Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ämpäriin kerättyjä lupiineja. Kuva Tarja Ylitalo
Pääsisältö

Puiston vuokraaminen

Uusien puistojen rakentamisen ohella vanhoja kohteita tulee aika ajoin tarpeelliseksi lakkauttaa. Kohteiden karsinnat tehdään Jyväskylän viherpalveluohjelmassa määriteltyjen periaatteiden mukaisesti.

Asukasyhdistys tai muu rekisteröity yhdistys voi vapaaehtoisesti ottaa lakkautettavan puistokohteen hoitaakseen. Kunnossapidosta tehdään vuokrasopimus, jossa vuokralainen sitoutuu pitämään kohteen ja sen varusteet hyvässä ja turvallisessa kunnossa. Kaupungilta saa tehtävän hoitoon perehdytyksen ennen työhön ryhtymistä.

Pelisäännöt leikkipuiston tai muun puistoalueen vuokraamiseen:

Viherhoitolupa

Tahdotko sinä tai yhteisösi hoitaa ja ylläpitää asuinalueenne viheraluetta? Siinä tapauksessa tarvitsette viherhoitoluvan, joka voidaan myöntää kaupungin kaavanmukaisten puistoalueiden ja katualueiden hoitoon. Lupa voidaan myöntää yksityiselle hakijalle tai yhteisölle, kuten esimerkiksi taloyhtiölle. Vastuuhenkilö on aina nimettävä. Lupa käsitellään hakemuksen mukaan. Viherhoitolupaa voi hakea lähistönsä luonnontilaisen puistoalueen siistinä pitämiseen ja kohentaa siten esimerkiksi asuinalueen ilmettä ja viihtyisyyttä. Hakemuksesta tehdään kirjallinen päätös, joka toimitetaan luvan hakijalle. Luvassa määritellään sen kohteena oleva alue ja sallitut toimenpiteet. Viherhoitoluvan saanut hakija vastaa sille siistimisestä koituvista kustannuksista. Viherhoitolupa voi olla kertaluonteinen tai maksimissaan kolme vuotta kerrallaan.

Vesakkoa saa siistiä oman tontin läheisyydestä 

Kun kaupunki on tehnyt "ensikertaisen" raivauksen alueelle lähimetsien hoidon yhteydessä, asukkaat voivat halutessaan siistiä alueelle syntyvää vesakkoa oman tontin välittömästä läheisyydestä. Mikäli kyseessä on taloyhtiö, vesakon siistimisaikeista on tarpeen keskustella taloyhtiössä. Raivaustöitä tulisi välttää lintujen tärkeimpään pesimäaikaan 15.4. - 31.7.

Vesakolla tarkoitetaan raivauksen jälkeen alueelle syntyvää uutta pientä lehtipuustoa, joka voi olla versonut juuresta ja kannosta tai olla syntyisin siemenestä. Kaupungin suorittaman raivauksen yhteydessä alueelle jätettyä pienempää puustoa ei saa raivata. Käsitellylle alueelle on voitu jättää käsittelemättömiä kohtia tai pienempiä puita ja taimia kasvamaan seuraavaksi puusukupolveksi, joten on tärkeää, että näitä taimia ei kaadeta. Oman tontin välitön läheisyys voi tarkoittaa eri paikassa erilaista etäisyyttä tontista. Jos ollaan esimerkiksi 15 metriä leveällä metsäkaistaleella tonttien välissä, vesakkoa voi pitää kurissa kaistaleen puoliväliin saakka oman tontin kohdalta. Vesakon siistimisessä on huomioitava, että naapureiden mielipiteet siistimistarpeesta voivat vaihdella suuresti.

Ranta-alueita hoidetaan kaupungin rantojenraivausohjelman mukaisesti kaupungin toimesta. Asukkailla ei ole lupaa omatoimiseen rantojen raivaukseen kaupungin omistamalla maa-alueella. Jos haluat keskustella oman tontin läheisyydessä olevan ranta-alueen siistimisestä, ota yhteyttä.

Viherhoitoluvan hakeminen sähköisesti

Viherhoitolupa haetaan sähköisesti.

Palvelua käyttävä henkilö rekisteröityy palveluun luomalla käyttäjätilin, jonka jälkeen käyttäjätunnus ja salasana tulevat paluupostissa hakijan sähköpostiosoitteeseen. Kirjautumisen jälkeen valitaan toiminto ”Tee uusi hakemus tai ilmoitus”, jonka jälkeen valitaan lupatyypiksi viherhoitolupa. Sähköinen palvelu ohjaa hakemuksen täyttäjää koko hakemuksen täyttämisen ajan.

Hakemuksen käsittelijä antaa tarvittaessa palautetta heti hakemuksen saavuttua ja käsittelyn aikana.

Sähköinen lupapalvelu

Lue lisää kasvualustoja valtaavista vieraslajeista ja haittakasveista alta.