Hyppää pääsisältöön
Kuva
Lapsen käsi tablettietokoneella. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kasvun ja oppimisen blogi

Uusin blogikirjoitus

Kannustaen kouluun -hankkeessa kehitettiin uusi toimintamalli poissaoloihin puuttumiseen

Kuva
Kannustaen kouluun -hankkeen poissaolomalin kuvaus. Kuva Suvi Munnukka

“Kannustaen kouluun -hankkeessa kehitettiin uusi toimintamalli poissaoloihin puuttumiseen” on toinen osa Kasvun ja oppimisen blogin kolmiosaisesta kirjoitussarjasta.  

Koulua käymättömät oppilaat, koulupudokkaat, pinnarit, koulufoobikot, NEET-nuoret – rakkaalla lapsella on monta nimeä

Kuva
Näkymätön tyttö / Kuutti Terävä. Kuva Kuutti Terävä

Kasvun ja oppimisen blogissa käynnistyy kolmeosainen kirjoitussarja “Kun oppilas ei tule kouluun – poissa silmistä, mutta ei poissa mielestä”.

#saaUnelmoida - Lapsen oikeuksien viikko on nyt!

Kuva
Jyväskylä - Unicefin lapsiystävällinen kunta. Kuva Jyväskylän kaupunki

Tällä viikolla vietetään jälleen Lapsen oikeuksien viikkoa. Viikolla on yleensä valtakunnallinen teema ja tänä vuonna puhutaan oikeudesta tulevaisuuteen sekä haastetaan lapsia ja nuoria unelmoimaan. 

Opiskelu Yrityskylässä on kiinnostavaa

Kuva
yrityskylän kyltit eri suuntiin. Kuva Minna Hakkarainen

Perehtymistä ennen Yrityskylä-vierailua

Ennen varsinaista Yrityskylä-päivää opiskelimme aihetta usean tunnin ajan tekemällä ryhmissä Yrityskylä-tehtäväkirjan sivuilla olevia tehtäviä.

Kortepohjan koulun 6 B retkellä Riihilammen suolla

Kuva
Suoretken maisema Riihilammen suolta. Kuva Taina Nupponen

Kortepohjan koulun 6B-luokan fiiliksiä Riihilammen suolle tehdyltä retkeltä.

 

"Kävimme retkellä Riihilammen suolla 7.9.2020.

Tutkimme suon elämää ja kasvillisuutta. 

Suolla oli paljon marjoja ja ne olivat todella isoja ja maukkaita.

Oman äidinkielen ja ylläpitokielen opetusta perusopetusikäisille

Kuva
Somalinkielinen teksti oman äidinkielen oppimiseen. Kuva Pia Bärlund

Oppilaalla, joka puhuu äidinkielenään tai sen rinnalla muuta kuin suomea, tai on asunut vuosia ulkomailla ja haluaa ylläpitää jo opittua kielitaitoaan Suomessa, järjestetään oman äidinkielen opetusta/ylläpitokielen opetusta. Edellytyksenä ryhmän perustamiselle on, että 4 oppilasta puhuu samaa kie

Etsivän nuorisotyöntekijän ajatuksia poikkeusoloista

Kuva
Mitä mä haluan - mietitään yhdessä | Etsivä nuorisotyö. Kuva Etsivä nuorisotyö

Katselen tätä kirjoittaessa keittiön ikkunasta ulos. On huhtikuun alku ja lunta sataa. Koko talven on venailtu, että tuleeko pakkasta ja lunta kunnolla. Ajateltu, että onpa poikkeuksellinen talvi näillä leveysasteilla.

Normipäivä Jälkkärissä

Kuva
Jälkkärissä askarreltuja eläimiä. Kuva Pia Järvinen

Kello 13.00 - nyt ”jälkkärihousut” jalkaan 

Tässä kohtaa päivää lasten koulupäivä vaihtuu Jälkkäri-iltapäivään.  

-Mennääks me ulos, kysytään ovenraosta.  

Keljonkankaan koulun 6. luokkalaisten ajatuksia hyväntekeväisyysprojektista

Kuva
Keljonkankaan oppilaiden askartelema aurinko. Kuva Jaana Palve

Yhteiskuntaopin vaikuttamishankkeessa kerätään rahaa ystävyyskoululle Keniaan

Me Keljonkankaan koulun kuudesluokkalaiset keräämme yhteiskuntaopin vaikuttamishankeprojektissa rahaa ystävyyskoululle Keniaan.

Perhepuisto perheiden parhaaksi

Kuva
Mäki-Matin perhepuiston portilta. Kuva Minna Hakkarainen

Aikuinen laittaa takin naulaan ja alkaa riisua punaposkea. Eteiseen tulee myös perhepuiston työntekijä, toivottaen hymyillen hyvää huomenta. Kahvin porina on lakannut. “Mitä teille kuuluu tänään? “kysyy puiston aikuinen. 

Miksi valitsin työpaikakseni Jyväskylän varhaiskasvatuksen?

Kuva
Kasvattaja-aikuinen ja lapsi katsovat tablettia. Kuva Kangasvuoren päiväkotikoulu

”Halusimme tulla Kangasvuoren päiväkotikouluun uusien, ihanien ja puhtaiden tilojen vuoksi. Tilat ovat muokattavat ja pienryhmätoimintaan sopivat tilat. Pienryhmien toimivuus on ollut ihanaa. 

Tunnelmia musikkiluokkaopetuksesta

Kuva
Kypärämäen koulun kuoro esiintyy. Kuva Anne Federley

Syke kohoaa, kädet hikoilevat, polvia täristää, mutta nyt mennään. 
Hymyä on vaikea pidättää, kikatus purskahtaa väkisin pintaan, tekisi mieli huutaa, kun on niin hieno fiilis. Me tehtiin se! 

Lapsen oikeudet elämässäni

Kuva
Jyväskylä - Unicefin lapsiystävällinen kunta. Kuva Jyväskylän kaupunki

Suomessa lasten oikeuksien toteutuminen on erinomaisella mallilla, ja minulla on ollut onnea saada turvallinen, leikin ja oman perheen ympäröimä lapsuus. Jos olen kipeä, saan ilmaista hoitoa.

Lapsen oikeuksien -sopimuksen teemat kiinteä osa nuorisovaltuuston työtä

Nuorisovaltuusto on vaikuttamiskanava nuorten ja päättäjien välillä. Jyväskylän nuorisovaltuusto koostuu 13–20–vuotiaista nuorista ja me edustamme kaikkia Jyväskylän nuoria.