Hyppää pääsisältöön
Kuva
Oppilaita aapiset kasvojen edessä. Kuva Ulla Törmälä. Kuva Ulla Törmälä
Unelmana oma frisbeegolf-rata Puuppolaan"
Kuva
Oppilaita aapiset kasvojen edessä. Kuva Ulla Törmälä

 

Puuppolassa on ollut koulu samalla paikalla jo 130 vuotta. Puuppolan koulun oppilaat tekivät juhlalehden 130-vuotiaalle opinahjolleen. Juhlalehteä tehtiin monialaisen osaamisen, MONO-tunneilla. Samalla tutustuttiin oman koulun ja asuinalueen historiaan sekä opittiin opetussuunnitelman mukaisia taitoja, kunkin vuosiluokan tavoitteiden mukaisesti. Bändikerhossa laadittiin juhlavuoden teemoista myös oma räppi. 

Lukemaan oppimista, perinteisiin ja historiaan tutustumista sekä tietoteknisiä taitoja 

Eppuluokkalaisille lehden tekeminen oli osa lukemaan oppimista. Oppilaat kertoivat ja kirjoittivat omista lukemaan oppimisen kokemuksistaan. He myös haastattelivat omia vanhempiaan, isovanhempiaan sekä kahta Puuppolan koulun entistä oppilasta. Tutkimustyön yhteydessä selvitettiin myös, mistä eri syistä lukutaito on niin tärkeä asia.  

Toppuluokkalaiset tutustuivat vanhoihin perinneleikkeihin, joita Puuppolan koulunkin pihalla on vuosien saatossa nähty. Tietoa hankittiin haastattelemalla isovanhempia. Vanhojen leikkien säännöt opeteltiin ja leikkejä leikittiin välitunneilla ja liikunnassa. 130 vuoden aikaisista ja tämän päivän leikeistä tuotettiin video huoltajien katsottavaksi.  

Kolmasluokkalaiset tutustuivat viestintään ja kaunokirjoitukseen. Viestit ovat kulkeneet aluksi ihmisiltä toisille suullisesti Puuppolan kylässäkin. Nykyään viestit kulkevat jo ihan eri tavalla. 

Neljäsluokkalaiset tuottivat lehteen sisältöä koulu muutoksessa –teemasta. Oppilaat keskittyivät koulurakennuksen muuttumiseen sekä tarkastelivat koulumaailman tapojen, kurinpitokeinojen ja oppiaineiden muuttumista. Oppilaat valitsivat itse toteutustavan. Tavoitteena oli harjoitella haastattelun tekemistä, tiedonhakua eri lähteistä, kehittää ryhmätyö- ja TVT (tieto- ja viestintäteknologia) -taitoja. 

Viidesluokkalaisten monialaisen oppimisen teemana oli koulunkäynti ennen ja nyt. He haastattelivat isovanhempiaan koulunkäyntiin liittyvistä asioista, ja vertasivat saamiaan vastauksia nykypäivän koulunkäyntiin. 

Unelmana oma frisbeegolf-rata Puuppolaan 

Kuudesluokkalaiset olivat aloittaneet syksyllä vaikuttamisen projektin osana yhteiskuntaopin oppisisältöjä. Tunneilla perehdyttiin vaikuttamiseen ja siihen, miten eri tavoilla voi vaikuttaa. Luokissa äänestettiin, väiteltiin ja kirjoitettiin mielipidekirjoituksia. Oppilaat miettivät yhdessä projektia, jossa pääsisivät vaikuttamaan - projektin tavoitteeksi valikoitui frisbeegolf-radan saaminen Puuppolaan. 

Idea frisbeegolf-rataan lähti, kun kuudesluokkalaiset toivat kouluun omia frisbeekiekkoja toiveena saada heitellä niitä välitunneilla. Kun frisbeekiekkojen heittely ei onnistunut koulun piha-alueella turvallisuussyistä, syntyi luokissa käytyjen keskustelujen jälkeen idea omasta frisbeegolf-radasta.  Ajatus frisbeen heittelystä radalla Puuppolassa nousi vahvana ja yhteiskuntaopin tunnilla päätettiin yhdessä lähteä selvittämään, miten Puuppolaan voisi saada 9-väyläisen frisbeegolfradan. 

Jos on koulunpito muuttunut 130 vuoden aikana, niin on myös koulun ympäristö muuttunut. Kuudesluokkalaiset ovat valokuvanneet Puuppolan koulua ja sen lähiympäristöä viimeisen vuoden aikana. Uusin muutos on moottoritien rakentuminen Kirristä Tikkakoskelle aivan koulun viereen. Samalla, kun on pohdittu koulumatkan turvallisuuteen vaikuttavia asioita, on pohdittu myös uuden tien merkitystä alueelle. Uuden moottoritien tavoitteena on mahdollisimman hyvä liikenteellinen palvelutaso ja turvallisuus, tasalaatuiset ajo-olosuhteet, matka-aikojen ennakoitavuus sekä kuljetusten toimintavarmuus.  

Ulla Törmälä 
rehtori, Puuppolan koulu