Hyppää pääsisältöön
Kuva
yrityskylän kyltit eri suuntiin. Kuva Minna Hakkarainen. Kuva Minna Hakkarainen
Yrityskylä auttoi ymmärtämään, miten tärkeää yhteistyö on työpaikalla, jotta asiat saadaan ajoissa hoidettua.
Kuva
yrityskylän kyltit eri suuntiin. Kuva Minna Hakkarainen

Perehtymistä ennen Yrityskylä-vierailua

Ennen varsinaista Yrityskylä-päivää opiskelimme aihetta usean tunnin ajan tekemällä ryhmissä Yrityskylä-tehtäväkirjan sivuilla olevia tehtäviä. Näillä tunneilla esimerkiksi selvitettiin, miten yrityksemme toimii ja minkälaista tuotetta se yrittää myydä. Näin sitten paikan päällä oli helpompi markkinoida yritystä.

"Tämän tyyppinen opiskelu oli todella kiinnostavaa ja ihan erilaista, kuin mikään aiempi."

Oppimista pelaamalla

Kiinnostavaksi uuden oppimisen teki lisäksi, että tehtävät olivat pelin muodossa,. Useampi ihminen jaksoi keskittyä niihin.

"Yrityskylä auttoi ymmärtämään sitä, miten tärkeää yhteistyö on työpaikalla, jotta asiat saadaan ajoissa hoidettua. Yrityskylä oli vielä paljon mielenkiintoisempi, kuin mitä olin ennalta odottanut, joten odotukseni ylittyivät."

Paju Löppönen 9A