaisesta huolehtiminen ja kotiarjen ”pyöritys” voivat tehdä elämästä välillä niin kiireisen, että liikuntaa on välillä hankala istuttaa mukaan arkeen.

Entä loma-aika, onko silloinkin pakko liikkua? Ajatuksissa voi välähtää, että eihän mikään paikka ole kesällä aukikaan. Arkikin vaatii joskus suunnittelua ja aikataulutusta, näin on myös liikunnan kohdalla. Se vaatii joskus ”istutuksen” arkeen. Samalla se vaatii myös tahtoa. Itselleen voi myös asettaa elämäntilanteeseen sopivia kysymyksiä, joita voi pohtia. Jos en liikkuisi, jaksaisinko hoitaa kaikki arjen rutiinit ja haasteet? Miten pitkään olen toimintakykyinen ja pärjään kotona? Ensimmäinen askel kohti aktiivisempaa arkea täytyy ottaa jokaisen itse ja miettiä, millaisia tavoitteita itselleen haluaa asettaa.

Kannattaa miettiä, millaisesta liikunnasta olen kiinnostunut? Millaisia elämäntapamuutoksia olen valmis tekemään tällä hetkellä? Millainen liikunta sopii minun arkeeni ja tukee arjessa jaksamista? Näihin kysymyksiin ja paljon muihin etsitään yhdessä vastauksia Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen liikuntaneuvojien kanssa henkilökohtaisissa liikuntaneuvonnan tapaamisissa. Liikuntaneuvonnassa pyrimme siihen, että jokaiselle löytyy oma mieluinen tapa liikkua, mikä sopii sen hetkiseen elämäntilanteeseen ja arkirytmiin.

Autamme liikuntaneuvonnassa asiakkaita pääsemään alkuun myös ihan konkreettisesti. Liikuntaneuvonta-aika voidaan tarvittaessa sopia, vaikka kuntosalille, jolloin voidaan yhdessä tutustua saliin ja sen laitteisiin. Näin seuraavat omatoimiset harjoituskerrat kuntosalilla ovat jo helpompia. Vinkkejä voidaan antaa myös kotona tehtävään harjoitteluun. Painonhallintaan tähtäävien kanssa voidaan tarkastella yhdessä ruokailutottumuksia ja miettiä, kuinka niitä voisi muuttaa niin, että ne voisivat tukea asiakkaan mielessä olevia tavoitetta. Kovimman työn kohti elintapamuutosta tekee asiakas itse, mutta liikuntaneuvoja auttaa ja tukee tuolla matkalla. Usein liikuntaneuvontaprosessi kestää noin puolivuotta, jonka aikana ollaan yhteydessä yhdessä sovituin väliajoin. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen neuvontakerrat voidaan sopia tapaamisina tai yhteyttä voidaan pitää puhelimen välityksellä.

Liikuntaneuvontapalvelu perustuu tiiviiseen yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa. Tärkeimpänä yhteistyötahona toimii tällä hetkellä terveyspalvelut. Yhteistyö terveysasemien lääkäreiden, hoitajien ja fysioterapeuttien kanssa toi ennätysmäärän neuvontaa kaipaavia viimeisen vuoden aikana. Asiakkaiden kohtaaminen ja yhteiset keskustelut ovat työn suola. Kun tuloksena on asiakkaan kanssa yhdessä aikaan saatu toimiva liikuntasuunnitelma, minkä toteutus onnistuu ja tuottaa tulosta, on siitä syntyvä onnistumisen ilo palkinto sekä neuvojalle että asiakkaalle.

Liikuntaneuvontaa voi saada useassa eri paikassa. Tapaamispaikaksi voi valita joka läheisimmän neuvontapaikan tai itselle mieluisimman. Paikkoina ovat Uimahalli AaltoAlvari keskustassa ja uimahalli Wellamo Vaajakoskella, Kuokkalan Graniitti ja terveysasemat Huhtasuolla, Korpilahdella ja Palokassa sekä nuorisotila NuoTikka Tikkakoskella. Palvelu on maksutonta.

Ajanvaraus sekä puhelinneuvonta tiistaisin 15-16 ja torstaisin 8-9 p. 014 266 4264. Tervetuloa!

ps. Pidämme kesällä lomatauon heinäkuussa.

Sirkku Hiljanen-Coutts, erityisliikunnanohjaaja, fysioterapeutti , Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut, terveyttä ja hyvinvointia edistävät liikuntapalvelut

11.7.2018

Asiasanat: