Hyppää pääsisältöön
Kuva
Opettaja Sonia Sandroni
Vasta päästyäni Jyväskylän osaamiskeskukseen minut ohjattiin ymmärtämään, mitä ihminen voi konkreettisesti tehdä etsiäkseen ja saadakseen töitä.
Kuva
Opettaja Sonia Sandroni

Nimeni on Sonia Sandroni. Olen ammatiltani opettaja ja suoritin ylemmät korkeakouluopintoni kotimaassani Italiassa. Saavuin Suomeen väitöskirjaani varten ja olin tuntiopettajana yliopistossa. Minulla on ollut lukuisia kokemuksia oman äidinkielen opetuksen kanssa lukuisissa kouluissa, mutta minun oli vaikeaa osallistua kunnolla työelämään ennen kuin ryhdyin opiskelemaan suomea maahanmuuttajille suunnattujen kurssien avulla. Tämän jälkeen pääsin osallistumaan opettajan avustaja koulunkäynninohjaajana sekä erityisavustajana suorittamalla kyseisten ammattien tutkintoja. Sain paljon kokemuksia ja keräsin paljon tutkintoja.  

Vasta päästyäni Jyväskylän osaamiskeskukseen minut ohjattiin ymmärtämään, mitä ihminen voi konkreettisesti tehdä etsiäkseen ja saadakseen töitä. He olivat linkkinä minun tutkintojeni ja kokemusteni ja töiden välillä. Osaamiskeskuksella löysin myös henkilökuntaa, joka näytti minulle miten käyttää kaikkia todistuksiani parhaalla tavalla antamalla niille painoa suhteuttamalla niitä suomalaiseen työmaailmaan. He auttoivat minua hakemaan Tampereen yliopistoon päästäkseni kelpoisuuskokeeseen, jotta Italialaiset arvopaperini voitaisiin hyväksyä täällä Suomessa.  

Suosittelen lämpimästi osaamiskeskuksessa käymistä kaikille hyvin koulutetuille maahanmuuttajille, joilla saattaa olla myös paljon työkokemusta. Koska siellä he voivat löytää konkreettista apua työnetsinnässä, sekä koulutusten hakemisessa. 

 

- Sonia Sandroni, Osaamiskeskuksen asiakas

Asiasanat: