Hyppää pääsisältöön
Kuva
Arkkitehtuurikartta. Kuva Johannes Nieminen
Pääsisältö

Jyväskylän arkkitehtuurikartta johdattaa kiehtovalle kierrokselle Jyväskylän rakennettuun ympäristöön. Kartassa esitellään yksittäisiä kohteita ja aluekokonaisuuksia eri aikakausilta keskustasta, Vaajakoskelta ja Säynätsalosta.

Erityisesti esille on tuotu kahden Jyväskylässä vahvasti vaikuttaneen arkkitehdin Alvar Aallon ja Wivi Lönnin suunnittelemia rakennuksia. Lisäksi huomiota on kiinnitetty Jyväskylän identetiteettiä rakentaneisiin kohteisiin ja uudempaan arkkitehtuuriin 1990-luvulta lähtien.

Jyväskylä on modernin arkkitehtuurin kaupunki. Sen ydinkeskusta on uusiutunut voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana Harjun, yliopistoalueen ja Jyväsjärven puristuksessa.

Alvar Aallon rakennuksia kaupungissa on lähes 30.

Arkkitehtuurikilpailuja kaupungissa on järjestetty enemmän kuin missään muualla pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Jyväskylä haluaa kehittää itseään modernin arkkitehtuurin kaupunkina. Siinä on Jyväskylän tulevaisuus ja historia.

Arkkitehtuurikartan voi ostaa 4 eurolla Jyväskylä-neuvonnasta kauppakeskus Forumista (Asemakatu 7) ja Alvar Aalto -museosta (Alvar Aallon katu 7).

Kuva
Kuva arkkitehtuurikartan ulkoasusta. Kuva Jussi Sievänen

Tutustu karttaan verkossa (pdf)