3.1.2020 Kotoutuminen on oppimista ja selviytymistä
Pakolaisena Suomeen saapuvat siirtyvät usein hetkessä aivan toisenlaisten toimintatapojen ja kulttuurin keskeltä uuteen maahan. Kun uusi tulija saapuu Suomeen, alkaa hänen kotoutumisprosessinsa, joka on jokaisen kohdalla omanlaisensa. Kotoutumisen tavoitteena on, että maahanmuuttaja kokee olevansa täysvaltainen yhteiskunnan jäsen ja että hänellä on uudessa kotimaassaan tarvittavia taitoja ja tietoa.
Kotoutumisprosessissa on siis pitkälti kyse oppimisesta – niin maahan tulijan kuin myös vastaanottavan yhteiskunnan kyvystä oppia maahan tulijoilta. Oppimiseen vaikuttavat kuitenkin monet yksilölliset ja sosiaaliset tekijät: Jokainen ihminen, kuten myös maahan saapuneet pakolaiset kuuluvat erilaisiin ryhmiin – ihmisten sukupuoli, koulutus, ikäryhmä ja sosiaalinen tausta vaikuttavat osaltaan siihen, miten kotoutumisprosessi etenee (Pietilä 2013, 51).
Esimerkiksi korkeakoulutetulla pakolaisella on lähtökohtaisesti erilaisia strategioita oppia uuden maan kieli kuin kouluja käymättömällä luku- ja kirjoitustaidottomalla maahanmuuttajalla. Erityisesti luku- ja kirjoitustaidon on tutkittu olevan yhteydessä siihen, tuleeko henkilöstä aktiivinen toimija Suomen kaltaisessa kirjallista osaamista painottavassa yhteiskunnassa (van de Craats Kurvers & Young-Scholten 2006). Miten suomalainen yhteiskunta kohtelee heitä, jotka ovat täysin luku- ja kirjoitustaidottomia Suomeen saapuessaan?
Ihanteena toisista riippumaton digiosaaja
Suomalainen digitalisoitunut tietoyhteiskunta muodostaa lähtökohdan, jossa monen kouluja käymättömän maahan tulijan voi olla mahdotonta toimia itsenäisesti. Samalla juuri suomalaisessa yhteiskunnassa korostetaan itsenäisyyttä ja riippumattomuutta.
Monet palvelut ovat siirtyneet viime vuosina sähköisiksi ja yhteiskunnan toimijoilta edellytetään lähes jokaisessa palvelussa jonkinlaisten lomakkeiden täyttämistä suomen tai englannin kielellä (Nieminen 2015, 34). Erilaiset ajanvarausjärjestelmät ovat vähitellen siirtymässä verkkoon, samoin kuin laskujen maksaminen ja kelaetuuksien tarkastelu ja hakeminen.
Byrokratia erityisesti luku- ja kirjoitustaidottomien pulmana
Olin Jyväskylän yliopiston sosiaalityön opintoihini kuuluvassa harjoittelussa Jyväskylän kaupungin kotoutumispalveluissa kaksi kuukautta syksyllä 2019. Tänä aikana huomioni kiinnittyi erityisesti siihen, miten jäykkää suomalainen byrokratia on ja miten arkipäivässä se erityisesti kohdistuu luku- ja kirjoitustaidottomiin. Niemisen (2015, 59) mukaan Suomessa luodaankin yhteiskuntaa, jossa ihmiset käyttävät kahta eri systeemiä – sähköistä ja verkossa toimivaa systeemiä kehitetään ja parannellaan, kun taas toista ajetaan alas.
Kaikille ei ole mahdollista valita kehittyneempää systeemiä, jolloin heidät tietoisesti jätetään yhteiskunnan taholta ulkopuolelle. Lisäksi usein nämä palvelut ovat maksullisia ja hitaampia. (Nieminen 2015, 58-59.) Asioiden hoitaminen on hitaampaa ja usein juuri näitä palveluita käyttävät ihmiset, joiden oppiminenkin on hitaampaa. Luku- ja kirjoitustaidottomalle vanhukselle, joka ei osaa käyttää puhelintaan, on verkkopankkitunnusten opettaminen absurdi ja surkuhupaisa ajatus.
Samalla harjoitteluni aikana sain ihastella, miten uskomattoman taidokkaasti ihmiset keksivät selviytymisstrategioita, vaikka he eivät osaa lukea (Kananen 2019). Onkin tutkittu, että luku- ja kirjoitustaidottomilla on poikkeuksellisen hyvä havainnointikyky ja ulkomuisti (Tammelin-Laine 2014; Kananen 2019). Kaikilla pakolaisina Suomeen saapuneilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta kehitellä sellaisia yksilölähtöisiä selviytymisstrategioita, joita Suomessa vaaditaan.
Myös yhteiskunnan on muututtava
Kotoutumispalveluiden työntekijät auttavat pakolaisaseman ja turvapaikan saaneita selviytymään suomalaisen byrokratian viidakossa, mutta lähtökohtaisesti asiakkaiden pitää pian oppia toimimaan ympäröivässä yhteiskunnassa itsenäisesti. Riippuvuus sosiaalityöntekijästä tai -ohjaajasta ei ole hedelmällinen lähtökohta kotoutumiselle (Turtiainen 2004, 16).
Samalla kun asiakkaita on tuettava omaan aktiiviuuteen, on usein niin, että juuri eniten palveluita tarvitsevilla on vähiten voimavaroja ja taitoja käyttää palveluita (THL 2018, 171). Ei ole reilua vaatia yksilötason selviytymisstrategioita, kun kyseessä on yhteiskunnan rakennetasolta muodostuva ongelma.
Maahantulijalta vaaditaan uuden maan tapojen oppimista mutta myös yhteiskunnan on opittava ja otettava vastaan uusilta asukkailta – kotoutuminen vie aikaa, emmekä voi vaatia kaikilta pakolaisina Suomeen saapuvilta heti niitä taitoja, joita kantasuomalaiset ovat harjoitelleet vuosia, pikkulapsesta saakka. Miksi meidän edes pitäisi ajaa kaikki saman systeemin läpi? Tarvitsemme yhteiskuntaa, joka huomioi enemmän jokaisen erilaisia lähtökohtia ja on joustava.
Elisa Kaartinen