Pyörällä ajamisen taitoa ja laulun voimaa

Lentävä laulu -hankkeen konserteissa laaja esiintyjäkaarti esitti omien kulttuuriensa lauluja yhdessä ammattimuusikkojen kanssa. Tämä konsertti pidettiin Jyväskylän kaupunginkirjastossa alkuvuodesta 2020.

He ovat tulleet Suomeen viikko sitten Afrikasta, suoraan pakolaisleiriltä. Lähdemme kotikäynnin päätteeksi tutustumaan lähikauppaan. Lähden kahden nuoren äidin kanssa kerrostalon pihasta kävelemään. Kummankin äidin selkään on kantoliinalla kiepautettu lapsi. Otan polkupyörän telineestä työnnettäväkseni, tämä hämmästyttää ja naurattaa äitejä.  

Pääsin lempiaiheeseeni. Kerroin heille, että pyörällä liikkuminen on mukavaa, edullista ja kuntoa kehittävää. Lisäksi auto on kallis hankkia ja sillä liikkuessa joutuu maksamaan itsensä kipeäksi auton hankintaan ja pitämiseen liittyviä kuluja, kuten pysäköintimaksuja. Ja miten paljon meneekään aikaa hukkaan, kun etsitään parkkipaikkoja!

Äidit innostuvat.

"You must teach us how to ride a bicycle, we also want to ride a bicycle!"

He kertovat, että heillä ei ole ollut aiemmin mahdollisuutta opetella polkupyörällä ajamista. Onneksi Jyväskylästä, monikulttuurikeskus Glorian yhteydestä, löytyy polkupyörälainaamo. Toivottavasti he pääsevät heti ensi keväänä monikulttuurikeskuksen ja JYPS-pyöräilyseuran järjestämälle kurssille.

Kotoutumispalveluiden sosiaalityöntekijänä työskentelemme päivittäin yhteiskunnan järjestelmiin, kansainvälisen maahanmuuttopolitiikkaan sekä kotimaamme byrokratiaan kytkeytyvien monimutkaisten ongelmakimppujen parissa. Työtä keventävät kohtaamiset asiakkaiden kanssa. Kohtaaminen helpottuu, kun löydämme jonkin asian tai mielenkiinnon kohteen, joka meitä kumpaakin innostaa. Tunteet kuuluvat työhömme. Sen tiesi elokuvaohjaaja Frank Caprakin. Elämään kuuluu suruja ja vaikeuksia, mutta elämä on ihmeellistä.

Musiikki auttaa, kun mieli on matala

Toisena päivänä, toisen asiakkaan kanssa pääsin keskustelemaan toisesta lempiaiheestani: musiikista. Puhelintapaamisessa meidän piti hetki odottaa, että puheluun saatiin mukaan kolmas työntekijä. Tulkki, asiakas ja minä juttelimme kuulumisista. Asiakasrouva oli vaikeassa perhetilanteessa, mutta kertoi, että laulaminen auttaa häntä.

"Laulaminenko", innostuin heti. "Mitä lauluja laulat?"

Asiakas kertoi laulelevansa tuttuja kotimaassa oppimiaan laulujaan ja miettivänsä välillä, häiritseeköhän laulaminen naapureita. Kukaan ei kuitenkaan ole valittanut.

Kerroin, että kotoutumispalveluissa teimme yhteistyötä Lentävä laulu -hankkeen muusikkoryhmän kanssa. Ja että edellisen kiintiöpakolaisryhmän tervetulotilaisuudessa Lentävä laulu järjesti musisointituokion uusille asiakkaille ja meille työntekijöille. Opettelimme swahilinkielisen lauluja, joihin oli tehty myös suomenkieliset sanat.

Keksin, että voisin soittaa rouvalle puhelinlankoja pitkin meidän parhaan lentävän laulumme. Sen nimi on Moja Mbili Tatu Nne, suomeksi Yksi kaksi kolme neljä. Onpa helppo meidän oppia laulun avulla lukusanat yhdestä kymmeneen swahiliksi, onpa helppo vasta Suomeen tulleen oppia laulun avulla lukusanat yhdestä kymmeneen suomeksi!

Etsin Moja Mbili Tatu Nne -laulun koneeltani, laitan sen kuulumaan ja painan puhelimen tietokoneen kaiuttimeen kiinni. Puhelimesta alkaa kuulua tulkin ja asiakkaan kiherrystä ja minuakin naurattaa. Tulkki toteaa, että tämäpä oli hauska tulkkaus. Rouva kertoo, että laulu ei sinänsä ollut hänelle tuttu, mutta laulu oli hänenkin mielestään tarttuva ja iloinen.

Rinnallakulkijana merkittävässä hetkessä

Palataan nuorten äitien kanssa tekemääni kauppareissuun. Lähikauppaan olikin hiukan pidempi matka kuin olin arvioinut. Varsinkin pienempi lapsista, yksivuotias, kieppui äitinsä selässä raskaan näköisesti. Vanhempi lapsista oli juuri sairastanut kuumetaudin ja toipilaana nuokkui äitinsä selässä rauhallisesti.

Kun vastaan tuli äiti lastenrattaiden kanssa, äidit katsoivat häntä pitkään. Mietin, että heidän kotimaassaan äitien ei tarvinne selviytyä niin yksin, vailla yhteisön tukea, kuin Suomessa. Suomessa yksin elävän perheen äidin on vaikeaa tehdä ruoka-ostoksia tai ylipäänsä liikkua pidemmälle, kantamusten kanssa, ilman rattaita. Kerroin, että voimme auttaa heitä löytämään käytetyt, edulliset rattaat. Niitä myydään netissä ja nettikaupanteko ei ole helppoa sellaiselle, joka juuri on tullut Suomeen. Taisin rypistää otsaani, kun mietin, millä tavoin käytännössä edullisten rattaiden järjestymistä voimmekaan edistää.

"We give you trouble", sanoo toinen äideistä yhtäkkiä anteeksipyytävän näköisenä.

Kysyn, miksi hän noin ajattelee. Siksikö, että lähdin kävelemään heidän kanssaan? 

"All this, everything you do, you help us in many ways. We appreciate this so much", lisää toinen.

Koetin ottaa kiitoksen kauniisti vastaan, mutta samalla selittää, että tietenkin he tarvitsevat nyt apua ja neuvoja ja tietenkin heitä autan parhaani mukaan. Ja että minusta on mukavaa kävellä heidän kanssaan lyhyt matka työpäiväni päätteeksi ja tutustua heihin.

Onkin oikeasti koskettavaa nähdä, millaisella hyväntuulisella ihmetyksellä he katselevat uuden kotikaupunkinsa ja uuden kotimaansa taloja, ihmisiä, ajoneuvoja ja lumista luontoa. Tunnen toiveikkuutta kun ajattelen heidän tulevaisuuttaan. Niin kauan kuin ihmiset jaksavat kestää vaikeitakin vaiheita, kun maailmassa on avun antamista, syntyy uusia mahdollisuuksia. Mistä ammateista ja tilanteista löydän nämä äidit viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, millaisia aikuisia näistä lapsista aikoinaan kasvaa?

Saan todistaa merkittävää hetkeä yksittäisten ihmisten elämässä. Tuollaisessa tilanteessa ei voi olla pelkkä avun antaja, silloin on myös saanut paljon.

Arja Liinamaa