Huhtasuo

Huhtasuon laaja, monipuolinen ja monikulttuurinen asuinalue sijaitsee luonnon helmassa 3-8 km Jyväskylän keskustan koillispuolella. Alueen omien palvelujen lisäksi Tourulan ja Seppälän runsaat palvelut erikoisliikkeineen ja automarketteineen ovat lähietäisyydellä.

Huhtasuo koostuu suurelta osin 70- ja 80-luvuilla rakennetuista kerrostaloista, mutta niiden lomassa on pienempiä omakoti- ja pientalovaltaisia asuinalueita. Huhtasuolle on rakentunut myös uutta omakotiasutusta Pysäkkivuoreen, Kaakkolammelle ja Kangasvuoreen.

Asuinalueet: Kangaslampi, Pysäkkivuori, Kangasvuori, Pupuhuhta, Rasinrinne, Seppälä, Sulku, Kaakkolampi

Huhtasuolla on loistavat ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet. Huhtasuon liikuntapuisto sijaitsee keskeisellä paikalla Huhtasuon ja Pupuhuhdan kaupunginosien ympäröimänä. Kesällä liikuntapuiston nurmikentät ja hiekkakenttä palvelevat etenkin jalkapalloilijoita. Talvella kaukalo ja luistinrata ovat luistelijoiden käytössä. Liikuntapuistosta lähtevät laajat, metsän ympäröimät latu- ja pururataverkostot, joita pitkin pääsee Vaajakoskelle ja Halssilaan sekä Ampujien majan suunnasta Palokkaan ja Peurunkaan saakka.

Kangaslammen toimintapuiston yhteyteen on rakennettu Suomen ensimmäinen parkour-alue, joka on vapaasti kaikkien käytettävissä. Parkour-alueen yhteydessä on myös monipuolinen toimintaleikkipuisto.

Kaakkolammen uimarannalla pääsee uimaan ympäri vuoden, sillä siellä on myös avantouintipaikka pukukoppeineen.

Huhtasuon koulukeskus otettiin käyttöön 2015 elokuussa. Koulukeskuksessa on tilat 700-800 oppilaalle sekä erityisopetukselle ja päivähoidolle.

Ihmisten ilmoille! -hanke

Huhtasuolla on käynnissä Ihmisten ilmoille! -hanke. STEA on myöntänyt rahoituksen vuosille 2018-2020. Kohderyhmänä ovat Huhtasuon alueen ikäihmiset ja pitkään työelämästä poissa olleet henkilöt ja välillisesti kaikki Huhtasuon asukkaat. Toiminnalla tavoitellaan pitkän aikavälin vaikutuksia. Lähtökohtana ovat alueella jo olemassa oleva toiminta, hyväksi koetut toimintatavat. Tarkoituksena on, että toimitaan lähellä ihmisiä ja viedään toiminta ihmisten luo.

Lisätietoja:
Kirsi Valkonen p. 045 104 6609
Anu Kankkunen p. 045 104 6612
Ihmisten ilmoille! Facebookissa

Palvelut kartalla

Kierrätyspisteet

Jätehuolto

Kirjasto

Koulutus

Koulut

Kulttuuri

Kulttuuria Jyväskylässä

Liikunta

Alueellinen liikunta - Huhtasuo

Nuoriso

Nuorisopalvelut

Palvelut ikääntyville

Ikäihmisten palvelut

Puistot

Päivähoito

Varhaiskasvatus Jyväskylässä

Sosiaalipalvelut

Sosiaalipalvelut

Terveyspalvelut

Terveyspalvelut

Haloo Huhtasuon terveysasemalta -blogikirjoitus

Muut julkiset palvelut

  • Huhtasuon alueseurakunta, Huhtasuon seurakuntakeskus
  • MLL Huhtasuo
    Mannerheimin lastensuojeluliiton Huhtasuon paikallisyhdistys järjestää erilaisia tapahtumia ja palveluita Huhtasuon ja Seppälän sekä Seppälänkankaan alueen lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Toimintaamme kuuluu perhekahvila, muskari, terhokerho, osallistuminen Lapset ensin -keräyksiin sekä erilaiset tapahtumat. Haluamme, että lapset, nuoret ja perheet voivat osallistua toimintaan ja haluamme tarjota heille heidän omalla alueellaan palveluita, joihin on matala kynnys osallistua. Yhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön ja uudet toimijat ovat aina tervetulleita mukaan. Seuraa meitä Facebookissa, Instagramissa ja MLL Huhtasuo -verkkosivuilla. Ota rohkeasti yhteyttä mll.huhtasuo(at)gmail.com ja tule mukaan iloiseen joukkoomme!
Kaupunginosa: