Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kolme ohjaajaa katsoo ja hymyilee kameraan Nuorten talossa, kaksi heistä istuu ja vasemmalla oleva kolmas ottaa ryhmä-selfien. Kuva Atte Kotilainen. Kuva Atte Kotilainen
”Yllättävän kivuttomasti löytyi vastaus opiskeluhaasteisiin”
Kuva
Kolme ohjaajaa katsoo ja hymyilee kameraan Nuorten talossa, kaksi heistä istuu ja vasemmalla oleva kolmas ottaa ryhmä-selfien. Kuva Atte Kotilainen

Jyväskylän ankkuritoimintaan ja ankkuritoiminta-hankkeeseen tulee tutustumaan kollegoita eri puolelta Suomea. Vierailijoille suunniteltu ohjelma on yksinkertainen: Kahvit, tutustumista ja ideoiden vaihtamista, tiedonjakamista, jalkautuminen keskustassa nuorten pariin ja siihen kuuluu aina vierailu Nuorten talolle. Miksi me sitten esittelemme jotain, mikä ei edes ole omaa toimintaamme? Syy on yksinkertainen: koska Nuorten talo on siisti paikka ja se löytyy keskeltä kaupunkia osoitteesta Asemakatu 4, 40100 Jyväskylä!

Ovet avattiin ensimmäistä kertaa keväällä 2021 ja Nuorten talon toimintamalli on kiinnostanut laajasti niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Me ankkurityötä tekevät pyrimme tuomaan sitä aina tutuksi vieraille, yhteistyötahoille ja etenkin nuorille. Monesti naapurissa olevan Nuorten kohtaamispaikka Bostarin työntekijät ohjaavat nuoren käymään Nuorten talolla (ja saattavat lähteä henkiseksi tueksi, jos yksin käyminen jännittää). Tärkeintä on, että nuoret löytävät paikalle.

Nuorten talon Walk in -palveluun voi tulla keskustelemaan ilman ajanvarausta tai nuori voi varata ajan sopivalle työntekijälle. Se on monialainen matalan kynnyksen palvelu, josta saa apua moneen eri juttuun. Paikalle voi tulla yksin tai vaikka kaverin tai vanhemman kanssa.

”Voidaanko jo lähteä?” Kysyi ujo nuori, jonka olin saanut ylipuhuttua Bostarilta mukaani tutustumaan Nuorten taloon. Ulos päästessämme hän oli kuitenkin myöntänyt hiljaa ”Ei ne niin kamalia ollutkaan.”

Talo kokoaa saman katon alle useita palveluita 13-29 vuotiaille, joista voisi olla heille hyötyä. Ajatuksena on, että nuoren ei tarvitsisi juosta useassa eri paikassa saadakseen apua ja ideaalissa tapauksessa hän saa kaikki tarvitsemansa palvelut yhden vierailun aikana. Luonnollisesti tämä helpottaa myös Nuorten talossa työskentelevien arkea, kun he voivat kävellä ovelta toiselle ja kysyä, jos on jokin asia mistä ei ole itse varma. Eri alan ammattilaiset voivat hyödyntää toistensa osaamista helposti, mikä sujuvoittaa kaikkea toimintaa.

Nuorten talosta löytyy monenlaista

Ohjaamo on alle 30-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille tarkoitettu ilmainen palvelu, josta saat ohjausta ja neuvontaa muun muassa työhön, opiskeluun, vapaa-aikaan, asumiseen, raha-asioihin, hyvinvointiin ja muihin arjen asioihin liittyen.

Nuorisovastaanotto palvelee 13–22-vuotiaita jyväskyläläisiä ja 13–17-vuotiaita toivakkalaisia, joutsalaisia, uuraislaisia, luhankalaisia sekä muuramelaisia nuoria mielenterveyteen ja päihteisiin liittyvissä asioissa. Nuorisovastaanotto palvelee vielä erikseen Nuorten talon Walk in -aukioloaikana 13-29 -vuotiaita, jolloin nuoret voivat vapaasti mennä puhumaan, jos on jotain mielen päällä.

Etsivä nuorisotyö on tarkoitettu 15–28-vuotiaille nuorille, jotka ovat koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa häntä sellaisten palvelujen/muun tuen piiriin, joilla edistetään itsenäistymistä ja elämänhallintaa sekä lopulta pääsyä koulutukseen ja työmarkkinoille.

