Hyppää pääsisältöön
Kuva
Joutsenet Jyväsjärvellä. Kuva Merja Huovelin
Pääsisältö

Vuonna 2006 rakennettu Eerolanlahden matala lintulava sijaitsee Eerolanlahden Kortesuon puoleisella rannalla. Lava on rakennettu esteettömäksi, ja sinne pääsee pyörätuolilla lahtea kiertävältä kävelytieltä. Eerolanlahti on valtakunnallisen lintuvesiensuojeluohjelman Euroopan unionin Natura 2000 -ohjelman kohde ja se on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi 2009. Linnuston tunnetuin piirre on Eerolanlahden suuri naurulokkikolonia, joka tosin viime vuosina on selvästi pienentynyt. Kesäisin laulujoutsenpoikue on myös tuttu näky lahdella. Myös silkkiuikku, sinisorsa, nokikana ja haapana pesivät lahdella säännöllisesti. Erityisesti kevätmuuton aikaan lähdellä lepäilee vesilintuja ja kahlaajia.

Jyväskylän lintutorneilla noudatetaan roskattoman retkeilyn periaatteita. Tuo roskat mukanasi retkeltä kotona lajiteltaviksi.

Eerolanlahden lintulava kartalla

Lisätietoja

Suunnittelubiologi Matti Häkkilä
p. 050 300 3952