Keljo
Keljo ja Tarhamäki ovat vanhaa rauhallista omakoti- ja rivitaloaluetta keskustan eteläpuolella. Alueella sijaitsee myös muutamia matalia kerrostaloja. Matkaa Jyväskylän keskustaan on alueesta riippuen 3–10 kilometriä. Keljoon on keskittynyt monipuolisia palveluja, kuten automarketteja ja Keljon kauppakeskus. Tunnettu maamerkki on Köhniönjärvestä Jyväsjärveen laskeva Köyhänohja, joka virtaa välillä hiljakseen, toisinaan taas pikkukoskina.
Asuinalueet: Keljo, Etelä-Keljo, Keljonkangas, Sääksvuori, Kaijanlampi, Keljonlahti, Sarvivuori, Kauramäki
Keljon marketeista etelään, noin neljän kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta alkaa Keljonkankaan alue, joka jatkuu aina Sääksvuoreen, noin 9 kilometrin päähän asti. Keljonkankaan omakoti- ja rivitalot on rakennettu pääosin 1950-1980-luvuilla. Alue on tunnettu Jyväskylän keskustan laaksosta lähtevästä mäestä sekä männyistään, joista Keljonkankaan nimen loppuosa tuleekin. Päijänne sijaitsee vajaan kahden kilometrin päässä Keljonkankaan kaukaisimmistakin osista, samoin valtatie 9. Idässä Keljonkangas rajoittuu Keljonlahteen, jonka rannalla sijaitsee Keljonlahden voimalaitos. Keljonkankaaseen luetaan myös Vähä-Urtin saari ja Iso-Urtin niemi.
Valtatie 9:n länsipuolella sijaitseva Etelä-Keljo tarjoaa puolestaan harvinaisen maalaisasumisen ilmapiirin, kuitenkin lähellä kaupungin keskustaa. Sääksvuoreen, Sarvivuoreen ja Kaijanlammelle on rakentunut uudempaa omakotiasutusta. Uusin alueista Sääksvuori on laaja ja erityisesti lapsiperheiden suosima asuinalue. Kylämäinen, värikäs ja viihtyisä Sääksvuoren alue laajenee vielä tulevaisuudessa etelän suuntaan.
Keljonkankaalta löytyy liikuntapuisto sekä kuntoratoja ja latuja liikkujaa varten. Viiden kilometrin mittaisen reitin korkeuserot ovat suuret ja pitkän mäen päältä avautuu upea Päijänteen järvimaisema. Säynätsalontien varressa sijaitseva Sääksjärven uimaranta on asukkaiden ja kaupunkilaisten aktiivisessa käytössä. Sarvivuoren ja Neulaskankaan toimintapuistoissa on puolestaan monipuoliset mahdollisuudet ulkoleikkeihin.

Palvelut kartalla
Kierrätyspisteet
Kierrätys.info-sivulla Mustankorkean ja Rinki Oy:n ylläpitämät kierrätyspisteet
Kirjasto
Koulutus
Kulttuuri
Liikunta
- Keljonkankaan lähiliikuntapaikka
- Luistelupaikat: Lotilan kenttä ja Neulaskankaan toimintapuisto
- Uimahallikuljetukset
- Uimarannat: Kolmisoppisen uimaranta ja Sääksjärven EU-uimaranta
Nuoriso
Puistot
- Korttelipuistot: Sääksvuoren korttelileikkipuisto ja Vuorenrinteen korttelipuisto
- Toimintapuistot: Neulaskankaan toimintapuisto
Päivähoito
Muut julkiset palvelut
Vireillä olevat kaavahankkeet
Keljo, Keljonkangas, Keljonlahti, Sarvivuori, Sääksvuori, Etelä-Keljo
Haluatko rakentaa kotisi Kauramäkeen? Katso lisätiedot alueen vapaista omakotitonteista sekä tontin hakemisesta Omakotitontit | Jyväskylä.fi
Japa ry:n asukasyhdistysluettelo
Visit Jyväskylä - Jyväskylän seudun matkailua ja tapahtumia