Hyppää pääsisältöön
Kuva
Pääsisältö

Kortepohja on Jyväskylän keskustan luoteislaidalla sijaitseva vehreä kaupunginosa, jota reunustavat Laajavuoren kuntoilu- ja virkistysalue sekä Tuomiojärvi. Kortepohja on kerrostalovaltainen alue, jossa on myös omaleimaisia rivitaloja.

Kortepohja on tunnettu Laajavuoren laskettelurinteiden lisäksi ylioppilaskylästä, joka tarjoaa asunnon yhteensä noin 2000 opiskelijalle, sekä arkkitehtuuristaan. Arkkitehdit Bengt Lundsten ja Esko Kahri suunnittelivat Kortepohjan asuinalueen 1964–1968 ja alue on säilyttänyt pääosin alkuperäisen ilmeensä. Alueelle on rakentunut viime vuosina myös uusia kerrostaloja muun muassa palveluasumisen tarpeisiin.

Asuinalueet: Laajavuori-Haukkala, Kortemäki, Korteranta, Kortesuo, Kortekeskus, Ylioppilaskylä

Omakotitaloja löytyy Kortemäen alueelta, joka sijaitsee alueella olevan mäen Kypärämäen länsirinteellä. Uudempaa pientaloasutusta löytyy Kortepohjan pohjoisosasta Haukkalan ja Pikku-Haukkalan alueilta sekä Tuomiojärven rantamaisemista Korteniityn alueelta.

Kortepohjan keskustasta löytyy lähipalveluita, kirkko sekä kirjasto, keskustan palveluihin matkaa on noin 2-4 kilometriä alueesta riippuen. Kortepohjan liikuntapuisto sijaitsee Rautpohjanlahden rannalla ja luonnonrauhasta voi nauttia Laajavuoren lisäksi myös Haukanniemessä, joka on Rautpohjan ja Eerolanlahden väliin jäävä niemi.

Palvelut kartalla

Palvelut kartalla

 

Kirjasto

Kortepohjan kirjasto

Koulutus

Kortepohjan koulu (1-6. lk), Kartanonkuja 4-6, 40740 Jyväskylä

Koulut

Opiskelijakaupunki

Kulttuuri

Kulttuuripalvelut

Liikunta

Liikunta ja ulkoilu

Laajavuoren talviurheilukeskus Laajis

Nuoriso

Nuoret

Puistot

  • Korteniityn purolaaksopuisto
  • Taitoniekan leikkipuisto
  • Emännäntien toimintapuisto
  • Haukkalanrannan korttelipuisto

Viheralueet

Päivähoito

Kortepohjan ja Kypärämäen päiväkodit

Vireillä olevat kaavahankkeet

Vireillä olevat kaavat ja hankkeet

Kaupunginosa: