Hannu Castrén: Mitä minä tuntee – Vuonna 1979 valmistunut Lähtö oli Kimmo Jylhälle lähes täyskäännös

Taiteilijana hän toimi kuin maailman kipupisteitä tarkentavana instrumenttina, missä oma itse jäi helposti sivuosaan. 'Lähtö' merkitsi lähes täyskäännöstä."

Kun juna lähestyy Helsingin rautatieasemaa ja vauhti hidastuu, matkustaja ehtii ihastella Linnunlaulun suojeltuja puuhuviloita. Kuvataiteilija Kimmo Jylhä (1939–2002) innoittui näkemästään niin, että siirsi yhden rakennuksen detaljiksi maalaukseensa Lähtö.

Maalauksen aihe oli taiteilijalle hyvin henkilökohtainen, ja siksi hän pyrki etäännyttämään sen sisältöä painottamalla toteutuksessaan symbolistisia piirteitä. Nykykirjallisuudessa autofiktio on tärkeä käsite, ja siitä on ratkaisevaa apua myös maalauksen tulkinnassa.

Kimmo Jylhä ja hänen kaksoisveljensä Kari syntyivät kulttuuriperheeseen. Koti-Postin haastattelussa (1970) taiteilijaveljekset olivat yhtä mieltä siitä, että sellaisesta kotitaustasta ei tule kirjanpitäjiä tai pankkivirkailijoita. Heikki ja Rakel Jylhän neljästä lapsesta kolme ryhtyi kuvataiteilijaksi.

Alkuvaiheessa Kimmo Jylhä suunnitteli kuitenkin toisin. Kun Kari lähti opiskelemaan Suomen taideakatemian kouluun (1960), hän työskenteli jo Keskisuomalaisen valokuvaajana ja jatkoi sitten reprografina. Pian hän kuitenkin alkoi maalailla kuin itseltään salaa ja ei aikaakaan, kun maalaaminen muuttui tavoitteelliseksi. Kotitausta vaikutti. Hänen taidettaan oli ensimmäisen kerran esillä Jyväskylän taiteilijaseuran vuosinäyttelyssä vuonna 1966. Näyttelyn maalaus Genesis edusti Suomeen vastikään rantautunutta pop-taidetta.

Veljekset ihmettelivät itsekin sitä, kuinka he toisistaan tietämättä ja lähes samanaikaisesti alkoivat tehdä pop-taidetta. Erona oli vain se, että Karilla oli Helsingissä tukenaan samanhenkinen taiteilijajoukko, kun taas Kimmo kehitti rohkeuden radikaaliin tyyliin itsellisesti.

Vaikka vuorotyö Keskisuomalaisessa rasittikin kovin taiteilijaidentiteetin toteutumista, siitä oli myös ratkaisevaa apua.

Työssään Kimmo Jylhä näki tuoreeltaan ajankohtaisimmat mediakuvat ja löysi niistä materiaalia taiteeseensa. Läpimurron hän teki Vietnamin sotaa käsittelevällä sarjallaan. Aika antoi aiheita pop-taiteilijalle yllin kyllin: Kuukävely, John Lennon, jooga, kukkaislasten rauhan ja rakkauden aate, seksuaalinen vallankumous, psykedelia…

Suomen taiteessa 1970-luku merkitsi realismin valtakautta. Jylhän maalaukset eivät kuitenkaan muuttuneet kovin jyrkästi, sillä jo pop-maalauksissa esiintynyt valokuvapohjaisuus vain korostui ja kehittyi valokuvarealismiksi. Työssä käsitellyt tuhannet kuvat olivat edelleen käyttökelpoisia myös realisti Jylhälle. Taidetta hallinneen luokkakantaisen realismin metodin hän kuitenkin torjui ja kiteytti päämääränsä: pyrin aina olemaan heikomman puolella.

Koko 13 vuoden hektisen maalaamisen aikana Jylhä oli enimmäkseen kuvannut sitä, mitä maailmassa tapahtuu. Hän reagoi valokuvarealismissaan Biafran nälänhätään, Lähi-Idän pakolaisiin yhtä hyvin kuin byrokratiaan, luonnon saastumiseen ja maaseudun murrokseenkin. Taiteilijana hän toimi kuin maailman kipupisteitä tarkentavana instrumenttina, missä oma itse jäi helposti sivuosaan.

Lähtö merkitsi lähes täyskäännöstä. Taiteilija siirsi huomionsa näkyvästä maailmasta omaan sisäisyyteensä. Hän alkoi maalata sitä, mitä minä tuntee. Sysäyksenä muutokseen oli varmasti kyllästyminen realismin objektiivisuuteen, mutta ajoitus osuu täsmällisesti tuolloin tapahtuneeseen avioeroon. Maalaus on esiintynyt myös nimellä Ero. Valokuvarealistisesti kuvattu perheen kissa jäi Keljon taiteilijataloon.

Lähtö aloitti yli kymmenen vuotta kestäneen maalausperiodin. Keskeisenä siinä olivat vanhat koristeelliset puurakennukset, joista monet taiteilija kohtasi kotimatkallaan Älylässä. Hyvää makua ärsyttävillä, yltiöromanttisilla yömaisemillaan Kimmo Jylhä oli edellä aikaansa kuten pop-taiteilijana aikoinaan. Toimittaja Jukka Komppa haastatteli taiteilijaa Keskisuomalaiseen vuonna 1991. Jylhä kertoi maalausten suuresta suosiosta, sillä jokainen tunnelmakuva oli mennyt kaupaksi. Hänen mukaansa ”voisin maalata niitä yhä, mutta toistaiseksi en halua”.