Hyppää pääsisältöön
Kuva
Discord älypuhelimessa - kuva otettu ylhäältä
Some on meille niin tuttu, että saimme kertoa omia mielipiteitämme ja vinkkejä nuorisonohjaajille
Kuva
Discord älypuhelimessa - kuva otettu ylhäältä

Aloitimme tammikuun puolessa välissä työkokeilun Jyväskylän nuorisopalveluilla. Päädyimme työkokeiluun, sillä meitä kumpaakin kiinnostaa ala. Työtehtävät kyseisellä alalla ovat myös monipuolisia ja se teki työskentelystä mieluista. 

Kuva
Janika Hanhinen ja Amanda Derakshshan Painovirheestä - kuva otettu Emma Gaalassa

Pääsimme heti työkokeilun alussa mukaviin ja kiinnostaviin tehtäviin; olimme mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Kahvila Kiskon avajaisia Veturitalleilla. Tähän sisältyi arvonnan suunnitteleminen ja toteuttaminen, muutamissa kokouksissa mukana oleminen ja omien ideoiden ja mielipiteiden jakaminen. Mietittiin myös erilaisia mainontakeinoja. Tämä oli meille kummallekin uutta. Tapahtuma oli onnistunut ja kahvilassa vieraili noin 200 asiakasta.

Olemme olleet toimittajina Painovirhe-verkkojulkaisussa jo 5 vuotta. Painovirhe on nuorten aikuisten itse ideoima ja toteuttama verkkojulkaisu ja toiminnasta vastaa Jyväskylän nuorisopalvelut. Painovirhe täyttää 20 vuotta tänä vuonna ja sen kunniaksi uudistimme verkkosivujamme. Sivujen uudistaminen kuului myös meidän työnkuvaamme ja oli mielenkiintoista nähdä kuinka Painovirheen uudet verkkosivut alkoivat rakentua.
Työkokeilun aikana tuotimme Painovirheeseen myös uutisia esimerkiksi Nuorisovaltuuston huippukokouksesta.

Kuva
Painovirheen kauneusartikkelien kuvituskuva

Saimme olla mukana tekemässä musiikkivideota yhdelle nuorelle, joka oli itse äänittänyt kyseisen biisin. Saimme toimia meikkaajina ja pidimme huolen hyvästä valaistuksesta. Yhdessä nuorisonohjaajan kanssa vastasimme kuvauksesta ja editoinnista. 
Kameroiden ja videon muokkausohjelmien käsitteleminen on meille jo ennestään tuttua, joten meidän kädenjälkeemme luotettiin myös viittomakielisten tiedotteiden kuvaamisessa ja editoimisessa. 

Pidämme kummatkin valokuvaamisesta ja meitä pyydettiinkin räpsimään kuvituskuvia Jyväskylän kaupungin ja nuorisopalvelujen käyttöön. Haastetta toivat vaihtelevat säät ja yhden päivän tehtävänä olikin feikata kesäkuvia keväisissä maisemissa. Tämä oli meille mieluista ja hauskaa puuhaa. 

Asiat kuitenkin muuttuivat koronaviruksen vallatessa Suomenkin. Siirto etätöihin oli nyt välttämätöntä. Oli jännittävää ja hieman haastavaa yrittää olla luova ja keksiä töitä myös omatoimisesti kotoa käsin. Onneksemme meille hankittiin uusi työläppäri, jolla työskentely sujui mukavammin ja nopeammin.

Amanda ja Janika kuvasivat ja editoivat työkokeilussaan myös Jyväskylän kaupungin viittomakielisiä tiedotteita  

 

Harmitti kovasti, että monien eri tapahtumien suunnittelu ja ideointi meni hukkaan tapahtumien peruuntuessa koronatilanteen vuoksi.
Myös nuorille suunnattu elokuvatyöpaja - jonka suunnittelussa olimme tiukasti mukana ja jota odotimme innolla - jouduttiin perumaan.

Meille annettiin oikeudet päivittää Nuorisopalvelujen Instagram -tiliä, sillä me nuorina ymmärrämme sosiaalista mediaa ja mitä sinne kannattaa laittaa. Some on meille niin tuttu, että saimme kertoa omia mielipiteitämme ja vinkkejä nuorisonohjaajille.
Somettaminen onneksi tapahtuu helposti suoraan kotoa, jonka vuoksi ei ollut väliä työskenteleekö etänä vai toimistolla. 
Tämä työnkuva kuului meidän päivittäiseen työntekoon kirjoitustehtävien ja muun työnteon ohella. 

Onneksi työ on sellaista, jota pystyy myös tekemään etänä, joten saimme jatkaa työkokeiluamme myös poikkeusaikoina. Olimme siitä todella iloisia, sillä työ on meille todella mieluista.

Janika Hanhinen ja Amanda Derakhshan