Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kaksi henkilöä toistensa halauksessa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Jyväskylä on siitä hieno paikka, että täältä löytyy runsaasti nuoria auttavia tahoja.
Kuva
Kaksi henkilöä toistensa halauksessa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kun tutkitaan eri tilastoja ja mittareita, voidaan todeta, että nykynuorisolle menee tosi hyvin. Kouluterveystutkimus ja nuorisotutkimukset osoittavat nuorten olevan niin sanotusti hyvässä hapessa. Tämä on hieno asia! Suurin osa nuorisosta voi hyvin, he pärjäävät koulussa ja kotona. Valitettavasti joukkoon mahtuu myös niitä nuoria, joilla ei mene ihan niin hyvin kuin keskimäärin muulla nuorisolla.  

Jyväskylä on siitä hieno paikka, että täältä löytyy runsaasti nuoria auttavia tahoja. Silloin kun on hätä, asiat menevät päin persettä ja on tullut tyrittyä oikein kunnolla, silloinkaan ei tarvitse jäädä yksin. Apua on tarjolla! Jyväskylässä nuorille apua tarjoaa kaupungin nuorisopalvelut monella eri tavalla.  

Helmikuussa aloitettiin Ankkuritoiminta Jyväskylässä. Ankkuritoiminta on moniammatillista yhteistyötä nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja rikosten ennaltaehkäisemiseksi. Ankkuritiimiin kuuluvat asiantuntijat poliisista, sosiaalipalveluista, terveyspalveluista ja nuorisopalveluista. 

Ankkuritiimi tapaa vaikeuksiin joutuneen nuoren ja hänen perheensä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Nuorelle puhutaan avoimen rehellisesti, myös vaikeista ja epämiellyttävistä asioista. Tämä edellyttää luottamuksen rakentamista nuoren ja ankkuritiimin ammattilaisten välille. Nuori kohdataan arvostaen ja kunnioittavasti. 

Ankkuritoimijoihin voit ottaa yhteyttä lasten ja nuorten tekemissä rikosasioissa, päihteiden käyttöön liittyen, koulukiusaamistilanteissa (kun koulun omat toimet eivät ole riittäneet), koulu-uhkaepäilyissä ja vihapuhe-/ viharikosasioissa. 

Apua kannattaa hakea ajoissa. Avun hakeminen ei koskaan ole heikkouden merkki, vaan se kertoo rohkeudesta.  

Jussi Maasola 
Erityisnuorisotyöntekijä