Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ryhmä iloisia ihmisiä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Kotoutumispalveluissa työskentelee useiden ammattiryhmien edustajia.
Kuva
Ryhmä iloisia ihmisiä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Tämä on ensimmäinen blogikirjoituksemme. Me olemme Jyväskylän kaupungin kotoutumispalvelut. Sijaitsemme kaupungin perusturvapalveluiden sosiaalipalveluissa, aikuissosiaalityön ja kuntouttavien palveluiden alla. Fyysisesti olemme kaupungin keskustassa Väinönkadulla.

Meidän tehtävämme on työskennellä kotouttavalla otteella Jyväskylään muuttavien pakolaistaustaisten ihmisten kanssa heidän ensimmäisten maassa olovuosien ajan. Meillä työskentelee sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia, psykologi, toimistotyöntekijöitä, palveluohjaaja ja kaksi esimiestä.

Jyväskylän kaupunki vastaanotti ensimmäiset kiintiöpakolaiset vuonna 1990. Siitä hetkestä tähän päivään mennessä henkilöstömme on ollut näkemässä vajaan 2 000 pakolaistaustaisen ihmisen elämän ensimmäisiä hetkiä Suomessa, Jyväskylässä.

Näihin 27 vuoteen, hetkiin, tarinoihin, asiakasprosesseihin sekä kohtaloihin kietoutuu paljon iloja, suruja, kokeiluja, hankkeita, projekteja. Mutta ennen kaikkea niihin liittyy ääretön määrä osaamista ja kokemusta, varmuutta ja ammatillisuutta. Työskentelemme kaikkensa menettäneiden ihmisten kanssa, ihmisten jotka ovat joutuneet jättämään kaiken ja kaikki. Läheiset, suvun, kodin, valokuvat, kotimaan, osa perheensäkin. Joskus tänne saavutaan vain päällä olevat vaatteet mukana, joskus mukana on muutama kassi itselle tarpeelliseksi tai merkitykselliseksi koettuja tavaroita tai vaatteita.

Uusi ja eletty elämä yhdistyy

Uskallan väittää, että lähes kaikkia pakolaistaustaisia ihmisiä yhdistää haave siitä, että elämän toivotaan tietyllä tapaa alkavan alusta täällä. Turvapaikanhakijana tulleelle tämä uusi elämä alkaa kun/jos saa oleskeluluvan. Näinhän elämä ei kuitenkaan mene – kannat mukanasi koko elettyä elämää, kokemaasi ja näkemääsi.

Jokaiselle asiakkaalle, aikuiselle ja lapselle ja koko perheelle pyritään löytämään keinoja ja palveluja, joiden avulla he voivat tarvittaessa aloittaa alusta. Samalla he oppivat kantamaan menneisyytensä mukanaan ylpeänä ja voimavaraistavana asiana.

Kotoutuminen on jokaisen henkilökohtainen prosessi. Toiselle se voi tarkoittaa lääkärin ammattiin valmistumista, toiselle sitä, että saavuttaa sellaiset voimavarat joilla saa arjen pyörimään turvallisesti ja sujuvasti. Se voi tarkoittaa sitä, että saa lapsensa kouluun ja näkee heidän kasvavan ja valmistuvan ammattiin.

Vastavuoroisuuteen tarvitaan avoimuutta ja tietoa

Jokaiseen kotoutumisprosessiin kuuluu vastavuoroisuus vastaanottavan maan, sen ihmisten ja kotoutujan välillä.

Tätä vastavuoroisuutta edistää konkreettisen toiminnan lisäksi faktatieto, avoimuus ja pelottomuus puolin ja toisin. Tämä blogi pyrkii vastaamaan näihin haasteisiin. Ajankohtaisten asioiden lisäksi pääset tässä blogissa seuraamaan työtämme; mitä työskentely ja kotoutumistyö meillä tarkemmin ottaen tarkoittaa. Toivomme asiallista ja aktiivista kommentointia ja paljon kysymyksiä. Tervetuloa!

Elina Hienola
palveluesimies
kotoutumispalvelut