2.9.2026
Nuorisotilat ovat tärkeä palvelu
Kiitos Markku Lahdelle (22.8.2026, KSML), Linda Pippurille ja Moona Sepälle (27.8.2026, KSML) nuorisotyön puolustamisesta.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi.
Voit hallinnoida evästeasetuksiasi klikkaamalla alla olevaa nappia.
Pienin askelin eteenpäin
Haastateltavan nuoren asiakkuus etsivässä nuorisotyössä alkoi ilmoituksen tultua Kelan etuuskäsittelijältä. Yhteydenotto oli tuolloin oikea-aikainen, koska haastateltava oli ajatellut, että jotain piti tehdä, ei voi vaan olla kotona tekemättä mitään. Haastateltava oli ollut muutaman vuoden kotona ja peruskoulun jälkeen toisen asteen opinnot olivat keskeytyneet heti alussa. Asiakkuuden alkaessa lähdettiin ensimmäiseksi selvittelemään viranomaisasioita ja tehtiin yhdessä suunnitelmia aktivoinnin suhteen.
Haastateltava kokee, että asiat ovat edenneet oikeassa järjestyksessä, pienin tavoittein eteenpäin. Ensin tapaamisia oli hänen kotinsa lähellä, ja myöhemmin sitten sovittiin tapaamisia paikkaan mihin hänen piti tulla bussilla. Aiemmin bussilla kulkeminen jännitti, mutta nykyään se on helpompaa.
Saman vuoden syksyllä nuoren kanssa lähdettiin pohtimaan arkeen tekemistä ja alettiin puhumaan työpajatoiminnasta. Hän aloitti Sovatekin työpajatoiminnassa seuraavan vuoden alussa. Sovatekin työpajatoimintaan hän lähti työkokeilusopimuksella ja oli motivoitunut käymään pajalla. Kaiken kaikkiaan ryhmässä oleminen oli turvallinen kokemus - ”osaan olla paremmin muiden kanssa”.
Sovatekin työpajatoiminnan jälkeen haastateltava siirtyi Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden työpajatoimintaan. Työpajat etenivät oikeassa järjestyksessä, ryhmässä olemiseen pystyi totuttautumaan rauhassa. Sovatekilla ryhmä on työpajalaisen ympärillä, mutta saa työskennellä yksin ja nuorisopalveluiden työpajatoiminnassa ollaan mukana pienryhmässä (8 henkilöä).
Paras anti työpajoilta on ollut sisällön saaminen arkeen. Nuori haastateltava pystyy olemaan ryhmässä ja nyt on löytynyt oma ala. Asiat ovat muuttuneet nopeasti, hän on vahvistunut sosiaalisissa tilanteissa, ja arjen asioiden hoitaminen helpottunut. Hänellä on nyt varmempi olo jatko-opintojen suhteen, ja hän on löytänyt omia vahvuuksia pajojen aikana.
Haastateltava pääsi työpajatoiminnan jälkeen työvoimakoulutukseen. Idea alasta syntyi Raide-pajan aikana (Nuorten taidetyöpaja).