Valtakunnallisen yhteishaun aikaan voi hakea useampaan eri oppilaitokseen yhdellä hakulomakkeella. Se helpottaa hakuprosessia, kunhan muistaa hakuajan päivämäärät. Mihin kouluihin haettiin mihinkin aikaan? Jos hakee johonkin erikoistuneeseen oppilaitokseen, niin mitä liitteitä tarvitaan ja onko jotain ennakkotehtäviä, mitkä pitää tehdä?
Yhteishaun aikaan nuorisotyöntekijät muistuttavat nuoria hakuajoista ja tiedottavat erikseen alle 25-vuotiaita siitä, että he ovat velvollisia hakemaan koulutukseen. Myöhemmin vielä koitetaan varmistella, että kouluhakemukset ovat menneet maaliin asti.
Tämä näkyy varsinkin etsivässä nuorisotyössä, kun nuoret tarvitsevat apua hakemusten tekemisessä. Samaan aikaan Nuorten talolla sijaitseva Ohjaamo Jyväskylä saa tavallista enemmän kävijöitä, kun nuoret varaavat tapaamisaikoja nuorisonohjaajille ja opinto-ohjaajalle. Nuorten kohtaamispaikka Bostarilla erityisnuorisotyöntekijät ohjaavat tilalle käyviä nuoria kouluun haussa, jotta hakuvelvollisuus koulutukseen tulee täytettyä. Nuorisotyöllä on iso rooli nuorten koulutukseen ohjautumisessa ja siinä, että nuoret pysyvät koulussa valmistumiseen asti.
Leikkaukset näkyvät ja saattavat sulkea ovia
Etsivät ja erityisnuorisotyöntekijät näkevät myös nuorten ahdingon, mikä liittyy opiskeluihin. Yhä useamman nuoren on vaikea pärjätä pelkällä opintotuella ja jotkut epäröivät kouluun hakemista, koska he pelkäävät velkaantuvansa opintolainan takia. On ollut uutisia siitä, miten opiskelijat joutuvat tinkimään ruuasta tai lääkkeistä, jotta rahat riittävät vuokranmaksuun ja kuun loppuun asti. Taloudellinen ahdinko vaikeuttaa tulevaisuuden suunnitelmia ja ilman koulutuksesta saatavaa tutkintoa on vaikea siirtyä työelämään aikana, jolloin työttömyystilanne on haastava valtakunnallisella tasolla. Leikkaukset näkyvät yhä vahvemmin nuorten arjessa ja se heijastuu työhön, mitä etsivä ja erityisnuorisotyö tekee.
Yhä useammin nuoria pitää auttaa selvittämään heille kuuluvia tukia (esim. toimeentulo- tai opintotuki) ja tarjota lisätukea, jos heille kuuluvat tuet eivät riitä arjessa pärjäämiseen. Nuoria ohjataan diakoneille ja ruoka-apuun. Heitä pyritään tukemaan kaikin mahdollisin keinoin, jotta he jaksaisivat arjessa ja opintojen loppuun saakka ilman uupumista, mihin vaikuttaa jatkuva huoli raha-asioista. Nykypäivänä nuorten elämä ei ole helppoa.
Tätä varten nuoret tarvitsevat aikuisten tukea ja rinnalla kulkemista, jotta he jaksavat arjessa ja uskovat omiin mahdollisuuksiinsa päästä elämässä eteenpäin. Etsivät ja erityisnuorisotyö ohjaavat eteenpäin, mutta myös varmistavat, että nuoret saavat kaikki heille kuuluvat tukitoimet.
Tekstiin koottiin Jyväskylän etsivän nuorisotyön, erityisnuorisotyön ja Ohjaamo Jyväskylän työntekijöiden kokemukset.
Yhä käynnissä olevien ja tulevien yhteishakujen hakuajat 2026
Toisen asteen yhteishaku (ammatilliset oppilaitokset ja lukiot): 17.2.-17.3.2026 (klo 15 asti).
Korkeakoulujen kevään 2. yhteishaku 10.3.2026–24.3.2026 (klo 15 asti).
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku 31.8.2026–10.9.2026 (klo 15 asti).