Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ihmisiä kädet toistensa hartioilla, ihmiset selin katsojaan päin. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Meidän on työskenneltävä pitkäjänteisesti, tehtävä vaikuttamistyötä, luotava sopivia asiakaslähtöisiä palveluita ja ennen kaikkea mahdollistettava osallisuuden kokemusten syntyä.
Kuva
Ihmisiä kädet toistensa hartioilla, ihmiset selin katsojaan päin. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Olen työssäni saanut sekä työkaverina että asiakastyössä työskennellä hyvin erilaisten ja eritaustaisten ihmisten kanssa. Olen asunut vuoden Saksassa ja tästä kokemuksesta sain pienen hitusen ymmärrystä siitä, miltä tuntuu, kun ei ole yhteistä kieltä, kun ei tunne ketään ja kun tavat ja normit saattavat olla erilaisia omien totuttujen tapojen kanssa. Oli hämmentävää olla tilanteissa, joissa todennäköisesti kielihaasteiden takia kanssani kommunikoitiin hyvin yksinkertaisella tasolla. Kokemus oli minulle avartava. 

Maahanmuuttaneiden kanssa työskentely ei eroa mielestäni mitenkään muusta ihmistyöstä. Työllisyyden edistämisessä pätevät samat asiat kaikkien kanssa. On tärkeää, että etenkin meillä ammattilaisilla olisi hyvät ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot ja osaisimme kohdata kanssaihmisemme sensitiivisesti ja kunnioittavasti taustasta riippumatta. 

Itse ajattelen maahanmuuttaneiden olevan rikkaus ja tärkeä elinvoimatekijä niin paikallisesti kuin kansallisesti. Tehtävämme on tukea maahanmuuttaneita kototutumisessa, jotta jokainen Suomessa asuva henkilö voisi kokea hyvinvointia ja osallisuutta ja sitä kautta kiinnittyä yhteiskuntaan. Tämän tavoitteen toteutumisen eteen meidän on työskenneltävä pitkäjänteisesti, tehtävä vaikuttamistyötä, luotava sopivia asiakaslähtöisiä palveluita ja ennen kaikkea mahdollistettava osallisuuden kokemusten syntyä.  

Kuva
Hankepäällikkö Tiina Mäenpää

Tiinan rooli Osaamiskeskuksessa

Toimin Jyväskylän maahanmuuttaneiden osaamiskeskus -hankkeen hankepäällikkönä. Tehtäviini kuuluu hankkeen toimenpiteiden tuloksellisuudesta vastaaminen ja hankkeen työntekijöiden esihenkilönä toimiminen. Hankkeessa työskentelee loistavan osaava asiantuntijatiimi, jonka työskentelyä pyrin työssäni tukemaan ja mahdollistamaan parhaan kykyni mukaan 

Olen kahden esiteinipojan äiti. Asun lasteni kanssa luonnonläheisessä Muuramessa aivan Jyväskylän kupeessa. Minut tapaa usein metsässä lenkkipoluilta tai kaukalon laidalta nuoremman poikani jääkiekkoharrastuksen kannustusjoukoista. Olen työskennellyt Jyväskylän kaupungin työllisyyspalveluissa erilaisissa työllisyyden edistämisen kehittämistehtävissä yhdeksän vuoden ajan. Koulutukseltani olen tradenomi, kauppatieteiden maisteri ja kuntoutuksen ohjaaja.

- kirjoittaja: Tiina Mäenpää, hankepäällikkö, Maahanmuuttaneiden osaamiskeskus

Asiasanat: