Kuohu - Vesanka
Jyväskylän länsiosassa sijaitsevat Kuohu ja Vesanka sijoittuvat Keski-Suomen rauhallisiin maalaismaisemiin.
Asuinalueet: Kuohu, Vesanka, Sarvenperä
Kuohu sijaitsee Jyväskylän länsiosassa Petäjäveden kunnan rajalla, noin 20 km Jyväskylän keskustasta. Kylä syntyi 1800-luvun lopulla paikkakunnalla alkaneen myllytoiminnan ympärille. Kylän keskipisteenä toimii Kuohun Kylätalo ja päiväkoti-koulu, sekä urheilukenttä, joissa kokoonnutaan yhteisiin tapahtumiin ja vapaa-ajan harrastuksiin.
Noin kuusi kilometriä Kuohulta sijaitsee Sarvenperän kylä. 40 talouden kylässä asuu satakunta asukasta. Lähimmät koulut sijaitsevat Kuohun ja Tikkalan kylillä. Sarvenperä on tunnettu aktiivisesta kyläyhdistyksestä, Sarvenperäset ry:stä sekä suosituista tapahtumistaan.
Vesanka on aktiivinen, noin 2200 asukkaan maaseutukylä 14 km Jyväskylästä. Vesangan järvet ja saaret, lammet, korkeat mäet ja niiltä avautuvat näköalat, metsät ja pellot muodostavat asuinalueen maaseutumaisen ilmeen. Vesangassa on päiväkoti-koulu, jonka yhteydessä toimii myös kirjasto. Vesangan läheisyydessä sijaitseva Ruokkeen pientaloalue tulee kasvamaan tulevaisuudessa alueelle kaavoitetun uuden omakotiasutuksen myötä.

Kuohun päiväkoti-koulu.
Palvelut kartalla
Kirjasto
Koulutus
- Kuohun päiväkoti-koulu, (1-4. lk), Kuohunkoskentie 31
- Vesangan päiväkoti-koulu, (1-6. lk), Rientolantie 40
Kulttuuri
Liikunta
- Kuohun koulun liikuntasali
- Vesangan koulun liikuntasali
- Kuohun koulun kaukalo
Nuoriso
Puistot
Päivähoito
Tikkala-Kuohu-Vesanka alueen päiväkodit
Muut julkiset palvelut
Vesalan leirikeskus (Jyväskylän seurakunta)