J-Nappi on aikuisten sosiaalipalveluiden moniammatillinen yksikkö 18-29 –vuotiaille nuorille aikuisille, joilla on monimuotoisia haasteita arjessaan. Asiakkaaksi tullaan Hannikaisen sosiaaliaseman kautta.

Samoissa tiloissa toimii myös Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut.

Nuorten talossa järjestetään myös erilaista ryhmätoimintaa, tempauksia ja tapahtumia.

Nuorten talon kotisivut ja lisätietoa Nuorten talo | Nuorten Jyväskylä (jyvaskyla.fi)

Ryhmätoiminta löytyy täältä Nuorten talon ryhmätoimintaa | Nuorten Jyväskylä (jyvaskyla.fi)
 

Miksi nuorten talolla sitten käydään?

CV:n tekeminen, työ- tai opiskelupaikan hakeminen, opinto-ohjaus, tuki- ja asuntoasiat, päihteet sekä mielenterveys. Tietyt nuorten kohtaamat haasteet ja teemat toistuvat, mutta välillä vastaan tulee mitä yllättävämpiä tapauksia. Olipa asia mikä tahansa, nuori voi aina tulla Walk iniin. Jos apu ei löydy Nuorten talolta, niin sieltä ohjataan oikeaan paikkaan. Joskus asiat ratkeavat kerralla. Jotkut nuoret käyvät useita kertoja ja heille muodostuu ns. ”suosikkityöntekijä”, jonka kanssa työskennellään pidemmän aikaa. Asia voi koskea työnhakua, asunnottomuutta tai jotain muuta haasteellista elämäntilannetta, jolloin sitä ratkotaan askel askeleelta. Alla olevat nuorten kommentit on kerätty eri tilanteissa ja useilta eri työntekijöiltä.

”Yllättävän kivuttomasti löytyi vastaus opiskeluhaasteisiin” Totesi nuori, kun hänet ohjattiin työvoimakoulutukseen, mikä ei hänelle tullut edes vaihtoehtona mieleenkään.

”En minä apua varsinaisesti tarvinnut, mutta jonkun ollessa tukena on helpompi luottaa itseensä ja tehdä töitä.” Kertoi nuori, joka oli käynyt tekemässä koulujuttuja Ohjaamon työntekijän pakeilla.

”En ymmärtänyt, mitä KELA:n viesti tarkoittaa.” On vierailun syy, jonka kuulee usein. Byrokratiaa on monesti haastavaa ymmärtää, on sitten kantasuomalainen tai maahanmuuttaja.

”Matala kynnys tulla paikalle.” Kirjoitti yksi ryhmätoiminnassa käynyt nuori.

”Oon koittanut koko kesän keksiä ite mitä tehdä, mutta tässä on niin paljon kaikkea.” Sanoi nuori, jonka käynti vei pidemmän aikaa ja haasteet olivat varsin moninaisia.

”Muutin just Jyväskylään ja mietin mitä nuorisotiloja on.” Pohti uusi tulokas, jolle selvitettiin häntä lähinnä oleva nuorisotila ja keksittiin vielä mahdollista ryhmätoimintaa, johon voisi jatkossa osallistua.

”Nää asiat on sellasia, joista en voi koskaan puhua perheen tai muiden kanssa. Mutta lääkäri ja poliisi ei voi auttaa.” Kertoi nuori, joka kaipasi neuvoja ja kuulevaa korvaa.

”Haluaisin elää itseni näköistä elämää, mutta en tiedä miten sen tekisin pahoittamatta vanhempieni mieltä.”  Kertoi nuori, joka joutuu salaamaan asioita perheeltään.

Jyväskyläläisille nuorille on tarjolla monenlaista apua, kunhan he vain löytävät itsensä paikalle. Olet sitten nuori, vanhempi, päättäjä tai nuorten parissa toimiva ammattilainen, joka lukee tätä, niin muista Nuorten talo. Tästä paikasta ollaan nimittäin kateellisia jossain muualla.

Teksti: Atte Kotilainen
Kuvassa: Atte Kotilainen, Jaakko Örmälä ja Laura Hakala 

Asiasanat: