Hyppää pääsisältöön
Kuva
Pariskunta kävelee ja miettiin ikääntymistä. Kuva Linda Saukko-Rauta
Pääsisältö

Ikä itsessään ei ole ratkaiseva tekijä kullekin sopivaan asumisratkaisuun. Ikääntymisen myötä asumisen tarpeet kuitenkin muuttuvat ja omia asumisenvaihtoehtoja olisi hyvä ryhtyä pohtimaan riittävän aikaisessa vaiheessa. Turvallinen ja toimiva koti tukevat kotona asumista ja mahdollistavat itsenäisen elämän myös ikääntyessä.

Asumisen tarpeiden muutosten ennakoiminen ja tarpeisiin varautuminen tulisi aloittaa riittävän ajoissa. Koska asumiseen liittyvät ratkaisut kuten remontit ja kodinvaihto ovat isoja päätöksiä, on niitä hyvä alkaa suunnittelemaan hyvissä ajoin.

Oman kodin toimivuutta ja turvallisuuttaa olisi syytä katsella ikääntyneen silmin jo viisikymppisenä. Mitä aikaisemmin omia asumisratkaisuja ryhtyy pohtimaan, sitä enemmän aikaa jää tarvittavien muutosten toteuttamiseen ja sitä pienemmin askelin voi edetä.

Katso kotiasi sillä silmällä

  • Onko kodissasi liukas lattia?
  • Onko kodissasi tarpeen säilyttää tavaroita korkealla?
  • Onko kodissasi korkeita kynnyksiä?
  • Onko kodissasi portaita?
  • Onko kotisi valaistus riittävä?
  • Onko kotisi ulko-ovi raskas avata?
  • Onko kotisi oviaukot riittävän leveitä?
  • Onko kotisi vessassa, pesuhuoneessa ja saunassa helppoa ja turvallista liikkua?
  • Vaatiiko kotisi lämmitys työtä?
  • Tarvitseeko kotisi jatkuvaa tai hankalaa kunnossapitoa?
  • Onko taloyhtiössäsi hissi tai mahdollisuus sen asentamiseen?

Kiinnitä huomiota lähiympäristöösi 

Koti jatkuu seinien ulkopuolella ja omaa asuinympäristöä olisi hyvä tarkastella laajemmin. Lähiympäristön palvelujen saavutettavuus, joukkoliikenneyhteydet sekä ulkoalueiden esteettömyys tukevat omassa kodissa asumisen mahdollisuuksia ikääntyessä. Nämä mahdollistavat osaltaan myös ystävien ja tuttavien tapaamisen, harrastamisen sekä aktiivisena pysymisen - oman hyvän vanhuuden, jossa sosiaalisen verkoston merkitys on yksi hyvinvoinnin tekijöistä.

  • Sijaitseeko kotisi toimivien ja käytettävien joukkoliikenneyhteyksien päässä?
  • Onko kotisi lähellä kauppa-, terveys- ja liikuntapalveluja, joiden äärelle on helppo päästä?
  • Onko kotisi ympäristössä helppokulkuisia kevyenliikenteenväyliä?
  • Sijaitsevatko pysäköintipaikat lähellä ja onko niiltä helppoa kulkea kodin ulko-ovelle?
  • Onko piha ja lähiympäristö hyvin valaistuja?
  • Onko kulku taloyhtiön yhteisiin tiloihin (jätekatos, ulkovarasto tms.) helppoa?
  • Onko sosiaalinen verkostosi helposti tavoitettavissa?

Kodin toimivuuden ja turvallisuuden parantaminen

Kodin pienten muutostöiden ja esteettömyyden suunnitteluun on mahdollista saada apua korvausneuvojalta. Ilmaista korjausneuvontaa on saatavilla kaupungilta sekä Vanhustyön keskusliiton kautta. Jossain tapauksissa on myös mahdollista saada sosiaalihuoltolain mukaista rahallista avustusta pieniin korjaus- ja muutostöihin, mikäli ne ovat pakollisia kotona selviytymisen kannalta.

Ennakoi ja varaudu

Joskus nykyisen kodin muuttaminen ikääntymisen tarpeet huomioivaksi voi olla vaikeaa eikä se välttämättä aina ole edes tarkoituksenmukaista. Esimerkiksi pienempi tilantarve ja palveluiden parempi saavutettavuus voivat motivoida kodin vaihtoon.

Omistusasumisen rinnalla on nykyisin tarjolla erilaisia yli 55-vuotiaille profiloituja asumisvaihtoehtoja niin asumisoikeusasunnoissa kuin vuokra-asunnoissa. Senioritalojen yhteisöllisyys ja sosiaalinen verkosto sekä niissä tarjolla oleva neuvonta, ohjaus ja tuki voivat olla vaihtoehto monipuoliseen ja virikkeelliseen elämään sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen ja turvalliseen ikääntymiseen omassa kodissa.

Kuva
Ennakointi ja ikääntymiseen varautuminen asumisessa. Kuva Linda Saukko-Rauta

Avustukset

Yli 65-vuotiaiden on mahdollista hakea Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta korjausavustusta, jota myönnetään tiettyjen ehtojen täyttyessä omakotitalon tai asunto-osakehuoneiston korjaamiseen.

Asunto-osakeyhtiöiden on mahdollista saada Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta esteettömyys- ja hissiavustusta liikkumisesteiden poistamiseen kuten ulko-ovien automatisointiin tai hissin asentamiseen. Mikäli ARA on myöntänyt esteettömyys- tai hissiavustuksen, on kaupungilta mahdollisuus saada lisäksi kaupungin omaa hissi- ja esteettömyysavustusta.

Lisätietoja

Kehittämisasiantuntija Susanna Hult
p. 040 861 9655

Asumisen asiantuntija Piia Sipinen
p. 040 588 5638

Senioriasuminen Jyväskylässä

Tästä linkistä kaupungin karttapalveluun, jossa on kartalle merkittynä Jyväskylässä sijaitsevia senioriasumisen kohteita ja linkki kunkin kohteen toimijan omalle verkkosivulle.

Ikääntyneiden keskitetty asiakas- ja palveluohjaus

Keski-Suomen hyvinvointialueen matalan kynnyksen neuvontaa ja ohjausta sekä ennaltaehkäisevistä että hyvinvointialueen palveluista.

Jyväskylä p. 014 266 1801, arkisin klo 9-15 

Korjausneuvonta

Korjausneuvoja Pertti Viitanen
p. 050 312 5288

Vanhustyön keskusliitto Jukka Lampi
p. 040 016 2494

Avustukset

ARAn korjausavustukset

Kaupungin oma hissi- ja esteettömyysavustus

Esitteet

Esite asumistarpeiden ennakoimisesta

Testaa miten hyvin asuntosi vastaa tulevia tarpeitasi

AsumisenApu - SAA ennakoida pikatesti