Arkeen Voimaa!
Muutama vuosi sitten näin Facebookin sivuilla mainoksen Arkeen Voimaa -ryhmästä ja silloin minulla sytytti. En tiennyt, mitä ryhmässä on juuri minulle tarjottavaa, mutta nimen perusteella uteliaisuuteni heräsi. Ilmoittauduin ryhmään.
Ryhmässä oli jokaiselle ajankohtaisia asioita liittyen omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Teimme viikoittain oman toimintasuunnitelman asioista, sen mukaan, mikä itselle oli tärkeää ja tavoittelemisen arvoista ja mihin emme ole saaneet aikaiseksi ryhtyä.
Me kaikki osallistujat olimme samalla aaltopituudella vaivoinemme, kaikkinemme. Yhteishengestä ja motivaatiosta saimme pontta ja puhtia sekä vertaistukea toisiltamme.
Jo silloin ensimmäisessä toimintasuunnitelmassani taisin asettaa itselleni tavoitteen aloittaa vesijuoksun tai uinnin. Se toimintasuunnitelmani on pitänyt ja lisääntynyt entisestään ja jatkuu edelleen.
Kurssin käytyäni innostuin entisestään ja hakeuduin vertaisohjaajaksi. Siihen ei tarvita mitään erityistaitoja, mutta tietty koulutus- ja opiskelumateriaali käydään yhdessä läpi. Se motivoi lisää ja kirkastaa jo aikaisempaa kurssia syvällisemmin. Olin "koukuttanut" itseni positiivisesti!
Miten minä olen kokenut Arkeen Voimaa -ryhmät ja mitä olen niistä saanut?
Alun alkaen halusin itse saada jotain aikaiseksi oman kuntoni ja terveyteni vuoksi. Voin sanoa, että olen onnistunut! Tosin, edelleen liikun rollaattorilla hermovaurion vuoksi, mutta se ei estä minua osallistumasta ja olemasta aktiivinen. Uskon, että positiivinen ajattelu ja suhtautuminen joihinkin asioihin auttaa omaan jaksamiseeni. Myös ryhmän vertaistuki, yhteishenki, yhdessä osallistuminen ja jakaminen auttaa.
Ja onko tässä kaikki?
Ei suinkaan. Viime vuoden lopussa kävin terveyskeskuslääkärissä puhumassa, että haluan lisää lihasvoimaa ja kuntoa, että selkäni ei väsy entisestään. Siinä samalla sanoin, että haluan myös jonkun "kyttä kolmosen", joka voi ravistella minun mässäilyäni ruuan kanssa ja että saisin myös painoa pois.
Näin tapahtuikin. Olen vuoden alusta alkaen käynyt ohjatussa kuntosaliryhmässä kaupungin Liikuntapalvelun kautta kaksi kertaa viikossa ja olen pitänyt aluksi myös ruokapäiväkirjaa. Mainittakoon, että tämä kaikki on lisäksi ilmaista kevääseen asti.
Paino on pudonnut 8 kg maaliskuun loppuun mennessä ja elämäntapamuutos jatkuu. Jatkan myös kuntosaliharjoittelua ja vesijuoksua edelleen. Myös näistä ryhmistä saa vertaistukea, yhteishenkeä, sosiaalisuutta ja ystävyyssuhteita.
Tällä hetkellä olen tosi tyytyväinen itseeni ja saavutuksiini. Tunnen ainakin osittain olevani oman elämäni sankari, kun voin itse vaikuttaa hyvinvointiini. Tee sinä samoin!
Lue lisää täältä ja ilmoittaudu!
4.4.2018
Salme Saikkonen, rollaattorimamma, 70 v tyttönen