Hyppää pääsisältöön
Kuva
Biologi luontoselvitystä tekemässä. Kuva Riikka Kaakkurivaara
Pääsisältö

Kaavoitusta koskevia ratkaisuja tehdessä on tutkittava myös niiden vaikutus mm. ympäristöön, ihmisiin, kulttuuriperintöön, yhdyskuntarakenteeseen sekä liikenteeseen. Erilaisten selvitystöiden tekeminen ja niiden huomioiminen kaavoitustyössä on olennainen osa kaavoitusprosessia. Vaikutusten arviointi kaavoituksessa perustuu myös maankayttö- ja rakennuslakiin sekä sen asetukseen:

Vaikutusten selvittäminen kaavaa laadittaessa MRL 9 § (6.3.2015/204): Kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus.

Vaikutusten arviointi

  1. Tuottaa tietoa kaavan toteuttamisen tuomista vaikutuksista.
  2. Palvelee suunnitteluongelmien ratkaisemisessa erityisesti valintatilanteissa.
  3. Tukee osallistumista.

Vaikutuksia arvioidaan useissa yhteyksissä kaavaprosessin aikana. Suunnittelijat arvioivat vaikutuksia kaavan eri vaiheissa ja tarvittaessa vaikutuksista laaditaan erilliset selvitykset. Kaavoituksen yhteydessä tehtäviä selvityksiä ovat esimerkiksi maaperäselvitykset, luonto- ja maisemaselvitykset, kaupalliset selvitykset, väestöön liittyvät ennusteet ja tilastot, liikenneselvitykset sekä meluselvitykset.

Ympäristövaikutusten arviointi YVA

Ympäristövaikutusten arviontimenetteyllä, eli YVA:lla estetään hankkeen haitallisia ympäristövaikutuksia. Lainsäädäntö edellyttää tietyille hankkeille ympäristövaikutusten arviointia. Tällaisia hankkeita ovat esimerkiksi kaatopaikkahankkeet, moottoritiehankkeet tai eri teollisuudenaloihin liittyvät hankkeet.YVA menettelyä voidaan tarvittaessa hyödyntää myös edellä mainittuja pienempiin hankkeisiin, jos niiden katsotaan aiheuttavan merkittäviä ympäristöhaittoja. Lue lisää YVA-laista.