Suomen kieli, suomen kieli, suomen kieli!

Lauantaina 9.4. vietimme Mikael Agricolan päivää. Tuona poikkeuksellisen lumisateisena huhtikuun päivänä pysähdyin miettimään, kuinka paljon suomen kieli, oma äidinkieleni, näkyy nykyisessä työssäni Maahanmuuttaneiden osaamiskeskuksen ohjaajana.

 
En ole vielä pitkään tehnyt töitä erityisesti maahanmuuttaneiden asiakkaiden kanssa, mutta yksi asia kävi nopeasti selväksi: suomen kielen osaaminen on avainasemassa työ- ja opiskelumarkkinoilla. Sille on virallisia määreitä ja epävirallisempia kriteereitä.

Esimerkiksi kun toisessa maassa farmaseutiksi opiskellut hakee Valviralta laillistusta omalle tutkinnolleen, häneltä vaaditaan joko yleinen kielitutkinto (taitotaso 4 kaikista osa-alueista) tai valtionhallinnon kielitutkinto (taitotaso hyvä, suullisen taidon ja kirjallisen taidon kokeissa). Tälle kovalle kielitaitovaatimukselle on peruste. Farmaseutti tulee tekemään töitä lääkkeiden ja niiden annostusten kanssa, joten virheen sattuessa seuraukset voivat olla kohtalokkaita.

Mutta on myös muita suomen kielen osaamisen vaateita, jotka eivät ole niin määriteltyjä. Sairaanhoitajan tutkinnon opiskelupaikkailmoituksessa lukee ”riittävä suomen kieli”. Rakennusalan yrittäjä toivoo tulevilta työntekijöiltään suomen kielen osaamista, koska turvallisuusohjeet ovat suomeksi.

Ja sitten ovat vielä ennakkoluulot ja syrjintä. Suomen työmarkkinat eivät ole näistäkään piirteistä irrallaan, vaikka tässä on varmasti paljon vaihtelua eri alojen ja työnantajien välillä. Suomen kielen osaamista voidaankin käyttää vaatimuksena, kun oikeasti halutaan töihin kantasuomalainen. Suomen laki kieltää syrjinnän rekrytoinneissa (yhdenvertaisuuslaki), mutta se ei tarkoita, etteikö sitä rivien välissä tapahtuisi.

Oma kokemukseni kuitenkin on, että suomalainen yhteiskunta, ja työmarkkinat sen osana, ovat avautumassa kielenkin näkökulmasta. Helsingissä ei ole outoa, että Vallilan vegaaniravintolassa asiakkaat tilaavat englanniksi. Ja hoiva-alan työvoimapula on pistänyt työnantajia miettimään, mikä on oikeasti kuhunkin tehtävään vaadittava kieliosaamisen taso.

Itse pidän äidinkielestäni. Se on kalskahteleva ja kopsahteleva. Konsonanttien voima on niin vahva, että useimmat kirosanat on mahdollista äristä hampaat yhteen purtuina. Tämä on erityisen hyödyllistä silloin, kun potkaisee ukkovarpaan pöydänkulmaan, ja haluaa hienovaraisesti ilmoittaa ympäristölleen, että hetkeen ei kannata kysellä joutavia.

Työtäni taas teen vähintään kahdella kielellä, yleensä sekaisin suomea ja englantia. Tärkeämpää on kommunikaatio ja yhteisymmärrys kuin täydellinen kielioppi. Välillä työssäni on mukana tulkkaus. Silloin kuulen esimerkiksi soljuvaa kinjaruandaa, josta en itse ymmärrä tuon taivaallista. Eleet onneksi auttavat paljon. Me ihmiset viestimme yllättävän paljon ilman puhuttua kieltäkin.

Tuona lumisena Agricolan päivän lauantaina halusin mielessäni antaa kolme kieliohjetta: yhden asiakkailleni, yhden kantasuomalaisille ja yhden itselleni.

• Maahanmuuttaneet asiakkaat: Ottakaa suomen kieltä haltuun mahdollisimman paljon. Opiskelkaa, puhukaa, katsokaa suomenkieliset uutiset. Suomen kielen osaaminen avaa työ- ja opiskelumarkkinoille ovia, jotka muuten pysyisivät suljettuina.
• Kantasuomalaiset: Tulkaa vastaan. Tärkeää on onnistunut kommunikaatio, ei sen keinot. Ja jos osaat vain äidinkieltäsi, kannattaa nyt aloittaa jonkun toisen kielen sisäistäminen. Maailma on jo nyt globaali, ja monikielisyys tulee lisääntymään.
• Aimo: Olet nyt huomattavan monikielisessä työympäristössä, nauti siitä! Jo hieman yli kuukaudessa ruoste on hioutunut pois englannistasi. Nyt se soljuu keskusteluissa suomen rinnalla. Nauti myös mahdollisuudesta kuulla lukuisia uusia kieliä. Kielikylpy tekee aivoille hyvää, tiedä vaikka oppisit jotain.

Näillä ohjeilla haluan toivottaa kaikille aurinkoista ja kielirikasta kevättä, sekä tietysti taakse jäänyttä lumista suomen kielen päivää!

- Aimo Walamies, ohjaaja