Yleiskaavaluonnoksesta saatiin runsaasti palautteita

Jyväskylän kaupungin yleiskaava 2050 oli luonnoksena nähtävillä 17.1.-17.2.2025 välisen ajan. Saavutimme tärkeän vaiheen, kun yleiskaavaluonnosta esiteltiin asukkaille ja erilaisille sidosryhmille. Osallistumisen näkökulmasta luonnosvaihe on tärkein vaihe kaavoitusprosessia. Tällöin toivomme mahdollisimman monen tahon ottavan kaavaan kantaa ja kertovan siitä mielipiteensä. Kuten nimikin kertoo, kaavasuunnitelma on tällöin luonnos, jota on mahdollisuus ja tarkoituskin vielä muokata muun muassa saatujen palautteiden pohjalta.
Luonnosvaiheen nähtävilläolo oli mielestämme menestys. Kolmeen asukastilaisuuteen osallistui parisensataa asukasta. Saimme runsaasti mielipiteitä. Tapasimme myös lukuisia maanomistajia ja muita sidosryhmiä eri yhteyksissä. Keskustelu on ollut vilkasta ja monipuolista. Nähtävilläoloaikana keräsimme palautetta myös nettipohjaisen karttasovelluksen (Maptionnairen) avulla. Karttamerkintöjä saimme noin 600 kappaletta.
Toimme kaikissa yhteyksissä esille, että mikäli haluaa kannanottonsa varmasti huomioiduksi ja siihen myös kirjallisen vastineen, kannattaa antaa mielipide niin sanotusti virallisia kanavia pitkin kaupungin kirjaamon kautta. Näin myös tapahtui. Saimme yhteensä 226 mielipidettä. Lisäksi eri viranomaistahot – yhteensä 11 kpl – antoivat yleiskaavaluonnoksesta lausunnon.
Olemme ryhmitelleet palautteita niiden teemojen mukaan. Yleiskaavan sisällöistä palautteita keräsivät eniten Köhniöntauksen alueelle esitetty uusi pientaloalue, maa-ainesten potentiaaliset kiertotalousalueet (ja erityisesti Palokan Lehesvuoren kohdemerkintä) sekä liikenneväylät (erityisesti Palokka-Seppälänkangas-Vaajakoski kehätievaraus). Lukuisissa palautteissa tuodaan esille eri tavoin virkistysalueiden ja luonnon monimuotoisuuden tärkeyttä. Korpilahdella palaute kohdistui erityisesti Iloniemen alueeseen. Myös lievealueita koskevia mielipiteitä tuli kohtuullisen paljon. Monet maanomistajat ovat myös ottaneet meihin yhteyttä omien kiinteistöjensä osalta. Lisäksi on nostettu esille hyviä huomioita niin keskustan kuin aluekeskustenkin kehittämisestä.
Yleiskaavaluonnoksessa esitettiin viisi uutta säilytettävää pientaloaluetta (Säilyke-aluetta). Lisäksi kolmea Säilyke-kokonaisuutta laajennettiin merkittävästi. Näiden alueiden kiinteistön omistajia tiedotettiin erikseen ja heille kerrottiin muutoksista sekä Säilyke-raportista. Kiinteistönomistajien oli mahdollista antaa palautetta erillisen sähköisen palautelomakkeen kautta. Näitä palautteita saimme kaikkiaan 15 kappaletta.
Tällä hetkellä käymme palautteita ja lausuntoja läpi. Työ on varsin mittava, ja palauteraportti valmistuu näillä näkymin toukokuussa. Se viedään kaupunkirakennelautakunnan käsittelyyn. Jo tässä vaiheessa voi sanoa, että yleiskaavan sisällöissä on lukuisia isompia ja pienempiä kysymyksiä, jotka vaativat tarkennuksia, vaihtoehtojen pohtimista ja lisäselvityksiä. Toisaalta tiedämme myös sen, mikä yleiskaavaratkaisussa on toimivaa.
Kiitos kaikille yleiskaavan asukastilaisuuksiin osallistuneille sekä mielipiteensä antaneille. Tästä on hyvä jatkaa kaavan työstämistä. Yhteensovitettavia kysymyksiä on paljon, hyvin haasteellisiakin sellaisia, mutta onneksi löytyy myös suhteellisen helposti ratkaistavia kysymyksiä. Meidän vain täytyy kääriä hihat ja jatkaa hommia!

Mervi Vallinkoski
yleiskaavapäällikkö