Hyppää pääsisältöön
Kuva
Voyage - Matka -minitekstiilitaidenäyttelyn teos. Kuva Jyväskylän kaupunki. Kuva Jyväskylän kaupunki
Syksyllä museoissa matkustetaan syvälle värien ja illuusioiden valtakuntaan.
Kuva
Voyage - Matka -minitekstiilitaidenäyttelyn teos. Kuva Jyväskylän kaupunki

Kansainvälisesti tämän hetken tunnetuimpiin valokuvataiteilijoihin kuuluva Elina Brotherus näyttäytyy Jyväskylässä syksyllä kolmen näyttelyn kokonaisuudella.

Teemat, jotka jakautuvat Aalto2-museokeskuksen, Jyväskylän taidemuseon ja Galleria Ratamon tiloihin esittelevät taiteilijan teoksia tilan, ajan ja liikkeen kautta. Omakuviensa kautta Brotherus tutkii suhdettaan esimerkiksi arkkitehtuuriin, maisemaan ja taidehistoriaan - todellisuuden ja illuusion välimaastossa häilyen.

”En puutu tilaan, mutta ihmisen läsnäolo herättää sen”, taiteilija sanoo ja asettuu kuvaan.

Valokuva kallioiden ympäröimästä purosta, kuvan keskellä tummiin pukeutunut nainen katsoo kohti
elina_brotherus_tombeau_imaginaire_19_2000px.jpg

Ihmiskuvia perinteisemmässä muodossa on tarjolla varhaismodernisti Wilho Sjöströmin (1873—1944) näyttelyssä. Elinaikanaan Suomen tunnetuimpiin taidemaalareihin kuuluneen miehen teoksia esitellään Jyväskylän taidemuseossa pääosin keskisuomalaisesta yksityiskokoelmasta. Syksystä kesään -teemaisessa näyttelyssä nähdään muotokuva- ja maisemamaalauksia valloittavan tunnelmallisessa aikalaisympäristössä!

Merja Keskinen: Rhytm of Colors -teos. 2022. Eri värisistä kudotuista elementeistä koostettu seinätekstiili. Kuva: Johnny Korkman.
Merja Keskinen: Rhytm of Colors -teos. 2022.

Tekstiilien värimereen pääsee sukeltamaan Merja Keskisen Kuvitellut kankaat -näyttelyssä. Ennakoimattomuudesta ja yllättävistä värisävyistä innostunut taiteilija yhdistelee eri värisiä lankoja valitun systeemin mukaisesti ja saa aikaan toisiinsa kiehtovasti helmeileviä kudelmia. Hennot teokset on toteutettu kevyistä rakenteista, joten värit elävät myös tilan mukaan, ja valolla on tärkeä merkitys niiden hahmottamisessa.

”Ilmaisuni on selkeää ja pelkistettyä. Vaikka pinnan rakenne ja struktuuri jäljittelevät kudottua kangasta, valmistan teokset ilman kangaspuita punomalla ja ompelemalla”, taiteilijaprofessori kertoo.

Värien pilkahduksia ja kauniita huomiovärejä nähdään myös minitekstiilitaidenäyttelyssä Voyage — MATKA. Kansainvälisen triennaalin käynnistävä näyttely on taidematka erilaisiin maihin ja kulttuureihin, ja esillä on niin perinteisiä kuin kokeellisempiakin töitä ympäri maailmaa. Pienen mittakaavan taide tuo oman uniikin mausteensa laajempien taidetekstiilien rinnalle ja päästää katsojan jokaisen yksityiskohdan äärelle.

Juha Kajaniemi, Eurooppa-valaisin Suomen käsityön muse on LUX-näyttelyssä.
Juha Kajaniemi, Eurooppa-valaisin. LUX-näyttely.

Syksyistä tunnelmointia tarjoaa Juha Kajaniemen LUX-valaisinnäyttely, jonka teoksissa on pyritty paitsi huolelliseen tekniseen toteutukseen, myös monipuoliseen materiaalien käyttöön. Keskeisimmät taiteilijan käyttämät materiaalit ovat puu, metalli, muovi ja hartsi; lisäksi monissa valaisimissa on käytetty kierrätysmateriaaleja. Erilaiset materiaalit heijastavat, johtavat, läpäisevät ja suuntaavat valoa omilla tavoillaan.

”Ihmiskunnan resurssien tuhlaus on aikamme vitsaus. Pieni vika voi johtaa ison ja kalliin laitteen päätymiseen kaatopaikalle. Kaiken tarvitsemamme tulisi kestää kymmeniä eikä yksittäisiä vuosia ja sen jälkeen se pitäisi voida kierrättää”, Kajaniemi toteaa.

Äiti ja lapsi Maapallo pelissä -näyttelyssä.
Äiti ja lapsi Maapallo pelissä -näyttelyssä.

Päänäyttelyiden lisäksi museoissa on mahdollista tutustua taidetta ja matematiikkaa yhdistävään lasten ja nuorten näyttelyyn Maapallo pelissä, kansainvälisesti palkittujen seppämestareiden myyntinäyttelyyn Onnelliset sepät sekä perinnejalkineisiin suutarinverstas Pikitikin näyttelyssä.

Tervetuloa!

Kaikki museoiden näyttelyt ja tapahtumat: jyvaskyla.fi/museot