Palokka

Itäiset asuinalueet: Ritoniemi, Ritopohja, Ritoniitty, Heinämäki, Pappilanrinne, Pappilanvuori, Jokela, Piilola, Ollila, Heikkilä ja Hiekkapohja.
Läntiset asuinalueet: Rippalanmäki, Korppumäki, Nuutti, Haukkamäki, Eerola, Kirri, Lintukangas, Saarenmaa

Palokka sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella, Palokkajärven ja Alvajärven rannoilla nelostien molemmin puolin noin viiden kilometrin päässä Jyväskylästä. Yli 14 000 asukkaan Palokka on Jyväskylän vetovoimaisimpia ja nopeimmin kasvavia alueita, jossa luonto järvineen ja vaaroineen on lähellä ja matka on lyhyt niin valtateille kuin lentokentällekin. Palokka on yksi Jyväskylän aluekeskuksista.

Palokan keskustassa on monipuoliset palvelut. Terveysasema ja hammashoitola palvelevat muitakin kuin palokkalaisia. Vuonna 2012 valmistuneessa arkkitehtitoimisto Perkon suunnittelemassa Palokan koulussa toimii yhtenäiskoulun lisäksi aluekirjasto ja kansalaisopisto. Lähipalveluihin kuuluu esimerkiksi päivittäistavarakauppohja, kampaamoita ja kauneudenhoito- ja fysioterapiapalveluita. Torilta voi kesäisin ostaa vihanneksia, marjoja ja hedelmiä ja nauttia jäätelökioskin antimista. Nelostien länsipuolella on suuri market-alue Palokankeskus ja sen lukuisat myymälät, myös Kirrissä on lukuisia eri yrityksiä ja liikkeitä. Palokan yhtenäiskoulun (1-9 lk.) lisäksi alueella on Jokelan (1-6 lk.) ja Keski-Palokan (1-6 lk.) koulut.

Palokasta löytyy erityyppisiä ja -ikäisiä asuinalueita. Kerrostaloasutus on keskittynyt pääasiassa Palokan keskustan ja Pappilanvuoren alueille, muilta osin Palokka on pääosin omakoti- ja rivitaloasutusta ja ehkä juuri siksi erityisesti lapsiperheiden suosiossa.

Palokan Pelimannitalo on vanhasta pitäjänmakasiinista peruskorjattu juhla- ja tapahtumatalo, joka avattiin vuonna 2007. Se tarjoaa erinomaisen paikan niin kulttuuritilaisuuksille kuin erilaisille juhlille. Talossa toimii myös Suomen kantelemuseo, jossa on noin 150 kanteleen kokoelma.

Palokassa puhdas luonto ja hyvät liikuntamahdollisuudet houkuttavat liikkumaan. Palokka- ja Alvajärven rannat tarjoavat virkistystä ja yhteyden luontoon kesäisin ja talvisin. Palokan Touruvuoren ulkoilualue valaistune ulkoilureitteineen kiertelee jylhää Touruvuorta. Touruvuoren luontopolku esittelee metsä-, kallio- ja suoluontoa. Vuori kohoaa noin 200 m korkeuteen ja laelta avautuvat mahtavat näköalat yli Jyväskylän seudun. Vaativammalle liikkujalle löytyvät yhdysreitit Keski-Suomen ampujien majalle ja uudelle Metso-reitille aina Laukaan Peurunkaan tai Vaajakoskelle ja Halssilan ja Kangasvuoren ulkoilureiteille. Palokkajärvi ja Alvajärvi, joita yhdistää Pappilanjoki, tarjoavat yhdessä erinomaisen melontareitin.

Palokan keskustassa on myös liikuntapuisto jossa voi harrastaa niin jalkapallo kuin yleisurheilua, talvisin käytössä on tekojäärata. Liikuntapuiston yhteydessä on myös vuonna 2010 käyttöönotettu liikuntahalli. Kaupunki vastaa Kirrin, Ollilan ja Ritoniemen uimarantojen hoidosta.

Palokasta on hyvät kulkuyhteydet kaupungin keskustaan. Matkaan Linkillä kuluu 20-30 minuuttia lähtöpysäkistä riippuen ja omalla autolla 10-20 minuuttia. Polkupyörällä matka taittuu pyöräteitä käyttäen alle 30 minuutissa.

Palvelut kartalla

Kierrätyspisteet

Jätehuolto

Kirjasto

Koulutus

Keski-Palokan koulu, vuosiluokat 1-6

Koulut

Kulttuuri

Kulttuuripalvelut

Liikunta

Liikunta

Nuoriso

Nuoret

Palvelut ikääntyville

Ikääntyvien palvelut

Puistot

Luhtisenpuisto Pappilanvuorenpuisto Vuoripuisto Ollilan rantapuisto Pillilammenpuisto Kirrinpuisto Terttumäen leikkipuisto Härköviidan puisto Nuutin leikkipuisto

Viheralueet

Päivähoito

Palokka - Puuppola

  • Haukkamäen päiväkoti
  • Jokelan päiväkoti
  • Kirrin päiväkoti
  • Luhtisen päiväkoti (iltahoito)
  • Norolan päiväkoti
  • Pappilanvuoren päiväkoti
  • Puuppolan päiväkoti
  • Ritoniityn päiväkoti

Yksityinen päivähoito: Klemmari.info*

Sosiaalipalvelut

Hannikaisenkadun sosiaaliasema

Sosiaalipalvelut

Terveyspalvelut

  • Palokan terveysasema
  • Palokan neuvola

Lääkäri- ja sairaanhoitajahaku

Terveyspalvelut

Muut julkiset palvelut

Vireillä olevat kaavahankkeet

Vireillä olevat kaavat ja hankkeet

Kaupunginosa: