28.5.2018 "Mies ei itke" - Nuoret pakolaistaustaiset miehet kulttuurin ja traumojen paineessa

Se, millä tavoin pakolaistaustaiset nuoret miehet - usein ilman perhettä ja tukea Suomeen tulleet - pääsevät osaksi uutta yhteiskuntaa ja kulttuuria, vaihtelee paljon. Pakolaistyön psykiatrisena sairaanhoitajana ja traumatyöntekijänä kohtaan useimmiten lo

28.5.2018

"Mies ei itke" - Nuoret pakolaistaustaiset miehet kulttuurin ja traumojen paineessa

Asiakas poistuu vastaanotolta, vähäsanaisesti, kiitellen. Nuori mies skarppaa lähtiessään ulos, ei näytä enää tunteitaan, jotka hetki sitten vastaanotolla olivat valloillaan. Hän toteaa, että on kestettävä, on oltava mies. Tukikeskusteluja ei nyt tällä erää enempää sovita. Hän kokee, että on pärjättävä itse. Minä mietin, kuinka hän todella jaksaa ja selviytyy.

Tapaus on tyypillinen asiakas pakolaissairaanhoitajan vastaanotolla. Parikymppistä miestä ahdistaa ja hermostuttaa. Yöunet ovat painajaisten vuoksi kadoksissa. Vanhemmat ovat kadonneet, ehkä kuolleet. Mielessä pyörii kokemuksia lapsuudesta, nuoruudesta ja matkasta Suomeen, mutta niiden ahdistavuuden avaaminen muille on mahdotonta. Omaa heikkoutta ja tunteita on vaikea myöntää itselle, saati vieraalle toiselle.

Se, millä tavoin pakolaistaustaiset nuoret miehet - usein ilman perhettä ja tukea Suomeen tulleet - pääsevät osaksi uutta yhteiskuntaa ja kulttuuria, vaihtelee paljon. Pakolaistyön psykiatrisena sairaanhoitajana ja traumatyöntekijänä kohtaan useimmiten lohduttomuuden ja epätoivon. Se voi koostua nähdyistä kuolemista, räjähdyksistä tai kidutuksen kohteeksi joutumisesta.

Epätoivo ei kuitenkaan kytkeydy yksinomaan menneeseen ja traumaan. Joskus suurin huoli voi olla se, ettei tulevaisuus näyttäydy mennyttä valoisampana. Esimerkiksi odotukset siitä, mitä on olla mies, miten kasvaa yhteiskunnan osaksi ja toteuttaa omaa rooliaan sosiaalisissa tilanteissa, tulevat sekä aiemmasta kotimaasta että nyt uudesta kulttuurista ja sen erilaisista vaateista.

Pärjäämisen vaatimus näkyy hiljaisina viesteinä

01e50568b8fd466.jpg

Suomalaisessa kulttuurissa sanotaan, että mies ei itke, ja sama käsitys koskee syvästi myös useita muita kulttuureja. Hajoava, heikko mies edustaa sitä, mitä mies ei saisi olla. Tällaisessa kulttuurisessa odotuksessa nuorten miesten epätoivon, surun ja ahdistuksen käsitteleminen voi olla vaikeaa.

01e50568b8fd466.jpg

Kun perhe ei ole tukemassa kasvuun ja sosiaalisissa suhteissa painottuu menestys, vaikeiden ajatusten käsittelylle on vain vähän tilaa. Toive pärjäämisestä ja siitä, mitä mieheltä odotetaan, näkyy hiljaisina viesteinä esimerkiksi vastaanotolla tai arjen selviytymisessä.

On päästävä kouluun, menestyttävä siellä, hankittava tyttöystävä ja oltava vahva – muuten ei kelpaa.

Mutta ahdistus, traumat ja ikävä perhettä kohtaan eivät katoa sillä, että kasvetaan koviksi aikuisiksi.

Kohtaaminen, mahdollisuuden avaaminen antaa toivoa

Monille opinnot tai aktiivinen kaveripiiri ovat keinoja löytää oma paikkansa uudessa yhteisössä, ja parhaimmillaan ne tukevat monipuoliseen kasvuun ja vuorovaikutukseen. Haasteena kuitenkin on, ettei nopeita ja helppoja keinoja apua tarvitsevien nuorten miesten auttamiseen ole.

Paine ja ahdistus on monitasoista ja moninkertaista, ja työntekijöinä voimme yrittää edes pieneltä osin purkaa näistä aiheutuvia haasteita. Kohtaaminen, mahdollisuuksien avaaminen ja kärsivällisyys paikkaansa hakevien kohdalla on ainoa ja hidas työkalu.

Äsken vastaanotolla itkeskellyt nuorukainen kohtaa kaverinsa käytävällä, läpsäisee tätä olalle ja heittää reteät yläfemmat naureskellen. Kaikki ok, olen ymmärtävinäni vieraasta kielestä.

Jätän ajanvarauksen voimaan taas seuraavalle viikolle. Juttelemaan saa tulla, jos siltä tuntuu. Toivon, että aika käytetään, ja yksi hyvä asia johtaa toiseen. Työn hedelmät näkyvät vuosien päästä, kun kuulumisia kaupungilla törmätessä joskus vaihdetaan ja elämä on mennyt askeleen eteenpäin.

Kaisa Nissi